Eilen oli rasittava ilta. 12 tunnin työmatkareissun jälkeen möksällä odottelee pappakoira, joka vaan läähätti ja läähätti ja läähätti erittäin kovaäänisesti! Ukkosta ilmassa siis. Kukaan ei jaksa papparaisen läähätystä kuunnella ja koko koira eristettiinkin sitten läähättelemään iteksiin. Onneksi lopetti läähättelyn yöllä ja sai tulla samaan huoneeseen nukkumaan meidän kanssa. Pappakoira ei menetä niinkään toimintakykyään ukkostaessa mutta palautuminen normaalipapaksi kestää tosi kauan ja sitten se kuvittelee ukkosen. Ukkonen siis oli eilenkin jo loppunut, mutta koira läähätti edelleen ja auto meni möksän ohi -> läähätys paheni.

Piti myös grillata kaikkea ihanaa ja hyvää eilen. Tottakai, aina kun me haluttais grillata niin alkaa satamaan (joka ikinen kerta siis tänä kesänä alkanu satamaan kun ollaan grilliä kaiveltu esille tai ajateltu edes grillausta). Kaatamalla. Onneks ei oltu laitettu grilliä vielä tulille. Käytiin sitten Hesellä. Jospa tänään saatais grilli tulille ja ruoat sinne ennen sadetta...?

Hermoja (omiani ja Reiskan, joka ei tajua ollenkaan mikä Kyttää vaivaa ja toivottavasti ei ala tajuamaankaan tai ainakaan rupea ottamaan mallia!) lepuuttaakseni päätin ottaa tokon alokasluokan liikkeet kisapalkkatreenillä. Jos sitä joskus meinaa vielä tokossa kisaamaan, niin pitäis varmaan treenata ja juurikin tuota kisapalkka-asiaa! Pilkoin siis maggaraa THE PURKKIIN, otin purkin ja koiran ja mentiin ulos. Jätin purkin kuvitellun kehän ulkopuolelle ja menin Reiskan kanssa kehään. Hieman yritin viritellä koiraa, mutta se nyt ei voinut (niin miäs!!) keskittyä kuin yhteen asiaan ja asia oli tällä kertaa purkin tuijottelu. Otettiin vapaana seuraaminen. Lähti vähän nihkeästi liikkeelle, kontakti ja seuraaminen muutenkin parani kun oltiin hetki edetty. Käännökset ihan hyvät, otin vaan kaksi täyskäännöstä. Pysähdykset hienoja. Pysähtyi sillon kun minäkin. Juoksussa edisti vähän, muttei niin törkeästi mitä välillä tekee.

Liikkeestä maahan meno. Saisi olla inauksen vauhdikkaampi, mutta hyvä tuokin.

Liikkeestä seisomaan jääminen. Otti ehkä pari askelta käskyn saatuaan, muuten hieno.

Liikkeestä istuminen (BH-harjoituksia). Ei istunut ekalla käskyllä, jäi seisomaan. Käännyin koiraa kohti ja sanoin uudelleen, niin johan tajusi istua. Tätä harjoitusta lisää ja varmuutta koiralle tekemiseen, niin eiköhän ihan hyvä tule. 

Luoksetulo. Tuli huisin nopeasti ja innokkaasti, ilman normikaarrosta sivulletulossa ja sivulle tuli melko hyvin. Ensin jäi tosi taakse (tuijotteli intensiivisesti purkkia), mutta itse korjasi  heti ilman että sanoin mitään. Palkka purkilta!

Olin melkoisen tyytyväinen treeniin ja koiran tekemiseen. Ei ollut ihan parhaassa vireessä, mutta työskenteli tosi hyvin ja saatiin mammalle oikein hyvä mieli  Ajattelin, että kun koiraa ei tuntunut mitenkään vaivaavan tuo palkattomuus, niin jos jaksaisi tehdä vastaavanlaisen treenin kerran viikossa ja kokeilla miten sujuu. Reiskassa lähiviikkoina esiintynyt ahneus ja käsittämätön nälkäisyys (isäntä voisi tähän sanoa, että emäntä on unohdellut aina välillä antaa koirille iltaruoan, muttei se pelkästään sitä Reinolla ole) auttavat tietenkin tässä treenissä. Reiska on myös kyllä hoksannut purkin idean ja purkki on Reiskan mielestä ihan loistojuttu ja se tietää, että sieltä se palkka nykyään tulee! Itsellä oli kyllä niin hyvä fiilis, että ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen ajattelin jopa harkita möllitokokokeessa käyntiä. Pelottavaa kun tommosia ajatuksia tulee?