Maanantain päivät sanat olivat häröily ja ennakointi.

Olin siis ilmoittanut itseni ja Reiskan Keravalle möllitokoon. Paikalla Reiska käyttäytyi hyvin hienosti ja oikein yllätti minut, vaikka paikalla oli 9 muutakin koiraa, joista se olisi voinu innostua enemmän mitä innostui. Jätkä alkaa ilmeisesti aikuistumaan! Ei siis suuremmin jaksanut noteerata ketään eikä mitään. Lähemmäs kolme tuntia sai kuitenkin könötellä auton takakontissa. Kontti oli auki, mutta hemmetin hyvin Reiska siellä pysyi. Ei kertaakaan pöllähtänyt pois sieltä ilman lupaa. =)

Ensimmäisenä oli luoksepäästävyys. Kehään mennessä Reiska anto tuomari kokeilla itteensä ihan hyvin, mutta luoksepäästävyydessä ei kyennyt millään istumaan paikallaan, vaan nousi seisomaan ja otti muutaman askeleen eteenpäin tuomaria kohden. Kokeiltiin vielä tuomarin kanssa piruuttaan muutaman kerran ja aina se vaan nous, vaikka mitä sanoin. Arvosanaksi 10. Tuomari sanoi, että oikeassa kokeessakaan ei tästä menetä välttämättä pisteitä, riippuu vähän tuomarista.

Toisena oli paikallamakuu. Meillä oli numerona kahdeksan eli mentiin toiseen ryhmään. Toiselle puolelle tuli nuori bernineitonen ja toisella puolella taisi olla lagotto. Berni komennettiin maahan -> Reiska meni maahan. Sitten karjasin ite PAIKKA! Rane kun oli antanut ohjeeksi lähtiessäni, että pitää vähän karjua, niin koira toimii paremmin ja näinhän se sitten olikin =) Lähdin kävelemään poispäin. Olin ehkä 5 metriä kävellyt kun kauhee hässäkkä alkoi -> katsoin taakseni -> kauhee koiraläjä ärisee ja murisee -> ajattelin, että voi paska -> katoin uudelleen -> Reiska makas paikallaan!! Olin että JEEJEE!! Kaikki muut koirat olivat lähteneet liikenteeseen ja yhtenä rykelmänä liikkuivat ja pitivät meteliä, mutta meidän Reinomies könöttää paikallaan sen näkösenä, että kauhee paniikki on päällänsä, mut en tästä kyllä mihinkään uskalla lähteekkään kun toi emäntä niin voimakkaasti komensi mut tähän. Ilme oli siis niin maan surkee... Muut meni palautteleen koiriaan, osa sai koiransa pysymään paikallaan, osa ei. Vieressä oleva berni ei esims pysyny siellä yhtään, niin omistaja jäi sit seisomaan sen viereen. Reiska haisteli maata, pyöritteli päätänsä ja katteli ympäristöönsä, lopulta hokas, että mikä se homman idea olikaan ja alko tuijottaan mua ja sit näytti jo vähän levollisemmalta (berni oli tähän mennessä about metrin päässä Repestä). Repe pysyi oikein hienosti paikallaan lähemmäs viisi minuuttia (aika laitettiin muutamaan kertaan menemään alusta kun oli näitä hässäköitä ja liikkeelle lähtemisiä). Käveltyäni takaisin koiran luokse ja päästyäni Reiskan luo takaisin, Reiska nousi sivulle istumaan ilman käskyä (päivän sanahan oli ennakoi!)! PRKL! Mutta ihan voittajafiilis mulla kyllä oli tosta. Olin jotenkin etukäteen melko varma siitä, ettei se siellä pysy, vaikka sitä olenkin lähiaikoina harjotuttanu tosi paljon mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Arvosanaksi 9.

Sitten jäätiin odottelemaan ja seuraamaan muiden tekemisiä ja tutustuttiin siinä muutamaan uuteen ihmiseen ja koiraan. Pääsin myös mm. sosiaalistamaan lagottoa, joka kyllä oli oikein sosiaalinen minun kanssani, mutta mulla olikin lihapullia taskut täynnä. =)

Sitten tuli meidän oma vuoro ja sanoin tuomarille, että ole meille tiukkana, ollaan varmaan menossa oikeeseen kokeeseen ja tarvitaan tietoo siitä, että mikä kaikki vielä mättää...Joo ja tota...Aika paljonhan vielä mätti...Sivulletulot oli kuitenkin kaikki hyviä ja niihin Reiska jakso tosi paljon keskittyä kun vertaa esims Nummi-Pusulan möllitokoon, missä jopa yksinkertaset sivulletulot oli jotain käsittämättömän hankalaa. Niitä on kyllä tahkottu joka välissä (ennenko saa ruokaa, aina tokoilun yhteydessä, aina kun kuljetaan ovista...) ja oon palkannu niistä tosi paljon, mutta myös vaatinu täydellistä suoritusta ennen sitä.

Seuraaminen kytkettynä: lähti kivasti seuraamaan. Jakso seurata pari metriä (tää onkin meillä vielä vaiheessa enkä odottanu parempaa tai pidempää suoritusta). Arvostelulapussa luki lisäksi, että nuuhkii paljon, väljä ja edistää... Pysähtymisessä istuminen vähän jäi...Arvosanaksi 7. Tuomari sanoi suorituksen jälkeen, että kun Reiska on nuori uroskoira, niin sen kanssa pitää olla ihan pirun tiukkana ja kovana, että niitten ihanaisten naisten tuoksuja ei tarvi mennä haisteleen ja niiden haistelu on ihan kiellettyä sillon kun ollaan hommissa. Sanoi myös, että Reiskalla on sijaistoimintoja tosi paljon ja toi nuuhkiminen voidaan laskea myös semmoiseksi. Sinänsä mielenkiintoista, että oletin, että noista päästiin jo viime kesänä eroon, mutta tulivat toiminnot takaisin ja tämän kanssa nyt aletaan kyllä tekemään töitä. Hetkittäin seuraaminen oli kyllä hyvää (Reiska ilmeisesti välillä muisti, että mitä ollaan tekemässä ja sen muutaman metrin verran jaksoi asian muistaa). Juoksemisessa seurasi hyvin ja sen jälkeen muisti homman nimen vähän pidempään.

