Miten paska säkä voi olla?

Miten paskan säkän saa pois?

Siinä kysymyksiä, joita eilenillalla isännän kanssa mietittiin kun ajeltiin kotiin mökiltä. Jos Reiskan vie möllitokoon, niin kaikki muut koirat paikalla makuussa lähtee meneen ja sekottaa Repen pasmat, näyttelyissä keskitytään kannuksiin ja keksitään puutteellisuuksia niissä ja siihen malliin...Joo, alempana lisää paskasta säkästä meidän osalta...

Torstaina illalla yhdeksän jälkeen tuli puhelu ja minulta kysyttiin, että haluanko viikonloppuna mejäkokeeseen, johon olin varasijalla. Oli tullut peruutus ja saisin halutessani paikan. En ollut Reiskan kanssa kai kuukauteen mejäillyt, mutta päätin ottaa tämän mahdollisuuden vastaan.

Lauantaina siis läksin ennen kahdeksaa aamulla uhkarohkeasti Kytän(!) kanssa koepaikalle, joka oli Alastaron moottoriradan lähistöllä. Olin vähän ihmeissäni, että mitä täällä tapahtuu ja ihmettelin siinä sitten kera maukkaan aamupuuron. Heti aluksi pisti silmään se, että monille mejäilijöille nuo kokeet ovat elämäntapa ja paikalle tullaan jo perjantai-iltana vaunujen kanssa ja koepaikalla majoitutaan koko perheen voimin sunnuntai-iltaan saakka.

Yhdeksän kieppeillä alkoi selostus päivän tapahtumista ja jaettiin jäljet jäljentekijöille. Minun parikseni tuli jäljentekoon pariskunta, joka oli oikein mukava ja kovasti nuo auttoivat ja opastivat minua. Pariskunta ei kuitenkaan ollut myöskään montaa koejälkeä tehnyt ja saimme avuksemme vielä yhden tuomarin, joka tuli suunnistamaan jäljet meille.

Koiria oli paikalla 53 ja jälkiä piti siis myös maastoihin tehdä yhtä paljon. Meille tuli tehtäväksi jäljet 49 ja 50. Tuomari suunnisti nuo jäljet ripeään ja neuvoi samalla jäljentekoon ja kokeisiin liittyviä asioita. Sitten minä piilomerkkailin tuomarin avustuksella jäljen ja pariskunta tuli perässä ja veretti jäljen. Pariskunnan jäljen minä veretin.

Maastoista sen verran, että mäntymettikköä oli. Opastamani jälki oli hyvin helppokulkuisessa maastossa ja verettämäni jälki samoin kuten myös Reiskan koejälki. Ei mitään rämeikköä eikä muutakaan. Oletin, että maasto ei sovi Reiskalle, mutta toisin kävi...

Sitten pääsinkin jo möksälle... Minne Minna tuli kera Rokan ja voi että Reiska oli niin onnellinen Rokasta! =) Rokka on kyllä niin loistopentunen, että tahtoisin samanlaisella luonteella varustetun pentusen itselleni sitten kun meille seuraava pentunen tulee. Toki luulen, että rokkaluonteisia ei joka puussa kasva... Kiitos Minna ja Rokka ihanaisesta seurastanne! =)

Ehtoommalla vielä piipahdettiin pikaisesti Rehtijärvellä serkkuseni Heidin synttäreillä maistelemassa kaikkea hyvää =) Kiitos kutsusta ja toivottavasti oli hauskat pippalot lähtömme jälkeen(kin). ;)

