Oltiin paikalla jokseenkin hyvissä ajoin. Kun päästiin kehän viereen, niin havaitsimme 60 koiraa olevan ennen meitä ja tuomari ties kuinka ja monta tuntia myöhässä. Saatiin niskaan kiva sadekuurokin. Hyvää kannattaa kuitenkin odottaa vai oliko se niin? Odoteltiin kuitenkin kehän alkua 4 ja ½ tuntia. Saatiin seuraksemme muutama beussista kiinnostunut immeinenkin ja muutama jo beussin omaava immeinen! Kiitos vaan Maria ja A ja muut seurasta! Paikalla 5 beussia omistajineen.

Vihdoin meidän vuoro ja koira väsynyt ja omistaja nälkäinen. Hyvä yhdistelmä. Kehässä samaan aikaan Maria ja Arppa. Reiska juoksi ihan ookoo, hampaiden näyttö oli  vähän vaikeeta kun mä en oikein osaa ja siihen malliin. Saatiin ERI kuten myös Arvo. Arvo oli kilpailuluokassa meidän edellä ja lopulta Arvo valittiin ROPiksi. Hienoa! Onnittelut! Hieman vaiheessa oleva junnu-uros valittiin PU2:ksi ja serti meni myös sinne ja me oltiin sitten PU3 ja varaserti matkasi meille. Vähästä jäi kiinni se viimoinen sertilöinen.

Tuomari oli kyllä hauska kun heti Reiskan ja Arvon nähtyään totesi, että nämä ovat vissiin veljekset? Samanlainen otsakyömy tai jotain sellaista selitti pojilla olevan.

Tuomari oli rodun erikoistuomari ja on itsekin kasvattanut hienoja beusseja. Nimeltään Giannone Salvatore ja Belgiasta. Erittäin mukava mies, selitti kovasti mistä tykkäsi ja mitä olisi kaivannut lisää jne. Beussit olivat myös päivän viimeinen rotu ja hän sanoi, että jos haluamme kysyä häneltä jotain, niin mielellään hän juttelee ja kertoo. No empä sitten keksinyt mitään muuta kuin kyselin arvostelun luettuani, että mitä Reiskassa olisi pitänyt olla ja jotain muuta yleistä juttelin. Tuomari halusi kyllä nähdä Reiskan ja Arvon sukutaulun ja oli sitä mieltä, että oikein hyvä sukutaulu ja että isoisä Jeronimosta tykkää kovasti ja on NE:ssä vissiin Jeronimon rankannut joskus nuorten koirien parhaaksi. Tietysti sukutaulussa oli myös plussaa yksi tuomarin oma kasvatti! Harmittaa oikein kun en keksinyt enempää jutusteltavaa kun ei tuollaiseen yleensä tule tsäänssiä ja sitten kaikki hukkuu pääkopasta kun olisi kerrankin kysyä kaikki mitä mieleen tulee! Voivoi! Kehäsihteeri sitten totesi tuomarille, että tuomari on niin mahtava mies, ettei me voida muuta ihastella häntä!

Reiskan arvostelu menee näin:

2½ years. Excellent type. Masculin dog. Correct bite. Excellent head proportion. Missing parrarrel. Correct body & bone structure. Correct color. Well angulated. Correct  movements.

AVO ERI, PU3, VASERT

Ja kaikki tuo sen perusteella, että tsekkasi hampaat ja boolssit ja vilkaisi nopsasti koiraa. Melko ammattilainen kyllä tuo tuomari vissiin beussien suhteen ja mukava kun mikä. Mukavaa luettavaa tuo arvostelu!

 

Kotona makaa nyt väsyneet ja reissussa rähjääntyneet omistajat ja koira *zzzzzzzzz*