Ensin alkuun vihdoin sain kameran sisältöä ladattua koneelle ja tässä yksi niistä neljästä Pohjois-Pohjanmaan lomareissun kuvista:

Reiskan heijastinliivi on niin magee emännän ja varsinkin Reiskan mielestä (aiheuttaa rinta rottingilla kävelyä), mut isännän mielestä koko liivi on jostain vallan syvältä. Kumma juttu.

Sitten joulutunnelmaa löytyi Forssan keskustasta samaisella lomaviikolla:

Se on PORO!

Joo ja sitten viikonlopun tapahtumiin. Perjantaina olin Reiskan kanssa tokoilemassa normiperjantaityyliin. Luoksepäästävyys pariin otteeseen: ei ihan sitä mitä sen pitäis olla. Reino mulkoili kouluttajaa siihen malliin, että mäkin jo kertaalleen mietin, että nappaako se kiinni. Kerran piti myös rähähtää.

Harjoteltiin nopeita maahanmenoja ja nopeita liikkeestä seisomaan jäämisiä. Reiska ollu nopeeta nähnykkään ja muutenkin oli jotenkin levottomalla tuulella. Otettiin nopeuskisa maahanmenossa ja Reiska tippu pois kolmantena, ettei sentään kaikkein hitaimpiakaan oltu.

Sitten noutoa treenattiin. Kouluttaja tuli viereen katteleen ja Reiskan piti ensin rähjätä sille ja sitten se ei voinu edes näyttää noutajan lahjojaan, vaan maailman laiskimmasti lähti hakeen kapulaan ja maailman laiskimmasti palautti sen. Kouluttaja siis oletti sen jälkeen, että ollaan jollain ihalla omalla surkeella tasollamme tossa vaikkei se niin mee..Murrr... Sit tehtiin niin, että kouluttaja otti Reiskan narun ja vei Reiskan kauemmas. Mä heitin kapulan kouluttajan/Reiskan ja itteni väliin ja käskin Reiskan hakee sen kapulan. Reiska juoksi kapulasta välittämättä paiseessa mun luo. Murrr...

Kouluttaja sano, että tolle Reiskan touhuilulle on tehtävä jotain, ei tästä muuten tuu mitään. Hyvä huomio! Suositteli myös, että alkaisimme harrastamaan jotain pk-puolen lajia. Vois kuulemma tehdä hyvää Reiskalle. Muutenkin taas toitotti sitä miten paljon Reiskan kanssa pitäis käydä eri paikoissa ja viedä sitä ihmisten ilmoille jne...

Kotona sitten odottivatkin Pete ja Eema ja Ranen äiti ja Arpsa ja siinä se ilta sitten mukavasti menikin kuulumisia vaihdellessa ja mussutellessa kaikkea hyvää.

Lauantaina lähdettiin aamusta ennen yhdeksää hakemaan Anni ja siitä sitten kohti Messukeskusta ja Voittaja09 näyttelyä. Ei menny ihan putkeen se reissu, kun juututtiin ruuhkaan ja kun päästiin Messukeskuksen parkkialueen luo, niin liikenteenohjaajat ilmoittivat, että parkki on täynnä -> etsittiin sitten itellemme parkkihalli ja sieltä seikkailtiin Messukeskukseen -> ei nähty sit beussin beussia kehässä -> ei vituttanu mitenkään suuresti...eikä vieläkään vituta. Niitä varten sinne Messariin kuitenkin mentiin. Noh, sit hetki pyörittiin ja majottauduttiin kattomaan mustaterrierejä ja bullmastiffeja, joiden jälkeen kateltiin estrelanvuoristokoiria (tai jotain semmosia) ja koikkereita ja sit broholmeja. Tulipahan selväksi se, että menemme tästä lähtien junalla Messariin jos meillä nyt mitään tarvetta sinne on mennä vielä joskus.

Messarin jälkeen käytiin evästäytymässä ja saamassa mukava setti hevosenlihaa, jonka pilkonnassa sitten menikin mukavasti ehtoo. Nyt on lihaa muutamaksi viikoksi. Reiska onkin lihotuskuurilla, että ihan hyväkin, että tuli pläskistä lihaa. Kiitoksia lihasta ja seurasta!

Eilenaamulla (nukuin pitkään, niin aamu oli siis päivällä) suunnattiin kohti Rajamäkeä ja käytiin piipahtaan Millalla & Jarnolla ja kattomassa niiden "eläintarhaa" pitkästä aikaa. lllalla sitten Reiskan kanssa agiin. Ilmotin siellä, että me todellakaan Reiskan kanssa mennä mitään kontaktiesteitä ko ootte ihan urpåja opettamaan niitä, joten sitten kouluttaja teki meille radan ja sitä sitten mentiin. Rata oli semmonen kuin pussi, hyppy, kepit, pussi, putki ja hyppy. Reiska oli jossain omassa haistelufiiliksessään ja jäin miettimään, että onkohan sillä sama ongelma kun Kytällä vai mikäköös vaivas. Itellä oli taas noiden ohjauksien kanssa vähän ongelmaa ko en jotenkin ollenkaan hallitte itteeni enkä käsiäni ja aivot menee eri paikkaan ko kroppa. Keppejä harjoteltiin tehostetusti, koska Reiska ei ollenkaan hiffaa niitä ja kaipaa niissä melko paljon harjotusta. Sille tuotti myös ongelmia ymmärtää, että putkeen voi mennä sisälle kahdesta päästä. Jotenkin oli tunkemassa siitä päästä koko ajan sisään, mistä enemmän ollaan menty ja sitten oli taas hommaa, että sen saikin menemään toisesta päästä. Oli myös kiva treenikerta kun siellä ei ollut kuin yksi koira meidän lisäksemme ja se rähjäs koko ajan Reiskalle, joka ei onneksi jaksanut noteerata mokomaa pötkölää ja oli oikein hyvin kyllä hallussa, siis Reiska, ei se pötkölä. Pötkölää alkoi 20 minuutin jälkeen väsyttämään ja se läks kotiin ja sit Reiska oli ainoona koirana paikalla. Ja jakso rähjätä jokaiselle tyypille, joka tuli vähänkin meidän lähelle. Hermo alkaa palaan sen kanssa. Niin pöllytän sen tässä joku päivä ehtiessäni tosta rutkutuksesta ihmisille. Siitä olin kyllä ylpee, että se oli tosi hyvin mulla hanskassa.

