Keskiviikkona oltiin siis Vantaan Palveluskoirayhdistyksen tottelevaisuuskoulutuksessa tutustumassa. Porukka tuntu olevan mukavaa ja ohjaaja oli mielestäni oikein asiantunteva ja pätevä. Koirat olivat kentällä yksi kerrallaan ja niiden kanssa tehtiin joko sitä mitä ohjaaja ehdotti tai sitten sitä, missä olisi omistajan mielestä hiomista. Eli siis aika seisoskelua ja rupattelua koko touhu oli. Jossain vaiheessa oli mun vuoro hakee Repe paikalle...Repehän päätti heti kun päästiin kentän reunaan, että kaameeta, kamalia ihmisiä! Eli alko haukkua ja rähinöidä melkosesti. Ohjaaja oli sitten heti, että toi pitää saada tosta koirasta pois ensin ennenkun voidaan mitään muuta tehdä. Tehtiin sitten makkararinki tai oikeemmin lihapullarinki, jossa kaikki istuvat maassa lihapullien kanssa mun ja Reiskan ollessa ringin keskellä. Ihme paiseessa Reiska tuntu olevan siellä, kun ei meinannu uskaltaa mennä ottaan lihapullaakaan kaikilta ihmisiltä. Reiskan kanssa ei siis sitten muuta tehty, ensi viikolla kuulemma sitten kenties. Ja uusi kuristuspanta Reiskalle pitää ostaa, näimme myös mallin, että mimmonen ois hyvä. Pitänee siis harkita ostoksille menoo, vanha kuristuspanta on kuulemma aivan liian pitkä tottelevaisuuskoulutusta ajatellen. Sen kanssa ei kuulemma saa Reiskaan kunnon kontaktia, mikä on kyllä aivan totta. Eli ensi viikolla uudestaan...Lisää tarinaa tästä sitten kun edistytään...jos edistytään... mutta kiva päästä ryhmään, jossa oikeesti tunnutaan tietävän jostain jotain! =)

Eilen olin sitten Reiskan kanssa mätsärissä Helsingissä. Voi sitä tuskaa...Kehät meni FCI:n ryhmittelyn mukaan. Meidän kehässä esiinty ensin n. 30 pentua (Reiska ei taaskaan ollut pennuissa) ja sen jälkeen aikuisia numerosta 50 numeroon 82. Eli jotain 30 koiraa. Meillä oli numero 65. Koiria siellä oli tosi paljon! Se oli ihan kivaa, että siellä oli ihan oikeet ulkomuototuomarit tuomitsemassa, tosin eipä se meidän tuomari kommentoinu mitään muuta, että nätit hampaat. OLISIN EHKÄ VÄHÄN KAIVANNU JOTAIN MUUTAKIN! Jouduttiin Reiskan kanssa odotteleen vuoroamme 1,5 tuntia, jonka aikana Reiska kerkes tekemään kaikki aparisepariapinatemppunsa ja mä aloin olla jokseenkin hermot piukassa. Mutta en sitä autoonkaan voinu viedä, kun olin ihan pihalla noista numeroinneista sun muusta. Noh, sitten jossain vaiheessa päästiin kehään. Tuomari tuli ensin moikkaamaan pikasesti koiria. Reiska moikkaili tuomaria ihan tyytyväisenä. Sitten juostiin kehä ympäri. Tai siis Reiska sähelsi ja mä koitin juosta. En saanu siihen suuremmin mitään kontaktia, se sähelsi omiaan. Sitten tuomari tuli tutkimaan. Otin Reiskan taas eteeni ja pidin pannasta kunnolla kiinni. Tuomari sai koskee Reiskaa, räplätä miehisiä sukukalleuksia ja kattoo hampaat (kukaan vieras tyyliin Annia lukuunottamatta ei oo kattonu Repen hampaita), hampaita kehuttiin ja Reiska näytti niitä toooosi mallikkaasti!! Mamma oli taas ylpee!! Mutta sitten kun tuomari hokas, että aijoo, kannukset jäi kattomatta, niin Reiska oli vähän sen näkönen, että ei enää tarvii räpeltää ja istahti maahan...Noh, tuomari ei koskenu kannuksiin, mutta katto sen verran, että ne oli paikallaan. Sit juostiin eli siis rävellettiin kolmio. Saatiin sininen nauha, mikä sinänsä oli oikeutettua ton juoksun takia, mutta olisin kaivannu tuomarilta vähän enemmän yhtenäistä linjaa arvosteluun. Reiska olikin sitten jo melko väsynyt ja istuskeli melkeinpä jopa kiltisti ja venkoilematta mun edessä siihen asti kunnes siniset meni uudelleen kehään. Edelleenkään juoksu ei onnistunut ja seisominenkin oli vähän mitä sattu. Jonkun aikaa jakso keskittyä, mutta sitten keskittyminen herpaantu ja Reiska istua läsähti maahan. Tai teki jotain muuta yhtä mielenkiintosta. Ei sijoituttu. Sinisten paremmuudesta jäi kilpailemaan 5 bordercolliee...mmhhh... tuomari jotenkin mieltynyt niihin kenties...

Mutta kotiin päästyäni olin tosi tyytyväinen. Sitähän me mentiin tonne kattomaan, että antaako se koskee ja antaahan se ja näytti mallikkaasti hampaansakin! JEE! Taas yksi työvoitto saavutettu! Noiden juoksemisten ja seisomisten kanssa on helppo petrata ja Reiska oli jo esiintymisten alkaessa niin väsyny säheltämisestään, ettei se enää jaksanu keskittyä. Hyvä suoritus silti! =)