Suhailtiin eilen viimeistä kertaa Reiskan kanssa Turun suunnalle. Kerkesin ennen alkua ottamaan muutaman sivulletulon sen tyyppisesti mitä BH-kurssilla opeteltiin. Viimeinen sivulletulo harmittavasti vaan meni pieleen kun tuli ihmisiä, autoja ja koiria ihan viereen ja Reinohan ei voinut keskittyä muuhun kuin tuijottamiseen ja vahtimiseen sen jälkeen. Harmillista.

Jälkipuuhissa teemana oli toisten tekemät jäljet ja paljon palkkaa  Omistajat sai suunnitella koirille jäljet tai ainakin kertoa mitä haluttaisiin! Reiska halusi kolme purkillista lihahyytelöä, yhden pyykkipojan ja yhden kepin, ei pitkää jälkeä (100-150m), mutta kaksi kulmaa, pitkän janan, pitkän alotuspätkän ennen ensimmäistä palkkaa ja ties mitä kaikkea ja kaiken se sai mitä se halusi ja vielä kaupanpäälle mielenkiintoisen maaston!

Jäljet tehtyämme otettiin aikamme kuluksi laukauksensietoa tai lähinnä oikeastaan katsottiin miten koirat reagoivat starttipistooliin. Kiva laite muuten  Kaksi laukausta melko peräkkäin. Yllätyin Reiskan toiminnasta, se ei pelännyt, ei säikähtänyt vaan käyttäytyi kuin joku noutaja sorsajahdissa eli kun laukaus kuului, niin Reiska kasvoi korkeutta ja leveyttä ja alkoi jotenkin tähystämään, että missä tapahtuu tai mihin tippuu tyyliin ja oli varsin tohkeissaan. Olin ihmeissäni. Ei se ennen ole reagoinut mitenkään, nyt oli ihan onnessaan. Mistäköhän tämä johtuu ja mikäs tää juttu oikein on? Pitänee käydä vähän ampumaradalla just in case kattomassa, että mitä toi oikein sekoilee... Nopeasti kun Reiska huomasi, että missään ei ole mitään, niin alkoi houkutella vieressä ollutta nahkacollieneitiä leikkimään.

Sitten olikin ensimmäisenä Reiskan vugi kun sen jälki oli vanhentunut kaikkein pisimpään, toki ei sekään kauaa, mutta tänään se ei haitannut. Jana oli ehkä 15 metriä ja se meni ihan hyvin, vähän hapuili jäljelle lähtiessä mutta lähti sitten tosi hyvin ja teki tosi hienosti tarkkaa työtä ja olikin sitten ensimmäisellä purkilla ja tökki taas sitä kovasti ja ihmetteli, että mikä mammalla kestää!! Tässä vaiheessa itse huomasin, että minulle oli tehty jäynä ja jäljeltä löytyviä juttuja ei ole merkitty, joten pitää luottaa koiraan ja siihen, että se nostaa kaiken mitä sinne on viety! Jatkettiin vähän matkaa ja sitten tulikin jo toinen purkki, jonka ilmaisi tosi hyvin. Purkin luona myös kulma, josta Reiska oli ensin menossa oikeaan suuntaan, mutta minä kämmäilin ja sitten teimme pienen lenkin siinä kulmalla, onneksi on pätevä ja päättäväinen koira, että tuonne me nyt mennään, sanoi mamma mitä sanoi! Sitten nousikin pyykkipoika, jota piti kovasti jyystää ja se on entinen pyykkipoika nyt. Pieni sikailu sallittaneen Reiskalle kun kerran niin hyvin palkkautuu esineistä. Toinen kulma meni ok, keppi nousi ihan superhienosti, ensin merkkasi, sitten hetken ihmetteli ja sitten nosti sen ja teki kunniakierroksen keppi suussa. Hienoa! Pitäisi opettaa Reiska ehkä menemään maahan kepeillä, mutten tiedä menettääkö löytö arvonsa sitten jos sen kanssa ei pääse kunniakierrokselle...Viimeinen purkki löytyi myös hienosti ja vähän piti nuoleskella ja purra purkin reunaa kun mamma oli taas Reiskan mielestä superhidas! Olin tosi ylpeä Reiskan hienosta ja tarkasta työskentelystä ja siitä, että ilman mitään apuja löysi kaiken mitä pitikin. Kouluttajakin oli tosi ylpeä meistä ja meidän edistymisestä ja oli sitä mieltä, että Reiskasta tulee vielä melkonen supernuusku kunhan vaan jaksetaan harjoitella. Halaili ja pussaili Reiskaa ja minä olin ihan äimän käkenä, ettei se kai nyt ihan niiin hyvä kuitenkaan ollut (ja toki ihmettelin myös sitä, että Reiskan mielestä oli varsin ok, että kouluttaja pussailee ja halii sitä). Jäljen tekijäkin oli tosi iloinen myös ja kovasti myös kehui ja taputteli Reinoa, joka taisi vähän ylpistyä liikaakin, mutta toisaalta hyvä jos vaikka auttaisi tekemään jäljestä vielä mielenkiintoisemman jutun kun kaikki kehuu ja siitähän Reino tykkää...!

Tosi hyvät fiilis kyllä oli jäljen jälkeen ja fiilistä paransi se, että kaikki muutkin ryhmäläiset saivat kokea onnistumisen iloa koiriensa kanssa. Vähän harmitti kun oli viimeinen kerta, meillä oli tosi hyvä ja toimiva ryhmä ja oikein hyvä kouluttaja. Toisaalta, nyt ei tarvitse joka tiistai ajella pitkää matkaa treeneihin!