Kuten otsikostakin voi päätellä, treenattiin RepeSorsan kanssa eilen tokoa. Isäntä poti flunssaa ja emäntä luki melkein koko illan tenttiin, mutta jotain tekemistä Repen kanssa piti keksiä, niin päätin sitten mennä meidän "takapihalle" tokoileen pitkästä aikaa.

Alkuun otin seuraamista ja palkkasin namilla. Tosi laiskan olosta menoa ja sitten ei ollenkaan tiivistä eikä muutenkaan millään muotoo hienon näköstä. Selkeesti kyllä huomas, että ei oltu tehty mitään vähään aikaan. Noh, onneksi olin varautunut ja kaivoin takin uumenista patukkatyyppisen lelun, joka on ihan Repen suosikki. Toki en ollut sillä kyseisellä lelulla palkannut aikaisemmin, mutta olin ajatellut kokeilla. Sinänsä vallan hyvä idea, kun seuraaminen parani heti huomattavasti, ei koittanut enää ollenkaan touhuilla omiaan eikä syönyt lunta, niin kun namin kanssa oli tehnyt. Vähän taisi olla tiiviimmän näköstäkin ja hetkittäin oli ihan mahtavan olosta. Vähän takapää tuli vinossa, mutta ajattelin, että jos ensin koittaa saada etupään menemään niin tiiviisti kun mä haluan ja sitten lähtis korjaileen takapäätä. En tiedä mikä olis oikee tai paras ratkasu tähän, mutta näin ajattelin kokeilla. Katotaan sitten miten käy ja mietitään uudelleen, jos ei onnaa.

Sivulletulot oli mahtavia, toki välillä innoissaan heitti yhden ylimääräsen kiepin mun ympäri ennenkun pysähty sivulle. Repelle sai kyllä tolla lelulla nostettua tosi kivasti kierroksia eikä se meinannu ees tietää miten päin se olis ja mitä se tekis, kun oli niin innoissaan. Ehkä tauko on tehny hyvää. Muutaman kerran harjottelin paikallaanoloo istualteen ja ne meni totuttuun tapaan hienosti ja luoksetulot oli tosi kivan näkösiä ja tuli tosi kovalla vauhdilla. Oikein ittee alko naurattaan kun Repe lähti täysiä tulemaan mun (ja lelun) luo ja sitten ei meinannukkaan vauhti pysähtyä. Kertaalleen silleen pikkasen törmäs muhunkin. Yhdellä kertaa teki niin, etät tuli eteen istumaan ja käskin siitä sitten sivulle ja yhdellä kertaa tuli suoraan sivulle. Tähän pitäis saada joku logiikka, että koska tullaan minnekkin. Kun käskin kuitenkin aina "tänne"-käskyllä. En tiedä sitten annoinko jonkun vartaloavun tietämättäni kun ei tehnyt samalla tapaa. Tai sitten Repe vaan halus vaihtelua elämäänsä =)

Muutaman kerran otin myös sitä, että jätin Reiskan istumaan, kävelin jonkun matkan päähän ja käskin tulemaan luokse ja sitten huusinkin kesken matkan, että istu! No joo, Repellä sinänsä ihan hallussa, mulla oli tosin vähän liian lyhyt välimatka Repeen, koska kun huusin käskyn, niin Repe ei saanu vauhtiaan heti stopattua, vaan sitten könötteli ehkä parin metrin päässä musta. Olis pitäny mamman ottaa enemmän välimatkaa.

Olin kyllä tosi tyytyväinen luoksetulovauhtiin ja siihen, että sen päähän ei tullu ollenkaan mennä muualle kun mun luo. Yhteen väliinhän kun sen huusi tulemaan luokse tai sivulle, niin se lähti hortoileen omiaan. Nyt oli tarpeeks hyvä houkutin mukana ja koira pelas kuin unelma. Tommosella innolla kun sen sais meneen jossain kisoissakin, niin varmaan tulis ihan kivasti pisteitä. Ja nyt kun sais sen Reiskan innon pysymään, noh, pitää palkkailla vaan patukalla, niin pysyy kierrokset korkeella ja sit kun ite sais nyt inspiksen treenaamiseen pysymään... Eilen meni kyllä treenit niin hyvin, että oikein odotan, että pääsen tänään taas kokeileen miten sujuu..

Eilen sitten vielä lopuksi harjoteltiin sunnuntaita varten vähän näyttelyseisomista uudella tyylillä ja hyvinhän se sujui ja tosi hyvin ja pitkään Reiska jaksaa keskittyä...

Kytän "näyttely"poseeraus

Reiska leikkii lelulla

Ja kuka arvaa kuka on Reiska, kuka Kyttä ja kuka Nipa (Ranen äidillä majaileva Kytän veli)?!?! Mahtavaa kyllä kun kerrankin sain kaikki pojat samaan kuvaan, poseerauksesta on turha haaveillakkaan, mut kolmen henkilön voimin saatiin pojat edes hetken aikaa olemaan paikallaan että kerkes kuvan räpsäyttään! =)