Eilen oli äitini syntymäpäivät ja pyöreitä vuosia tuli täyteen. Ollaan nyt tässä kuitenkin sanomatta, että paljonko ;) 

Aamusta asti isännän kanssa keitettiin vieraille kahvia ja kestittiin väkeä ja ohimennen naposteltiin itsekin kaikkea ihanaa, suolaisia lohirullia, kinkkupiirakkaa, Britatorttua, täytekakkua ja kaikkea muuta ihanaa niin paljon, että maha paisui ihan valtavaksi!
 
Kotiin pääsimme vasta illansuussa ja siellä oli kaksi energistä olentoa kovasti odottanut kotiinpaluutamme. Päätin, että kun olen päivän mässännyt minkä kerkiän, niin ehkä on hyvä ulkoiluttaa vähän mahaa, ettei pääse ihan kamalan isoksi paisumaan. Otin Reinon mukaan seuraksi.
 
Innostuin kun kerrankin oli mukavan viileä ilma fillaroimaan ohimennen tönöprojektillemme, minne on matkaa se 10 kilometriä. Sovin kyllä isännän kanssa, että jos koira alkaa näyttää uupuneelle, niin soitan ja hälyytän isännän hakemaan Reinon pois autokyydillä. Muutenkin oli sovittu, että isäntä hakee meidät autolla kotiin ja fillaroimme sitten fillarin kotiin joku toinen päivä! Reinohan ei näin pitkää lenkkiä ollut koskaan juossut fillarin vierellä!
 
Ensin sotkimme raviradan ympäri kun siellä oli ravit menossa ja heppoja mennä kopisteli siellä ihan tien vieressä. Reiska ihmetteli hevosista tulevia ääniä pää kallellaan juosten. Olihan se varmasti outoa kuunnella ihmeellisiä ääniä varsinkaan kun niitä hevosia ei näkyny kun olivat aidan toisella puolen! Kovaääniset kuulutukset eivät Reinon elämää myöskään haitanneet.
 
Sitten vanhaa junaradan pohjaa mukavassa metsällisessä maastossa. Muita ei oikeastaan ollutkaan liikkeellä, mikä ei kyllä meitä haitannut, saatiin mennä koko baanan leveydellä. Baanan loppuosalla ennen kuin tulimme tulevaan koticityymme pysähdyin viimeistä kertaa juottamaan Reinoa ja jostain puskasta hypähti joku miekkonen, joka sitten lähemmäs puoli tuntia jututti minua itsestäni, vanhemmistani ja kyselipä tuo kovin Reinosta, esitteli leinikkejä jne. Olin vähän ihmeissäni tästä sosiaalisesta tapauksesta, joka selvitti olevansa äitini vanha luokkatoveri ja isäni ystävä. Heti kun miehestä selvisin, niin olikin pakko soittaa äidille ja kysyä uteliaana, että kenenköhän kanssa juttelin (mies kyllä kysyi minun nimeni, mutten kehdannut kysyä hänen nimeään)!
 
Tämän kohtauksen jälkeen Reiskasta näkyi, että nyt alkaa jonkin verran painamaan matka jaloissa. Ruoho olisi maittanut enemmän kuin juokseminen. Oltiin kuitenkin jo niin lähellä, että ajattelin, että mennään hiljaksiin tönölle. Siellä olikin odottamassa isäntä ja serkkuni Heidi. Kiva muuten nähdä pitkästä aikaa! Reiska ei tunnistanut Heidiä ollenkaan, mutta melko nopeasti oli taas kaveria. Ihmeellinen taantumavaihe koiralla edelleen päällänsä kun ei tunnistakaan ketään!  
 
Loppuillan Reiska sitten leikkikin lahnaa ja koitti peräpäästä päästämillään hajuilla saada omistajiltaan tajun kankaalle. Huhhuh! Aamullakin vielä tuntui painavan jaloissa sekä emännällä että Reinolla, mutta ihan hyvä, että saa kunnolla lenkitettyä koiran! Loppuviikosta kenties taas uudelleen! =D