Erityisen tyytyväinen lauantaina olin Kytän toimintaan koepaikalla. Ajattelin etukäteen, että se esiintyy siellä niin epäedustavasti kuin joku vaan voi esiintyä. Mutta pappahan päätti yllättää emännän: ei ärhentänyt kenellekään (ihminen tai koira) mitään, heilutteli jostain syystä kaikille vaan häntäänsä ja pääasiassa nukkui auton aukinaisessa takakontissa ihan tyytyväisenä. Kaikki halukkaat saivat tulla moikkailemaan ja tutkimaan ja räpelöimään kannuksia ja muutenkin rapsuttelemaan. Palloa tarjoili kaikille heitettäväksi, kukaan vaan ei heittänyt. Pappa siis käyttäytyi varsin mallikkaasti ja edustuskelpoisesti. Joku sillä selkeesti on päässä nyt napsahtanu, kun noin kiltisti oli ;) Taitanee päästä ens viikonloppunakin mukaan =) Lisäksi koepaikan läheisyydessä ammuttiin paljon (mitä lie puolustusvoimien harjoituksia) eikä Kyttä niistäkään suuremmin ottanut häiriötä, vaikka pauketta normaalisti pelkääkin. Läähätteli vaan tavallista enemmän, mutta ei ilmentänyt muita paniikin elkeitä ja olin tähänkin hyvin tyytyväinen ja aloinkin sitten miettimään, että josko sitä saisi siedätettyä ja yksi flättikasvattaja olikin sitten sunnuntain juttutuokion perusteella sitä mieltä, että hyvin saisi siedätettyä, vaikka koiralla jo ikää onkin.

Sunnuntaina sitten Reiskan kanssa läksin liikenteeseen ja taas aamulla olin yhtä pihalla kun lauantainakin. Onneksi paikalla olivat ihanat Sirkka ja Raija, jotka neuvoivat ja kertoivat, että mitä tapahtuu milloinkin. Ylituomarin puhuttelun jälkeen arvottiin jäljet. Minä pääsin opastamaan Reiskan kasvattajan mäyräkoira Nessaa Nessan ensimmäiselle koejäljelle. Ohjaajana Nessalla oli "anoppinsa" Raija. =) Reiskalle osui arvonnassa päivän viimeinen jälki eli nro 53. Ihan sinänsä kiva, että oli aikaa valmistautua itse henkisesti ja valmistella vähän koiraa. Onneksi myös Rokka oli ollut leikittämässä Reiskaa, niin ei ollut ihan hyperenerginen.

Yöllä oli satanut vettä, mutta mitä pidemmälle päivä eteni, sitä kuumemmaksi ilma kävi ja se oli ehkä Reiskalle hyväkin, koska energisyyttä sai vähän silläkin pois. Lisäksi purettuani jälkeni juoksutin Reiskaa hetken metsässä.

Mutta siis aamulla jälkiarvonnan jälkeen oli vuorossa laukauksensietokoe. Siihen mentiin tuomariryhmittäin kaksi ryhmää eli noin 12 koiraa kerrallaan. Laukaus ammuttiin haulikolla. Reiska käyttäytyi tosi hienosti viedessäni sitä laukauspaikalle (toki oli siihen mennessä kuullut muutaman laukauksen) eikä häröillyt mitään omiaan eikä kiskonut toisten koirien luo. Tuijotteli siinä minua ja ihmetteli selkeästi, että mitä ihmettä toi mamma nyt on keksinyt mun pääni menoksi. Sitten omalla vuorollamme menimme ammuntapaikalle ja Reiska jälkiliinastaan kiinni puuhun. Me ohjaajat käpsyttelimme jonkun muutaman kymmenen metrin päähän koirista. Laukaus ja sitten ohjaajille lupa palata koirien luo. Kokeen kaikki 53 suorittivat laukauksensietokokeen hyväksytysti. Raija jälkeenpäin naureskeli, että ihan kuin filmi olisi stopattu vähäksi aikaa meidän koirien ollessa puissa kiinni. Ne kaikki jähmettyivät hetkeksi ennen ja jälkeen laukauksen tuijottamaan joko toisiaan tai ohjaajiaan. Jo tässä vaiheessa olin kovin ylpeä Repestä =)

Meidän ryhmällä oli tuomarina kokeen ylituomari Rauno Koskinen ja tuomariharjoittelijana joku toinen mies, jonka nimeä en nyt kykene muistamaan.

