Eilen ajeltiin Reiskan ja isännän kanssa Somerolle paimennuskouluun. Tarkoitus oli vähän kattoa Reiskan suhtautumista lampaisiin. Beussiyhdistyksen paimennustaipumustestissähän Reiska todettiin about vuoden vanhana korvattomana olentona omaavan paimennustaipumusta, mutta vaatii koulutusta tai korvien löytämistä.

Vähän epäilytti etukäteen että onko niitä korvia vieläkään mitenkään löytynyt ja sekin pelotti, että kiihtyykö tuo liikaa kun näkee lampaita. Kesällä tosissaan oli ihan tohkeissaan mökkinaapurin lampaista ja muistaakseni oli siellä paimennustaipumustestissäki ihan vauhdissa.

Kukaan ei koskaan ole sanonut Reiskaa rauhalliseksi. Tuli sitten sekin kuultua eilen. Itseäkin oikein ihmetytti Reinomies, joka ei pitänyt kepillä heiluttavasta kouluttajasta, mutta joka KUUNTELI hienosti ja toimi vaistojensa varassa ja juu kyllä sitä vaistoa näytti edelleen olevan. Ikinä koira ole kai ollut niin kuulolla mitä eilen oli! Fantastista!  Erittäin positiviista palautetta saatiin kouluttajalta. Kivaa! 

Alkuun oli kyllä hauskaa kun Reiska ja lampaat ihmettelivät ja haistelivat toisiaan. Ahvenanmaanlampaat kun sattuivat olemaan saman kokoisia kuin Reiska. En tiedä pääsikö Reiska ollenkaan tolkkuun lampaista kun niin kovasti oli niiden pyllyä haistelemassa vähän väliä. Paimensi kuitenkin niitä ihan oikein.

Emäntä sitten...Sillä ei ollut minkään valtakunnan tolkkua siitä mitä olisi pitänyt tehdä. Huitoi menemään sen kepakon kanssa ihan miten sattui ja ihan minne sattui. Oikein hävettää miten tuo pään ja muiden ruumiinosien yhteensovittaminen olikin niin hankalaa. Ja koiraakin olisi pitänyt vielä kehua oikeissa paikoissa. Mahdoton yhtälö!!  Kuula kyllä oli ihan hukkuvei, mutta jospa minäkin oppisin vähitellen...Hitaastihan se hyvä tulee...?

Sitten kun lampaat ja minä emme liikkuneet mitä siis vissiin olisi pitänyt tehdä tai sitten paikoittaa koira mitä en tietenkään tajunnut mutta sitten siis hieman turhautuva koira yleensä vissiin alkaa näykkimään lampaita kun kuumenee. Reiska haisteli vaan lampaiden pyllyä, koitti vähän saada niitä leikkimään kanssaan pylly pystyssä, naposteli lampaan kakkaa ja hieman kierähtelikin kyseisessä tuotteessa. Miten se ehtiikin?!

Paikalla oli myös suloinen beussineitonen Bowwe omistajansa kera. Bowwe on melko vauhdikas tapaus mutta näytti sillä lampaista olevan ihan hyvä käsitys tai vaistohan se näillä paimenilla on. Omistaja oli myös jokseenkin nopeammin kehittyvä kuin minä, toisella kierroksella oli jo ihan sulavan näköistä puuhaa Oli ihana tavata ja toivottavasti nähdään toistekin!

Innostuin kyseisestä puuhasta ihan valtavasti. Oli tosi mukavaa! Ensi viikolle sitten jouduin heti tänään varaamaan uuden ajan  Jospa saisimme tehtyä jotain muutakin kun pyörittyä ympyrää päättömästi niin että alkaa huimaamaan...

Sitten kotiin päästyämme kaaduttiin isännän kanssa molemmat sänkyyn, oltiin niin puhki päivän suorituksista. Mahatauti tai mikälie kuitenkin iski (oireili jo vähän mahakipuina paimennuksessa) ja valvoin kuitenkin kahteen...

Kuvia - jos jotain onnistuneita tuli tulee illemmalla kun pääsee kotikoneen ja kameran ääreen.