Eilen oli kauan odotettu päivä. Karavaanimme suuntasi kohti Hyvinkään vinttikoirarataa. Mentiin siis juoksuttamaan koiriamme vieheen perässä! Meiltä mukana olivat molemmat pojat. Isäntä ei päässyt flunssaltaan lähtemään, mutta hyvin meni ilmankin, sain sentäs matkaseuraa! Kiitos siitä!
Paikalla oltiin hyvissä ajoin ja kerettiin kivasti ulkoiluttaan ja lämmitteleen koiria. Ei niin ettäkö olisi nyt niin kauheesti pitäny lämmitellä kun lämmintä oli kuitenkin varmaan ainakin se 25 astetta. Vähän kauhulla ajattelin, että miten meidän melkein veteraanipapparainen selviää lämmöstä, mutta hyvinhän se sujui!
Pappa itse asiassa sitten aloitti juoksun kun ajattelin sen hiffaavan heti mistä on kysymys ja ajattelin, että se tykkää vieheestä kun hullu puurosta. Koskaan ei pitäisi etukäteen ajatella kyllä mitään! Ensimmäisen setin papparainen juoksi hienosti, mutta perille päästyään ei niinkään ollut vieheestä kiinnostunut ennenkuin sille näyttämällä näytettiin, että tämmöinen juttu täällä ja kato se liikkuu...Pappa oli hyvin tohkeissaan kaikesta ympäristössä olevasta. No tottakai kun ei koskaan missään käy! Toisella setillä papparainen vähän poikkesi radan sivuun kurkkimaan, että ketäs muita on paikalla jne...Oli kuitenkin hyvin kuulolla ja sinänsä melkein jopa ajattelin sen olevan hanskassa. WOW! Pappis juoksi taas hienosti loppuun ja taisteli kyllä vieheestä hienosti kun hoksasi ensin taas, että tämmönen juttu tää...
Matkahan oli vinttikoiraradan etusuora, jonka pituus lieni 80-100 metriä.
Kaikki kuvat © Minna Kujanpää
Pappa liitelee
Saalistaa
Rankasee oikein hartaudella 
"Jospa mä tästä menisin ja veisin tän autoon...."
Sitten oli muita koiria välissä. Meitähän oli siis yhteensä 12 koiraa omistajineen paikalla. Rotuskaala oli melko laaja: 3 koikkeria, 2 beussia, 2 saksanpaimenkoiraa, basenji, 2 irlanninsetteriä, berni, sekarotuinen... Oli tosi mielenkiintoista seurailla koirien yksilöllisiä reaktioita vieheeseen ja juoksemiseen! Tyyli oli vapaa ja osa tekikin niin, että joku muu kuin koiran omistaja lähetti koiran ja omistaja oli "maalissa" vastassa. Jokunen koira kyllä juoksi sen omistajan luo vieheestä sen enempää piittaamatta... Mutta mitä väliä! Kivaa oli ja pääasia että koira juoksi! Kaikkein ihastuttavin oli kyllä berni Kasper, joka ihastuttavasti loikki vieheen perässä. 
Reiskasta ajattelin, että se varmaan mitään niinkään tajua vieheestä eikä ainakaan täysiä painele sen perään. Olinkin jo sopinut, että jos ensimmäisellä kerralla ei lähde juoksemaan, niin Minna tulee päästämään sen ja minä olen "maalissa" houkuttimena, niin kyllä sitten ainakin juoksee. Taas ei olisi pitänyt ajatella. Reiskan mielestähän viehe oli ihan SUPER! Tosi kiva juttu, joka nostatti Reiskan kierroksia. Toki oli joutunut pitkään katselemaan muiden juoksua ja kai siitäkin jotakin patoutumia tuli kun edellispäivänä taas oltiin fillaroimassa ja jänis meni ihan meidän edestä ohi ja minä karjuin koiralle, joka olisi halunnut lähteä perään. Ei lähtenyt onneksi. Saas nähdä lähteekö jatkossa vai totteleeko edelleen...
Ekalla rundilla Reiska lähti hienosti vieheen perään ja juoksi loppuun saakka ja sen jälkeen juoksi takaisin minun luokseni ihmettelemään, että mihin mamma nyt sitten jäi! Tykkäsi vieheestä kovasti! Kivaa! Tokalla rundilla oli enemmän lähdössä jo tohkeissaan ja pinkoi kyllä hyvää vauhtia taas loppuun ja tuli sitten hakemaan minua.
"Hei kamoon, mä haluun tän itelle!"
Viiminen rundi olikin sitten kisa! Palkintona oli kovasti himoittu kiertopalkinto!
Kyttä ensimmäisenä on the road! Juoksi hienosti ja saatiin pohja-ajaksi 6.35 sekuntia. Nopea papparainen! Seuraavalla kerralla pitää järjestää veteraaniluokka ja siihen oma pokaali. Oma lehmä ojassa kenties kun muiden koirat olivat vähän nuorempia... 
Pappa oli kyllä niin onnessaan kun pääsi kerrankin jonnekkin ja sitten vielä tekemään jotain ihan huippua!
Seuraavaksi juosseet Rokka ja Rontti alittivat heti papparaisen ajan, joten ei pokaalia papalle! Reiska juoksi kolmanneksi viimeisenä. Siinä vaiheessa kisaa johti saksanpaimenkoirauros Rico, joka kyllä pinkoi toooosi lujaa enkä meinannut itse ehtiä heilauttaa ajanottajalle kättä merkiksi lähtöviivan ylittämisestä.
Kerroin Reiskalle, että pokaali olisi nyt saatava kotiin, että olisi paras tehdä parhaansa! Reiska tekikin parhaansa ja juoksi tosi hienon juoksun, mutta halusi olla bestiksensä Rokan kanssa samis ja juoksi saman ajan eli 6.24. Vähän siis papparaista nopeampi. Jäi kaivelemaan, että se olisi voinut juosta himppusen nopeammin kuin minä olisin ollut itsekin maalissa ja joku muu olisi lähettänyt sen. Noh, ehkä ensi kerralla. Eihän tämä niin vakavaa ole. Rico sitten otti ja voitti koko session juosten alle 5 sekunnin, mihin kukaan muu ei pystynyt! Pitäkäähän pystistä hyvää huolta!
Lopuksi voitaneen todeta Reiskan kuuminneen (siis hei meidän Reiska!?) niin pahasti, että järsi nahkanarunsa (oli meidän paras naru by the way) poikki sillä aikaa kun olin Kytän kanssa kisarundilla. Tiia onneksi bongasi vapaana kirmailevan Reinon, joka sen jälkeen saikin maata tiukan käskyn alla koko loppuajan omaa juoksuaan lukuunottamatta. Tosin hienosti Reino paikanpäällä oli eikä edes viitsinyt ollenkaan äijäillä tavanomaiseen tapaansa. Kuulolla myös oli tosi hyvin. Erityisesti mieltä lämmitti Ricon mamman Kirsin kommentti siitä, että Reiska tottelee tosi hienosti minua ja muita! Kirsi kun kävi kerran käskemässä Reinon takaisin maahan sillä aikaa kun minä olin Kapea juoksuttamassa!
Oli kyllä ilmeisesti kaikkien mielestä, sekä koirien että ihmisten, niin superia, että alunperin jokavuotiseksi ajateltu juoksutus siirtynee puolivuosittaiseksi tapahtumaksi! Elokuussa uudelleen, ilmottautuilkaahan minulle, niin järkkään sitten uuden illan! 
Kommentit