Sitten vähän aikaa ihmettelyä ja sitten meninkin opastettavan jälkeni luo odottelemaan sorkkaa vietäväksi kaadolle. Sen sain ja vein sen kaadolle. Sitten odottelemaan vaan tuomareita. Tuomareiden saapuessa paikalle ohjastin Nessan ja Raijan (ja tuomarit) alkumakaukselle, jonka jälkeen Nessa hienosti läksi jäljelle ja meni aivan superjälkitarkasti eteenpäin. Minä hyörin ja pyörin jonon viimeisenä ja koko ajan seurasin, että missä jälki menee enkä sitten huomannut ajoissa kulmalle tuloa enkä kerennyt sitä tuomareille ilmoittamaan, mutta se meni kyllä ihan loistavasti Nessalta ja tuomaritkin sen siinä sitten huomasivat... Jossain vaiheessa Nessa sai riistan hajua nenäänsä ja teki hukan, jonka jälkeen pian toinen hukka. "Riistavaihde" jäi päällensä. Onneksi Raija sai Nessalle osoitettua toisen hukan jälkeen hyvin jäljen ja Nessa läksi jäljestämään hienosti eteenpäin. Itse olin Nessan hukkien aikana hieman ulalla siitä, että missä jälki menee. Jälkimerkit kun olivat tippuneet yöllisen sateen aikana puista ja osa oli muuten vain hävinnyt. En purkaessakaan niitä meinaan löytänyt ja tiesin, että yhdessäkin kohdassa olisi tullut olla kolme valkoista paperista merkkiä päällekäin puussa, mutta en löytäny kuin yhden niistä. Sinänsä mielenkiintoista...Toistakaan kulmaa en kerennyt oikein ilmoittamaan ja se oli muutenkin vähän multa hukassa. Kaadon sentäs kerkesin näyttämään... Ei siis mitään kovin hyvää opastusta, mutta onneksi tuomareita oli kaksin kappalein paikalla ja he aika hyvin seurasivat jälkeä. Opin kuitenkin seuraavaa kertaa varten sen, miten merkkaan jäljen paremmin! =)

Opastuksen jälkeen tosissaan purin jäljen ja sitten vain Reiskan kanssa odoteltiinkin ja tutustuttiin ihmisiin...Aika tuntui matelevan, mutta itsellä oli vähän parempi olo, kun suurin jännitys ja pelko oli hävinnyt. Enitenhän etukäteen panikoin juuri tuota opastusta ja jäljentekoa, mutta niissä nyt ei käynyt mitään suuria vahinkoja. Itsellä pitäisi saada etenemiseen metsässä vauhtia lisää. Saakelin tappijalat! ;)

Toki alkoi mulla jännittämään sitten se Reiskan suorituskin...Joka alkoi klo 14.34. Jälki oli tehty edellisenä päivänä 13.40 eli ikää sille tuli 24.54. Oppaana oikein mukava naisihminen, jonka kanssa mukavasti ystävystyinkin. Tuomariharjoittelijasta Reiska tykkäsi, mutta päätuomarin tullessa paikalle Reiska ärähti. Nyppäsin valjaista ja komensin ja sen jälkeen Reiskan olikin noloa poikaa. Toki tämä komennus teki sille ehkä ihan hyvää, "ravistettava ennen käyttöä"- malli kun on. Tuntui jäljellä ainakin olevan oikein kuulolla varsinkin alkumatkasta.

Opas tosiaan näytti alkumakauksen meille, jonka Reiska haisteli kivasti. Siitä sitten lähti paras jäljestäminen mitä Reiska on koskaan tehnyt. Olin ihan täpinöissäni, kun silmissä vain vilisivät piilomerkit ja tiesin meidän olevan jäljellä. Olin niin ylpeä Reiskasta. Ensimmäinen beaucenpaimenkoira mejäkokeessa ja se jäljesti ja se näytti kaikille, joita vähänkään epäilytti paimenkoiran jäljestämistaidot, että kyllä se osaa ja tositilanteessa se antaa kaikkensa ja tekee niin hyvin kuin se osaa! Jopa tienylitys jota ollaan harjoteltu se ruhtinaallinen kerta meni ihan kuin ei mitään tietä olisi ollutkaan!

