1999193.jpg

Meil on välillä niiiin hempeetä poikien kesken... =) Kuvassa näkyy taustalla myös se kuuluisa kärsinyt sohvannurkkamme..

Lähiaikoina ei olla tehty mitään kirjottamisen arvosta, mutta ajattelin silti kirjotella. Lenkillä ollaan käyty tosi ahkerasti ja keskiviikkona vähän canicrossailin Reiskan kanssa muiden lenkkeillessä normaalisti. Se on vaan harmillista, että Reiskaa pitää kävelyttää vähintään semmonen 8 kilsaa, ennenkun se alkaa olla edes vähän väsynyt..Ite ei kuitenkaan todellakaan jaksa mennä noin pitkiä lenkkejä. Eli Reiskalla on VIRTAA sitten riittämiin. Se on kuitenkin oppinut olemaan niin, ettei se enää pura virtaansa huonekaluihin tai posteihin. Mitään ei ainakaan ole tuhottu pitkään aikaan. Vapaana juokseminen ja leikkiminen saa Reiskan väsymään, mutta ei olla käyty missään vähään aikaan, missä koiria vois kunnolla päästää juoksemaan eikä olla nähty semmosia koirakavereita, joiden kanssa leikityttäis, niin siis VIRTAA on... Koirapuistossa käytin Reiskaa muutamana päivänä, että sai ees vähän olla vapaana, mutta ei siellä ollut ketään muita, niin Reiska ei suuremmin jaksanu juoksennella ja lopulta se päätykin hyppelemään mun ympärillä ja räksyttämään mulle... Että näin meillä...

Mitään ei olla harjoteltu lähiaikoina eilistä lukuunottamatta. Eilen vähän harjoteltiin noutokapulan pitoo ja noutamista. Pelkäsin jo, että Reiska oli unohtanut, mutta tässä asiassa sillä vaikuttais olevan melko hyvä muisti ja kaikki meni tooosi hyvin. Kytän kanssa koitettiin siinä vieressä sitten häiriönä harjotella katsekontaktin käskysanan "Katso" avulla. Ei muuten sivumennen sanoen onnistu. Mutta sitten kun sille sanoo, että "Ole hyvä", niin se jostain syystä kattoo silmiin.

Sitten kun oltiin lopetettu Reiskan kanssa noutoharjoittelu (siis teimme tätä olohuoneessa), niin aloin laittaa itseäni yöpuulle kun jossain vaiheessa huomasin Reiskan könöttävän takanani makuuasennossa noutokapula suussa kysyvän näköisenä. Pakkohan siinä oli revetä nauramaan, kun Reiska oli poiminut lattialle unohtamani noutokapulan parempaan talteen ja tullut kärkkymään, että koska otan sen pois siltä ja palkkaan (oiskoos sillä ollu nälkä) ja sitten kun en sitä ollut heti huomannut, niin Repe meni fiksuna poikana makaamaan. Mutta kyllä sitten sai paljon kehuja hienosta suorituksestaan! =) Olin taas niin ylpee!

Lunta tässä odotellaan, sitä ei vielä näin etelässä suuremmin ole. Muutamassa paikkaa eilen näin pienen vaalean pläntsän, mutta ei sitä oikein lumeksi vielä voinut kutsua... Toivottavasti nyt viikonloppuna tulisi, niin maailman vähän valoistuisi ja lumessa ois niin kiva telmiä koirienkin kanssa. =)

Lauantaina saatetaan lähteä mökkeilemään Hämeenlinnan kupeeseen tuttavien mökille, mutta ei olla vielä varmoja mennäänkö ja kai tässä tää päivä pitääkin vielä katsoa, että miten mun flunssa etenee jne. Siellä vois kyllä olla lunta... ;)