Otsikko kertoo kaiken. Viikon olin poikien kanssa vanhassa kodissa ja alko kyllä meitä kaikkia ahdistamaan...

Maanantaina olin Reiskan ja Annin, Tessan & Lunan kanssa lenkillä. Apina oli sen verran maalaistunu ettei osannu ollenkaan käyttäytyä ja luuli, että juoksut oli Lunalla vaikka ne oli Tessalla. Puol päätä koko ajan toisen pyllyssä. Raivostuttava.

Tiistaina olin Reiskan, Tiian ja Hulan kanssa lenkillä. Apina oli edelleen ihan maalaistunut ja erittäin rasittava.

Keskiviikkona kämpän ostaja toi kamojansa kämppään. Tuli ahdasta. Makkariin mahtui yksi koira.. Jouduin siis ottamaan toisen sänkyyn nukkumaan että mahduttiin kaikki samaan huoneeseen tirsamaan. Kyttä sitten oli vallan tyytyväinen sängyssä, mutta näki niin meneviä unia, että potki seinää koko yön ja joutui aamuyöstä lopulta siirtymään olohuoneeseen kun halusin itsekin vähän nukkua.

Torstaina ostaja toi loput romunsa ja sitten olikin AHDASTA!

Perjantaina olin tentissä ja tehtiin muutto. Reiskan kanssa myös treeneissä. Alkuun oli taas ihan hoomoilasena ko ei oltu viime kerralla reeneissä. Harjoteltiin uutta idaria, joka siis ilmeisesti tulee voimaan kisoissa vuoden 2011 alusta tai jotain. Oli ihan hauska vanhaan rinkiin verrattuna. Toki Reiska ei ollenkaan pelittänyt. Pentukurssin jäljiltä oli taas nameja halli täynnä ja tuo niitä vaan metsästeli. Pentele!

Ruutua. Ei tolkkua, joten otettiin näyttöruutua ja tuli kyllä ihan tohkeissaan leikkimään sinne. Tämän jälkeen alkoi vasta syttyä..Dieselmallin koira ihan selkeesti. Seuraamiset tämän jälkeen hyviä, kuten myös liikkeestä maahanmenot. Seisomaan jäämisessä tallustaa mun perässä ties kuinka monta askelta ennenko alkaa suunnittelemaankaan pysähtymistä. Pentele.

Luoksepäästävyys: ihan sikahyvä. Saatiin kehuja =)

Paikallamakuu: joo emmä kykene tähän...Pentele.

Sit vaan leikittiin ja ihmeteltiin muistaakseni loppuaika...

Sit muutettiin ja nyt ollaan melkein pöndeläisiä...

Tämä päivä on raahailtu kamoja paikasta A paikkaan B ja sitten vielä säilytyspaikkoihin C ja D...Vanhempieni sauna on melko täynnä Lisäksi on harrastettu tavaroiden sulattelua..Joku onnellinen muuttoapulainen kun kiirehti metsästysseuran saunailtaan ja ohimennen unohti tyhjentää peräkärryn...Vähän oli tavarat jäässä...Saas nähdä miten hyvin elektroniikka toimii. Auto ainakin teki tenät. Diisselimalli oli sitä mieltä, että ihan liian huono ilma tehdä mitään. Työnnettiin se piuhaan kiinni ja illalla se oli jo paremmalla tuulella.

Helsinkiläiset kävi kebabilla ja meitä ohimennen moikkaamassa, oli kiva nähdä teitä!

Huomenissa olis sitten keikka Tampereelle Reinon kanssa...Eikös se vähän niin mee, että lahjattomat treenaa?! Älköön kukaan siis odottako mitään siltä keikalta. Kaikki numerot nollasta ylöspäin on plussaa Raporttia tulee tässä kuitenkin ehtiessä sitten siitä.