...meni taas liian nopeasti eikä mitään ihmeellistä sinänsä kerennyt tekemään. Ajatuksena oli tehdä lauantaina jälkiä ja ajella niitä sitten poikien kanssa sunnuntaina.

Perjantaina oltiin tosi myöhään möksällä ja käytiin sitten vaan Ranen kanssa Forssassa kuuntelemassa Dingoa ja Koop Arposta. Ei jaksettu kauaa olla kuitenkaan.

Lauantaina lähdettiin heti aamusta Saken ja Sampan kanssa Alastarolle katteleen vähän kiihdytysajoja. Alkuun oli tosi hieno ilma katella kisoja, vähän rusketuinkin käsistä ja naamasta lisää. =) Iltapäivästä alkoi sataa, joten lähdettiin pois kun kisatkin keskeytettiin. Mentiin Reiskaa ja Kyttää ulkoiluttaan. Kyttä oli ihan fiiliksissään, että JEE, meille tuli vieraita, vähänkö ne saa luvan rapsuttaa mua! Reiskalla puolestaan on edelleenkin jotain hampaankolossa Sakkea kohtaan, vaikka useemman kerran ovatkin nähneet. Mä en tiedä mitä tai mikä, mutta ainanen pelko ja räksytys kun Sakke on lähellä. Muurrrr...sais jo tottua tai ainakin olla hiljaa!

Illalla vähän ajeltiin ja vähän meni sitten myöhäänkin ja möksällä oltiin joskus aamuyön puolella. Pojat oli olleet keskenään koko päivän ja vähän virtasta tuntui löytyvän. Mentiin kuitenkin hyvin nopeaan nukkumaan. Aamulla heräiltiin siinä ihan rauhassa Ranen kanssa, kun semmonen vieno tuoksu tulvi nenään...Kateltiin toisiamme ja kysyttiin toisiltamme, että "haiseeko täällä Reiskan paska"...Nousin ylös tutkimaan tilannetta ja voi että mun käämit meinas niin palaa, kun näin tilanteen. Reinomies oli vähän osottanu ilmeisesti mieltänsä yksinolon (tai siis Kytän kanssa kaksinolon) johdosta. Enää se ei viitti tuhoilla mitään, mutta väänsi sitten valehtelematta viis kiloo sitä itteensä lattialle, oli pissannu viereen ja sitten vielä oksentanukkin törkeet ruohopalloklimpit!

Harkittin taas mukavan kivuliaita kuritustoimenpiteitä Reiskaa kohtaan, kun se näyttikin niin tyytyväiseltä itteensä. En kuitenkaan ryhtyny niihin, vaan siivoushommiin kiroten koiraa. Ei jollain sattuis olemaan inspiraatioo pestä paria koirankakkasta mattoo?

Noh, kostin kuitenkin Reiskalle tämän mielenosoituksen. Lähdettiin meitin porukoille ja päätin, että viedään paskaroskis samalla niiden roskapönttöön. Tungin paskaroskapussin sitten Reiskan viekkoon auton konttiin. Sen kolme minuuttia sain tyydytystä ja sitten alkoi koko auto haisemaan sille itelleen. Hienoa! Rane yökkäilee vieressä koko matkan ja ite pidin koko matkan nenästäni kiinni...Käy se näinkin.

Jossain vaiheessa kaikki alko normalisoitumaan ja päätettiin vähän tokoilla möksällä.

Reiskan kanssa hyppy: muuten hyvä, mutta ennakoi istumisen hypyn jälkeen ja istahtaa kun olen tullut viereen, mutta ennenkuin sanon mitään. Tätä tehnyt nyt muutaman kerran ja olen joka kerta komentanut takaisin seisomaan ennen palkkaa, mutta tekee sitä silti ja pitänee ottaa koko suorituksesta palkka pois tai palkata hypystä ensin esteen ylitten ja sitten vasta tota istumis-seisomisasiaa katella.

Metallinoutonen Reiskalla: loistava! Ei suvaitte käskystä pitää kapulaa suussa, mutta hakee sen kyllä kun käsketään. Intoa mukana sopivan paljon. Tähän olen tyytyväinen.

Luoksetulo, Reiska: Täydellistä. Päätähuimaava vauhti.

Luoksetulo niin, että matkalla pysähdytään istumaan tai seisomaan tai mitä nyt olikaan, Reiska: Huusin käskyn puolessavälissä matkaa, maahanmeno tapahtui metri minun edessäni. En ottanut kuin kerran. Rane kokeili muutaman kerran ja Reiska toimi kerran kuin unelma, kerran vähän hitaalla ja kerran ennakoi törkeesti. Ei käskystä lähtenyt tulemaan luokse, vaan jäi seisomaan, uuden käskyn jälkeen lähti tulemaan ihan matalana ja selkeästi ennakoiden käskyä. Nyt unohdetaankin tämä hetkeksi, jotta ei ennakointi pahene ja normiluoksetulo mene mönkäseen.