Seuraaminen taluttimetta: meni vielä surkeammin kuin hihnassa...Hetkittäin muisti homman nimen, mutta suurimmaksi osaksi ei muistanut...Luuli lisäksi ilmeisesti olevansa avo-luokan kokeessa... HUOH!! Tässä on tekemistä ja paljon... Arvostelussa luki, että väljää (oli siis tosi väljää), nuuhkii, irtoaa, haki kepin. Mitä tohon nyt vois sanoa, Reiska luulee olevansa noutaja? Jossain pätkällä huomasi kepin, irtosi ja haki kepin ja toi kepin järkytyksestä pysähtyneen mamman eteen oikein kivasti... ARGH!!Mä saan harmaita hiuksia ton häröilijän kanssa! Niin röyhkeetä touhua ettei tosikaan!! Arvosanaksi kuitenkin 6. Olis varmaan oikeissa kisoissa tullu 0.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: nyt seurasi oikein kivasti, kun vähän edellisen liikkeen jälkeen pääsin läksyttään. Ei mennyt heti käskystä maahan, joten käännyin Reiskaa kohden ja mulkasin pahasti -> tästä syystä arvostelulappuun kommentiksi vartaloapu. Reiska jäi makaamaan vinoon ja mä en ite takasin mennessäni tajunnu korjata, joten saatiin kommentiksi, että istuminen lopussa vino ohjaajan asennon johdosta. Arvosana 8. Tuohon olin vallan tyytyväinen, kun ottaa huomioon, että tuota ei ole harjoiteltu puoleen vuoteen yhtään sen takia, että seuraaminen ei ole kunnossa. Sain sitten tuomarilta vinkkejä siihen, että miten kannattaa toimia Reiskan mahdollisesti jäädessä kokeessa vinoon makoilemaan.

Luoksetulo: tuli täysillä, mun luo päästyään ei sitten pitänytkään enää mitään kiirettä ja heitti oikein kunniakierroksen kiertäessään mun ympäri sivulletulossa. Arvostelulapussa luki, että väljä. Sinänsä huono tuo kiertämällä sivulle tuleminen, mutta on se näyttävämpää kun suoraan sivulle tulo ja siksi meillä näin =) Arvosanaksi 9. Tässä ei onneksi ole suurempaa ongelmaa ollut koskaan ja nyt kun näin sanon, niin tästä varmaan tulee ongelma...

Seisominen seuraamisen yhteydessä: Muuten oikein kivasti suoritettu, kun ottaa huomioon, että tämäkin asia on ollut puolisen vuotta jäähyllä samasta syystä kun tuo maahanmenokin. Kävellessäni Reiskan luo takaisin nousi istumaan ilman käskyä päästyäni sen vierelle. Päivän sanahan oli:ennakoi. Arvosanaksi kuitenkin 8½. Hjuva! =)

Estehyppy: Reiskan lemppari =) Este oli semmonen, mimmosta ei oltu ennen edes nähty, mut ei se tahtia haitannu. Reiska osas jopa odottaa käskyä, ettei karannu häröilemään ite esteelle. Emäntäkin osas olla antamatta käsimerkkejä. Hyppy oli varsin mallikas, mutta hemmetti se taas tuli esteen sivulle könötteleen. Ei kuitenkaan ollut virheelliseksi asti menevä suoritus. Päivän sana: ennakoi ja siis istahti heti kun pääsin kävelemään sen viereen. Arvosana 8.

Kokonaisvaikutus: 8.

Yhteensä 159 pistettä ja siis pistettä vaille ykköstulos. Olin lopputulokseen tosi tyytyväinen, vaikka oli paljon semmosia pikkujuttuja, joihin en ollu ollenkaan tyytyväinen. Seuraamisen ongelmat osasin ennakoida, koska se ei ole vielä kunnossa ja tätä harjotellaan tehostetusti jatkossa. Onneksi muut osiot, joissa on suuret kertoimet (paikallaolo, luoksetulo) on hallussa ja toivottavasti ovat jatkossakin.

Siihen olin tosi tyytyväinen, että kehässä Reiska oli mulla mainiosti hallussa ja se ei ottanu ulkopuolelta mitään häiriöö. Eikä kyllä ottanu tuomarista ja toimitsijastakaan mitään häiriöö. Ilosena vaan niitä morotteli sillon kun ei ollut käskyn alla. =) Kyllä meidän jäppisestä vielä ihan kelpo tokokoira saadaan! Ihan kyllä vielä jotenkin voittajafiilis! =) Anto paljon uskoo tulevaan toi eilinen touhu! JEEJEE! Sit tuomari oli kiva ja anto vinkkejä siihen, että mitä tolle ennakoinnille tehdään ja sit tosiaan sitä oli, että tiukkana vaan kaiken häröilyn ja haistelun kanssa.

Tänään mennäänkin sitten uuteen ympäristöön treenaamaan eli Karkkilan centrumiin. Isäntä menee autokouluun ja mä menen Reiskan kanssa kävelylle ja ehkä jäätelölle ja tokoilemaan ja ehkä biitsille ja ja ja... Eiköhän me saada aika kulumaan ihan mukavasti.. =)