Kunnes...ensimmäisellä kulmalla oli kaksi sienestäjää. Minä huomasin ne ennen Reiskaa ja ajattelin, että voi paska, tähän se sitten menikin. Enkä niin väärässä ollut...Reiska seisahtui niille sijoilleen mulkoilemaan sienestäjiä. Ylituomari meni sanomaan sienestäjille, että meillä olisi tässä koe menossa, että jos voisitten siirtyä ja näytti vielä suunnan, minne tulisi siirtyä. Me saimme Reiskan kanssa ihan uuden aloituksen. Tuomarit sanoivat, että kohtuuttoman häiriön vuoksi ollaan ihan kuin ei olisi vielä jäljestetty mitään ja aloitetaan nyt niinko ihan alusta puhtaalta pöydältä ja normaalin 10 metrin ohjaamismatkan sijaan saimme matkaa 30 metriä, että sinänsä tuomareilta tosi kivasti. Noh, Reiska hetken seurasi jälkeä ja sitten meni tarkistamaan sienestäjien auton, mikä oli ihan vieressä ja jotain lönkötteli metsäautotietä. Hukka ja palautus jäljelle. Seurasi jälkeä hetken aikaa kunnes ne tosi kivat sienestäjät oli siellä jäljellä taas ja Reiskaa alko ahistaan ne ja sitten se haluskin jo pois sieltä. Tuomarit keskeyttivät kokeen. Auta armias jos mä nään ne sienestäjät vielä tässä elämässäni jossain. Jumankauta jos sanotaan minne pitää siirtyä niin se onkin sitten tosi reilua siirtyä juuri vastakkaiseen suuntaan (tuomari vielä kädellä osoitti, että minne pitää mennä) ja vielä jäljen päälle ja pitää tietenkin siellä metakkaa ja hehkuttaa suureen ääneen kuinka kivasti marjojakin on jne.

Niin että todennäköisyys sille, että 53 jäljen kokeessa juuri Reiskan jäljellä on ne sienestäjät eikä kellään muulla ole mitään käärmettä (mitä nyt en olisi myöskään halunnut kohdata) ihmeempää? Ei kovin suuri? Että meidän paska säkä jatkuu...

Ohitettiin sitten reilusti sienestäjät, koska ne olivat sotkeneet jälkeä ties miten pitkältä pätkältä samoin se, kun minä Reiskan kanssa siellä olin hortoillut miten sattuu. Puhtaalta jäljeltä aloitus uudelleen (harjoiteltiin loppuun saakka) ja Reiska jatkoi sieltä jäljestämistä paremmin kuin koskaan ja tosi jälkitarkasti ja kaadolle päästiin ja hienosti otti sorkan suuhun ja postaili sen kanssa vähän aikaa ympäriinsä ennenkuin alkoi syömään sitä. Tuomarit kehuivat kaatotyöskentelyä.

Mulla oli ihan tippa linssissä kun mua harmitti niin paljon ne sienestäjät ja sitten samalla olin niin ylpee ettei tosikaan, että Reiska jäljesti paremmin kuin koskaan. Tällä ei kertaa ei vaan tulosta tullut. =( Tiedetään ainakin mitä harjoitellaan ja Sirkka jo suunnittelikin treenejä, missä olis "marjastajia" häiröömässä.

Sitten taas odoteltiin ja könöteltiin ja tutustuttiin ihmisiin. Reiska käyttäytyi yhtä mallikkaasti koepaikalla kuin Kyttäkin ja olin niin ylpee jäppisestä edelleen ettei tosikaan! =) Ihmiset tulivat tutustumaan ja kyselemään rodusta ja mä sitten siinä kerroin. Monet tuntuivat tykkäävän siitä, että uusiakin rotuja tulee kokeisiin. Ihania ihmisiä, hyvää ruokaa ja muutenkin mukavaa. TÄMÄ ON SE MEIDÄN LAJI! Ainakin viikonlopun perusteella, mutta oletan mejäihmisten olevan yhtä ihania joka paikassa.  Mejäily on monille elämäntapa, ehkä meilläkin joskus kun isäntä saadaan ymmärtämään lajin ihanuus... ;)

Olen väsynyt, mutta onnellinen siitä, että menin kokeeseen. Koe on koe, ei kilpailu eikä kenelläkään oikein tuntunut edes olevan kilpailuhenkisyyttä ilmassa. Kaikki kilpailevat lähinnä itseään vastaan. Niin minä ainakin.