Sitten kun mentiin kotiin, niin Tiia tuli meillä käymään ja mentiin samalla hissillä ylös ja hissiin tunki vielä joku känniääliöäijäkin, mut ei Reiska sille sit mitään sanonu, vaikka sille ois voinu sanookkin ja mä olisin vaan voinu hykerrellä...Mut ei... AAARRRGGGHHH!! Pää taas hajoo ton yhden kanssa...Ja Rane soitti äskön kotoa, että Reinomies oli sitten aamulla sen jälkeen kun mä olin lähteny töihin kuseksinu ja paskantanu sisälle. Voi ääliö sen kanssa! Mä niin menetin jo hermoni sen kanssa tän päivän osalta...

Tolle rähjäämiselle nyt ainakin tehdään ensi tilassa jotain. Ranen kanssa se ei kai ees rähjää niin paljon kun mun kanssa ja oon muutenkin huomannu, että mun mielentila vaikuttaa paljon Repeen. Eilenillalla olin tosi kiukkunen sille kun käytin sitä iltapissillä ja se huomas kyllä selkeesti sen, koska nähtiin ihan läheltä naapurin villakoira, jolle Reiska rähjää aina ihan hulluna, mut nyt ei uskaltanu sanoo mitään eikä edes kiskoo sinnepäin. Sama yhtenä päivänä normirähjätilanteessa se ei uskaltanu rähjätä ihmisille kun mä olin niin kiukkunen ja se taatusti arvas, että siitä tulee rukkaset jos se avaa suunsa. Pitää siis ilmeisesti tehdä selväksi se, että minä olen johtaja meillä ja minä hoidan tilanteet, ei Reiska.

Kytän kanssa Reiskan arvojärjestys on ihan kunnossa, se tuli huomattua eilen. Reiskalla oli kanan siipi edessään ja oli just alkamassa syödä sitä kun Kyttä meni parin metrin päähän ja katto Reiskaa pahalla silmällä -> Reiska jätti siiven siihen ja meni pari metriä taaksepäin. Siinä sitten molemmat tuijotteli toisiaan kunnes mä hokasin käskee Kytän pois.  Sitten päivällä annettiin niille vetolelu kiskottavaksi kai ekaa kertaa puoleen vuoteen ja Kyttä kisko ihan hulluna, mut Reiska ei ollenkaan vetäny vaan irrotti otteen. Jees, olin tyytyväinen.

Messarissa nähtiin eräskin Minnan kaveri, jonka koiralla on sama ongelma kuin Kytällä ja kuulemma ne piikit auttaa (niillä oltiin saatu niitä kolme oisko ollu kahden viikon välein), koira oli ollu vähän flegmaattinen, mut sen jälkeen melko ok. Ja ne ripulit johtuu niillä ainakin siitä kun koira on koko ajan nuoleskelemassa maata -> tulee pöpöjä ja iskee ripla. Sama saletisti meillä. Kyttä ei kyllä piikistään menny ollenkaan fleguksi, vaan on koko viikonlopun ollu pirtee kuin peipponen ja riehunu minkä kerkee ja häröilly ihan törkeesti (hakenu ja rankassu leluja luvatta melkomoisella itsevarmuudella) sekä kuitenkin saanut kuulonsa takaisin ja pelittää melkein paremmin kuin mun aikana koskaan! Että on siinä taas vikaa ollu. Hyvä kun vaan huomataan aina vasta jälkeenpäin, että "joo, on se kipee ollu".

Tänään eläinlääkärin pitäisi soittaa virtsanviljelyn tiimoilta (vähän jänskättää mitä sieltä mahdollisesti vielä löytyy) ja siitä sitten raporttia ko kerkee ja jos nyt on mitään raportoitavaa.

Ja teki tuo Reiskakin jotain oikein viikonloppuna. Se oppi nimittäin hakemaan Hesarin ovelta ja tuomaan sen mulle  ja tämä asia meni jakeluun kahden harjoituskerran jälkeen. Olin etukäteen aivan varma, ettei se halua mitään sanomalehteä kannella, mutta eipä tuo tuottanut mitään ongelmaa. Joskus se yllättelee positiivisestikin!  Vaikka kyllä sitä taas on viikonlopun aikana monta kertaa käyny mielessä, että minkä ihmeen takia sitä hakkaa ton koiran kanssa päätänsä seinään päivästä toiseen yrittäessään harrastaa sen kanssa kilpatasolla jotain. Miksei jätä sitä kotikoiraksi ja anna sen elellä rauhallista elämää ja kävis vaan lenkillä sen kanssa. Mmhhh...ehkä pitäis kaivella pappista taas naftaliinista harrastekoiraksi kun sen kuulokin parantu kummasti kun tytöt unehtui...ja ei se Reiska kyllä kotikoirana oloo jaksais...mmhh...ehkä emännän ennestään jo pitkä pinna latautuu jossain välissä...ja kun emännän ongelma on se, ettei se voi pysyä poissa koiraharrasteista...