Paikallamakuu, Reiska: kävin palkkaamassa välillä ja makoili ihan mukavasti.

Seuraamisen uudelleenopettaminen, Reiska: könötettiin paikallamme (Reiskan sivulletulot muuten mainioita) ja harjoteltiin kontaktia. Tätä kun oltiin tehty sopivan pitkä aika, niin otettiin muutama askel eteenpäin ja palkka. Rane oli häiriönä kirmaillen ympäri pihaa ja meidän ympärillä. Alkuun Reiska vähän otti häiriötä, mutta sitten jätti isännän sekoilut omaan rauhaansa.

Rane teki Reiskan kanssa jotain ja mä kirmailin vastaavasti ja kerran Reiska nousi paikallamakuusta istumaan ihmeissänsä, että mikäs sille mammalle iski, mutta Rane mukavasti palautti poikasen tekemään sitä mitä pitikin.

Tunnarikapulan ettimisharjotukset: piilottelin kapulaa kaikenlaisiin puskiin ja Reiska harjoitti etsimistä. Hakee kapulan hienosti hajuaistin ja käskyn "hae" avulla. Nyt aloitin käskyn muutoksen, koska norminoudossa on sama käsky ja ajattelin, että pakko vaihtaa tunnarissa käskyä, jottei mene sekasin.

Rane harjotteli Kytän kanssa hyppyä. Kaamee räkytys vaan kuulu, kun Kyttä koitti tajuta, että mitä pitää tehdä. Tyyppi siis TAAS vähän ylikierroksilla. Pari kertaa teki hypyn ihan malliesimerkin omaisesti kolauttamatta jalkojaan esteeseen. Muutaman kerran höröttelin, kun kirjaimellisesti kiipesi esteen ylitse: ensin etutassut esteen päälle, sitten vähän pöngetään ja työnnetään takajaloilla ottaen tukea esteestä. Urpå aina välillä tuo meidän pappakoira tai sitten se haluaa olla vaan vähän erilainen pappa.

Seuraaminen, Kyttä: Rane taitaa olla mustelmilla kun harjottaa Kyttää. Kova näpsiminen oli päällänsä ja räkytys vaan kuulu aina kun Rane vaati katsekontaktia. Huhhuh.

Kaukokäskyt, Kyttä: Täydellisiä. Koira ei oikeesti liikahtanut paikaltaan yhtään mihinkään asennonvaihdoissa. Uskomaton. Reiska kun haahuilee eteen ja taakse vaihtaessaan asentoja. Toki Reiska on isompi eikä ihan niin perillä omasta kropastaan...

Sitten pitikin jo suurinpiirtein lähtee kotiin ja ne jäljet jäi tosiaan tekemättä. Pistin veren vaan uudelleen pakastimeen, ei kai se siellä mitenkään kovin pahaksi mene. Ensi viikonloppuna Reiska saakin sitten pitkän jäljen ja Kyttä jonninmoisen jäljen hyvitykseksi siitä, ettei nyt saatu mitään aikaan.

Tokoiluinto kyllä iski taas päällensä muutaman viikon epämääräsen tauon jälkeen ja sen seuraamisen meinaan nyt tässä lähiaikoina saada Repen kanssa kuntoon ja sit voikin ehkä harkita vähän kisoja - ainakin möllisellaisia, kun kaikki muut lienee kohtuukunnossa paitti tuo seuraaminen. Elokuun alussa ollaan sit alottamassa (taas) kurssia kokeneen vetäjän johdolla, mutta siitä sitten lissöö kun on ajankohtasta.

Katotaan kuitenkin kerkeekö tällä viikkoo tekemään mitään ihmeellistä, kun töissä pitäis (valitettavasti) käydä ja sit Karkkilassa pitäis joku ilta poigeta ja Turkkusessa pitäis kai käydä kattomassa yhtä kaveria, joka sai tänään tyttövauvan heti aamutuimaan klo 8.30 ja ja ja...Mut jos viimeistään viikonloppuna kerkeis koiruuksien kanssa touhuumaan oikein kunnolla. Reiska pitäis kuitenkin opettaa uimaan ja sit sen kanssa pitäis jatkaa fillarointiharjotuksia, ties vaikka oltais joskus AD-kokeessa (no joo, mamma ei jaksa polkee niin paljon) ja ja ja...

Tänään meille kuitenkin luultavasti muuttaa furminaattori. Kokeilin Tiialla lainassa ollutta mallia ja oli ihan sikahyvä! Hullaannuin niin paljon, että pitänee hakea oma. Toivotaan vaan, että budjetti kestää... =)

1242222694_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Urpå ja tosiurpå ihmettelee