Kaikkien jälkien ajamisen jälkeen, jälkien purkamisen ja syömisen jälkeen tuomarit lukivat kaikkien koeselostukset ääneen. Näin ohimennen sanoen siinä meni 1,5 tuntia aikaa. Avoluokassa oli kai 13 koiraa, joista Reiskalle ainoastaan tulokseksi AVO 0. Nessa sai AVO 3 - ihan hyvä ensimmäiseksi kokeeksi vieraan ohjaajan kanssa ja yhtä vähäisellä lähiaikojen harjoittelulla kuin Reiskakin. Melkein kaikki AVOluokan koirat saivat kyllä ykköstuloksen ja suurin osa vielä siirtyi VOIluokkaankin eli niillä oli toinen ykkönen alla. Ehkä me sitten ensi keväänä voidaan päästä kokeisiin, jos AVOkoiria ei olisi vielä keväällä paljon. Voittajaluokassa olikin sitten koiria aika paljon ja 15 koiraa oli jäänyt kokeen ulkopuolellekin.

Meidän koeselostus: Koira ohjatusti jälkityöhön, joka etenee maavainuisesti ja sopivaa kävelyvauhtia. Ensimmäisen osuuden alussa kuljetaan useampi kymmenen metriä jäljen sivussa, mutta koko ajan sen suuntaisesti. Ennen ensimmäistä kulmaa sienestäjät ovat jälkiuralla ja koiran työskentely pysähtyy ja kun jatketaan niin siihen asti hyvin edennyt jälkityö sekoaa. Koira erkaantuu uralta ja ylittää toisen osuuden eikä se kiinnosta, tulee ensimmäinen hukka. Jatketaan kulmalta ja samat sienestäjät aiheuttavat 100 metrin päässä taas harmaita hiuksia, mutta kehoituksin jatkoon. 50 metriä tästä ja läheinen metsäautotie vetää puoleensa, tulee toinen hukka. Jatketaan puhtaalta, mutta verijälki ei enää tunnu kiinnostavan. Koe keskeytetään. Harjoitellen kaadolle, joka kiinnosti. Harmittavasti sienestäjät pilasivat hyvin alkaneen jälkityön.

Tossa tuomarin koeselostustuksessa jäin vähän ihmettelemään tota kommenttia, että oltais kovin oltu jäljen sivussa, kun kerran näin ne piilomerkit, niin ei voitu kymmeniä metrejä olla sivussa, mutta en tiedä sitten. Pääasia, että Reiska teki sen mitä sen piti ja hyvin tekikin. Autolla palkitsin sen lihapateella =) Lisäksi Raija osteli sille muutaman kuivatun mahalaukun tai mitä mahtoivat ollakaan ja hyvinhän Repelle maistui =)

Onneksi tämä vastoinkäyminen ei jäänyt vaivaamaan minua ja olen entistä vain innostuneempi mejästä! =) Ihana laji ja ihania harrastajia! =)

Jaa juu ja sitten minut ja jäljentekopariskuntani mies palkittiin parhaan avoluokan jäljen tekemisestä! Saatiin sentän lohdutuksena ihan hyvän kokoinen säkki koiranruokaa =)

Möksälle pääsin lähtemään seiskan jälkeen illalla ja siellä sitten olikin odottamassa yli-innokas pappakoira ja ylikypsä isäntä =)

Kotimatkalla kerkesin sitten vasta kunnolla miettiin ja purkaan päivää ja tulin siihen tulokseen, että jos mä teen jäljen Reiskalle, niin se jäljestää huonosti sen. Mutta jäljellähän on voimakkaasti mun hajuni ja jos Reiska ei jostain syystä ymmärrä, että minkä takia sen pitää seurata (osittain) mun hajua, kun mä kerran tulen sen perässä ja se haju. Jos kuitenkin siis joku muu tekee jäljen, niin Reinomies jäljestää hienosti! Harjotusta ja harjotusta ja hyvää säkää sen suhteen, että päästäis näihin hemmetin hankalasti päästäviin kokeisiin, niin eiköös se siitä...Kyllä me nyt yks ykköstulos ainakin Repelle halutaan ja jos jäljestäminen on kokeissa eilisenlaista ilman sienestäjiä, niin on oikein realististakin toi ykköstuloksen saaminen. Sen ainoon kulman minkä Reiska jäljesti, niin otti tosi hienosti ja haisteli pikasesti sen. Kotonahan trendinä on ollut kulmien oikominen, mutta nyt ei siitäkään ollut mitään tietoakaan.

Ylpeä ja innostunut mamma kuittaa =)