Olin siis Reiskan kanssa mätsärissä eilen. Opittiin paljon tulevia varten ja pidin kokemusta erittäin hyödyllisenä, tästä on hyvä jatkaa. =)

Kotona ennen lähtöö Reiska selkeesti huomas, että mua jännitti ihan hirveesti. Se ei sit suostunu syömään mitään ennen lähtöö, mikä oli ehkä hyvä asia. Onneksi kun päästiin paikan päälle, niin mua ei jännittäny enää yhtään.

Ensimmäinen virheeni oli se, että otin Reiskan autosta pois ihan liian aikasin. Jouduttiin puoltoista tuntia odotteleen omaa vuoroomme ja herra kerkes kyllästyyn aivan täysin. Kaikkien kanssa oltais voitu mennä leikkimään ja touhuumaan ja mitään tietoo ei ollu siitä, mitkä on korvat ja mitä niillä pitäis tehdä. Kateeksi kävi ihmisiä, joiden koirat jaksoivat istua omistajan vieressä ja odotella. Juu ei meillä...Toisaalta oli hyväkin, että se häsäs minkä kerkes, koska näin ollen sitten kun piti ryhtyä tositoimiin, se oli jo kerenny hieman väsähtää.

Oletin, että koko homma menee niin, että Reiska kehässäkin keskittyy kaikkeen muuhun kun muhun ja säheltää omiansa vaan, vaikka se osaa juosta vierellä kauniisti ja seisoa kun käsketään. Sitä nyt en uskaltanu toivookkaan, että se antais tuomarin koskee. Olin aivan varma, että kun tuomari tulee lähelle, niin meidän jätkä hyppää viis metriä taaksepäin ja alkaa haukkua eikä todellakaan ajattelekkaan, että kukaan sais sitä koskee.

Kehään mentiin pareittain. Meidän parina oli bordercollie. Otin kehään mennessä taskusta Reiskan uusia nameja (joissa on tooosi hyvä haju, siis Reiskan mielestä, ei mun) ja lähdettiin sitten juoksemaan ympäri kehää. Jätkä juoksi kuin unelma mun vierellä namia tiiraillen. Seisominen onnistu oikein hyvin, keskitty kyllä enemmän namiin kuin seisomiseen. Hetken aikaa kerkesi seisomaankin epämääräisessä mutka-asennossa.Sitten tuli tuomari, joka meinasi, että kokeillaan onko miehiset kalleudet paikallaan. Reiska oli sitä mieltä, että vieraiden ei nyt todellakaan tartte semmosta tutkia. Ei hypännyt karkuun, ei haukkunu. Istua läsäytti pyllyn vaan maahan ja kiemurteli siihen malliin, että eipä kosketella. Tuomari oli onneksi mukava, ja jaksoi panostaa meihin kun huomasi, ettei Reiska anna koskea. Pyysi saada Reiskan nameja ja niiden kanssa sitten koitti tutustua Reiskaan. Reiska otti namit kiltisti, mutta ei antanut koskea muuhun kuin kuonoon ja vähän kaulaan.

Arvostelussa sitten sanoi, että Reiskan olisi valinnu meidän parista voittajaksi, koska on upean näköinen uros, joka esiintyi ja joka esitettiin todella hyvin. OLIN AIKA VÄHÄN YLPEE!! Mutta sitten tietenkin lisäsi, että koska koira ei anna koskea, niin hänen on pakko antaa punainen nauha bordercollielle, joka antoi koskea, mutta jonka esittäminen ja esiintyminen oli todella kamalan näköistä. Saatiin sitten sininen nauha, mutta se sopikin meille paremmin, koska sininenhän on äijäväri. =) Tuomari lisäksi sanoi, ettei Reiskaa todellakaan kannata viedä vielä oikeaan näyttelyyn (mitä nyt ei ajateltukkaan), mutta että mielellään kannattaa kiertää mätsäreitä ja hakea koiralle kokemuksia ja harjoitella tuota koskettelua.

Jumbofinaalissa meitä oli sitten me, berninpaimenkoira ja sheltti. Yhteensä sarjassamme oli siis kuusi kisaajaa. Reiska edelleen esiintyi kuin unelma ja saatiin taas esittämisestä kehuja, mutta sitten me oltiin jumbofinaalin viimisiä juuri sen takia, että meihin ei saa koskea. Tuomari kyllä siinä sanoi arvostelussa, että hän olisi mielellään laittanut meidät koko sarjan ykkösiksi, koska Reiskan ulkonäkö miellytti hänen silmäänsä ja Reiska on hänen mielestään upean näköinen uros, mutta kun ei anna koskea, niin pakko antaa keltainen ruusuke ja laittaa meidät viimeisiksi. Sheltti oli jumbofinaalin kakkonen ja pääsi best in showhun ja berni ykkönen. Hyvän mielen toi se, että kun osanottajia oli sarjassamme niin vähän, niin saimme kuitenkin palkinnon: vinkulelun, namipussin ja sitten tuon keltaisen ruusukkeen.

Suoritettua oman osuuteni jäin miettimään, että kyllä olen ylpeä Reiskasta. Sain siitä kuitenkin niin paljon positiivista palautetta ja ongelmia oli kuitenkin paljon vähemmän kuin oletin. Ei meidän ongelmamme ole siis kuin tuo koskeminen, koska esiintyminen meni tosi hyvin, vaikka minä ensimmäistä kertaani esitin koiraani yhtään missään ja Reiska oli ensimmäistä kertaa "yhtään missään". Itsestä olen ylpeä ja koirastakin. =) Jos tuo Reiskan kosketusarkuus saadaan jossain vaiheessa kuriin, niin kyllä me oikeissakin näytelmissä sitten mennään pyörähtämään. Jäi vähän semmonen kipinä päällensä... Jos kosketusarkuus jatkuu samaan malliin, niin sitten varmasti keskitymme tottelevaisuuspuolelle ja Reiskan taitojen ja kykyjen mukaan jäljestämiseen.

Tuosta koskettelusta kyllä sitten illalla Ranen kanssa miettiessä meinattiin tehdä tottelevaisuusliike siinä mielessä, että kun Reiska seisoo, niin sen miehisiä kalleuksia sais koskea. Aloitin jo aamulla kun annoin sille ruokaa: seisotin sen ja vähän kädellä räpläsin sitä. Oli sen näkönen, että onko pakko, mun on nälkä, mutta anto nätisti koskea.

Illalla Reiska oli tosi onnessaan kun näki Ranen. Ei tienny miten päin ois pomppinu ja ilme oli vähän semmonen, että ihanaa, iskä tuli kotiin. Mulla on ollu tosi kamala päivä ton emännän kanssa, kun se raahas mua ihme paikkoihin =) Mutta eipä Reiska mitään traumoja tuntunu saavan, vaikka niin ensin pelkäsinkin. Sillä on kyllä pääkopan sisältö mielestäni ihan kunnossa ja se on hyvähermonen ja vahvaluonteinen ja sitä ei tommoset jutut kyllä hetkauta suuntaan eikä toiseen.