Eilenillalla äippä soitteli ja olin vähän, että mikä hemmetti nyt taas (oli vasta viides kerta kun sillä oli "asiaa" (lue:tylsää!) samana päivänä!). Siellä se sitten kuiski, että arvaappa mitä. No en nyt kyllä voinut arvata että mitä se nyt on keksinyt. Sitten se tipautti pommin ja kertoi, että rakas isukkini on voittanut Suomen Metsästäjäliiton SM-ammunnoissa kultaa eli isä on SUOMEN MESTARI!  Lajina siis metsästyshaulikko ja sarjana M60. Hiukan ylpee ja onnellinen fiilis isän puolesta, on se tän niin ansainnut. Tätä on jahdattu monen monituista kymmentä vuotta ja tämän eteen on uhrattu paljon ja nyt se vihdoin tuli, vieläpä tällaisenä kesänä kun harjoitusmäärät ovat olleet vähän normaalia pienempiä meidän tönöprojektilla "työnjohtajana" toimimisen vuoksi.

IHANAA HIENOA MAHTAVAA!!

Itselle tuli paineita, että pitäiskö munkin tsempata taas tuon lajin parissa treenaamisen suhteen...?

Isukilla jatkuu kisat tänään ja nyt kyllä itsekkin joutuu hieman päivittelemään tulossivua vähän väliä vaikka kaksoismestaruus olisi jo käsittämätön tapahtuma, mutta taitaapi äijä olla kunnossa isolla koolla. Toki eiliset mestaruusjuhlat saattoivat venyä sen verran ettei tänään ehkä ole paras kondis, toki tänään koitos on klo 13.20 alkaen...  Täältä löytyy kisat järjestävät organisaation nettisivut ja tulokset ja kuvagalleriassa kuvassa 17 on joku tuttu mies korkeimmalla pallilla (äiti sanois tästä kuvasta jos tän näkis, tosin ei näytetä äipälle, että eikö se oo voinu ees mitään kunnon vaatteita laittaa päälleen, mutta mistäs sen olis voinu etukäteen tietää, että voittaa kultaa)...

Tänään mennään katsomaan ja kuvailemaan pystiä ja muita palkintoja (kai sillä sellaisiakin on kauhee läjä saatuna).

Muuten eiliseen palatakseni..Olin Reiskan kanssa paimenessa ja paikalla oli myös Jaana ja Bowwe, kiva nähdä teitä taas "pitkästä aikaa"! Bowwen treenejä on aina niin mukava seurata kun se on ihanan iloinen ja onnellinen ja ennen kaikkea vauhdikas tekemisissään!

Otin Reiskalla taas vaan yhden kierroksen kun se tuntui olevan tosi väsynyt sen yhden kierroksen jälkeen. Tosin en tajua mikä tuossa paimennuksessa saa sen väsähtämään noin. Ei se todellakaan niin huonossa voi olla, etteikö kunto kestäisi. Mitenkin että väsähtääkö pääkoppa vai mikä mahtaa olla..?

Ilma oli eilen tuulinen ja pilvinen ja se oli hyväksi Reiskalle, oli paljon pirteämpi kuin mitä on ollut paimennuksessa moneen kuukauteen. Melkein voisi sanoa, että vauhti päällä hetkittäin. Kuljetuksia piti ottamani, mutta ei menneet aina ihan putkeen, kun innokas koirani ohjaili lampaat minun ohitseni, jonka jälkeen lauma hajosi ja innokas koirani jälleen kasasi lauman. Hienosti haki useammankin kerran lauman kasaan. Muutaman kerran näin pikaisesti Reiskan ilkikurisen ilmeen ja sen jälkeen lauma jo hajosikin, teki siis ihan tahallaan sitä viihdyttääkseen itseään ja saadakseen itselleen hommia! Marika lopuksi sanoikin, että Reiska tarvitsee vauhtia ja liikettä paimennuksessa, sitä ei jaksa inspiroida hidas liike tai paikalla oleminen, eihän silloin ole mitään paimennettavaa. Silloinhan voi keskittyä kakan syömiseen, jota eilenkin yritti harrastaa aina välillä, mutta onneksi oli taas magicpurkki mukana estämässä kakan syömistä!

Muutaman kerran lampaat "ajautuivat" häkin taakse (en ymmärrä miten jotkut ohjaajat ajautuivat itse häkkiin lampaiden sijaan  ) ja käskin Reiskan hakea ne sieltä ja sinnehän jäppinen kirmasi ja toi lampaat häkin vierustaa pitkin minulle. Hieno mies! Tuntuu, että Reiska vähitellen alkaa ymmärtämään mitä tarkoittaa "hae lampaat". Hyvät fiilikset jäi reissusta taasen vaikka kuljetukset ei ihan etukäteispläänin mukaan sujuneetkaan, mutta lauman haut meni hyvin ja koira jaksoi hyvin työskennellä loppuun saakka vaikka olikin ihan puhki!