kerran vielä kirjoitan tämän jutun ja jos nyt ei lähde maailmalle, niin sitten jääköön kertomatta!

Ennen lomaa perjantaina oltiin Minnan ja koikkeripoikien kanssa treenaamassa tokoa kunnantalon pihalla. Reiska oli varsin innokkaalla ja hyvällä tuulella ja olin varsin tyytyväinen treeneihin. Kiitokset Minnalle seurasta ja avusta, ehkä me vähitellen Reinon kanssa tajutaan, että miten niitä kaukoja harjotellaan ja tehdään...

Lauantaina oltiin Eevan synttäreitä juhlimassa Turussa, toivottavasti kovin moni turkulainen ei traumatisoitunut ;)

Sunnuntaina lähdettiin heti aamusta köröttelemään koko perheen voimin Etelä-Karjalaan Rautjärven Laikkoon. Olipa virkistävä kokemus ajaa 270 km samaa tietä eteenpäin...Grooh... Perillä ja oikeastaan jo matkalla vähän ihmeteltiin kaatuneiden puiden suurta määrää ja sitten jossain vaiheessa aivonystyröiden pienen kaivelun jälkeen muistimme, että kesän pahimmat myrskythän ne riehuivat juurikin muistaakseni Rautjärvellä. Puuta oli kumossa siis todella paljon, ei sitä määrää jotenkin tajua ennenkuin sen itse näkee. Motot työskentelivät siellä yötä päivää ja varmaan olivat työskennelleet myrskyistä lähtien, mutta mitään sen kummemmin näkyvää tulosta ei vielä näkynyt. Lomapaikkamme toisen talon terassi oli tuhoutunut myrskyissä samoten grillikatos pihassa. Sähköt ja vesi oli ollut useamman päivän poikki.

Laikossa emme oikein muuta tehneet kuin oltiin ja lenkkeiltiin vaan! Nautittiin olostamme ja lomastamme. Olipa mukavaa, pitänee taas päästä uudelleen, josko tehtäisiin tästä perinne ja mentäisiin vuoden päästä taas!?

Yhtenä päivänä kiivettiin Etelä-Karjalan korkeimmalle paikalle, Haukkavuorelle. Siellä olikin upeat näkymät. Haukkavuori on toiminut rajalinjan paikkana useaan otteeseen eri rauhoja tehtäessä (tästä kertovan taulun kuva Picasassa, jonne muutenkin muutaman kuvan kerkesin päivittämään, lisää tulossa). Takaisin tullessamme minä jäin rinteen päälle ja Rane meni alas ja juoksutettiin sitten koiria meidän välillä ja johan papparainen ainakin oli ihan puhki ja Reiskakin melko väsynyt. Saivat muutenkin muutaman päivän aikana enemmän lenkkeilyä kuin mihin ovat tottuneet, mutta ei se huonoa tietenkään tehnyt pojille - eikä omistajillekaan!

Valokuvausta tuli kahden kameran voimin harrasteltua ja kyllähän ne kuvat ovat alkaneet parantua kuvauskurssimme etenemisen myötä. Nyt ainakin tietää mitä pitää säätää ja mihin suuntaan! Kuvia siis tuli otettua melko paljon, mutta vähemmän kuin oletin, koska kohteita oli todella vähän ja ensimmäisen päivän jälkeen alkoivat metsäkuvat kyllästyttämään.

Syksyn värit olivat ihanat, vaikkakin suurin osa lehdistä oli tippunut jo puista alas. Luntakin oli ensimmäisinä päivinä jonnin verran maassa, mutta nopeasti se päivien kuluessa suli pois.

Puuta pinossa ja metsää laossa. Paljon näkyy puiden juuria kun puut tietenkin juurineen kaatuivat metsään. Selkeästi monessa kohtaa näki missä jonninsortin trombit olivat tehneet työtään!

Jokavuotiseksi tuleva perinne ottaa pojista kuva tuon muistomerkin edessä? ;-) Pappa on kyllä semmoinen onnellinen linssilude, jolla valitettavasti on aina filmaamalla filmattaessa sama tylsä ilme naamallaan ja Repe puolestaan on jo ihan kyllästynyt poseeraamiseen...

Koivut vähän vimpallaan myrskyjen jäljiltä. Tämä oli melko yleinen näky ja siis kaikki puut tuolla olivat noin, eivät pelkästään koivut.

KönöEero vahtimassa pihaa

Leikityttää ja pitäähän sitä mammaa komentaa aina välillä ;-)

Edelleen leikityttäis tylsän poseeraamisen sijaan...

Sain myös ohimennen ikuistettua Reiskan "kääpiökävelyn", jota olemme Reiskan koittaneet opettaa tekemään käskystä - laihoin tuloksin. 

Papparainen Haukkavuoren rinteellä lepotauolla. Ihanaa kun sekin sai olla kerrankin vapaana tuolla keskellä ei mitään - reissullamme!

Haukkavuoren hienoja maisemia

Jostain syystä tämä isännän "salaräpsy" on tosi tumma tässä, vaikka alkuperäisenä koneella ei ole ollenkaan tumma. Koitin siis järjestäytyä koirien kanssa valokuvaa varten, mikä tuntui olevan mahdoton tehtävä!

Jotain sentään saatiin aikaiseksi vaikka tämäkin jostain syystä tummeni!

Lisää kuvia on Picasassa ja sinne ajattelin ehtiessäni päivitellä lisääkin reissukuvia! 

Huvittavaa oli lukea myös majapaikkamme vieraskirjasta, että olimme olleet samaisessa paikassa vuosi sitten melkein samaan aikaan, ainoastaan viikkoa ennen tämänvuotista reissua. Siitä lisää täällä.

Lomalla piti tokoilla Reiskan kanssa ahkerasti, mutta tokoilimmekin vähemmän ahkerasti eli tasan kerran koko loman aikana. Kun keskiviikkona kotiuduimme Laikosta, lähdettiin torstaina Minnan ja Rokan kyydissä Ikeaan shoppailemaan ja samalla reissulla Turun Kupittaalle tokoilemaan häiriössä ja vaihtelun vuoksi eri paikassa kuin normaalisti. Reiskan kanssa otimme seuraamista (meni hyvin kun kerran nyppäsi perskarvoista), noutoa (vähän pyörittelee kapulaa tullessaan) ja muita simppeleitä juttuja. Näiden lisäksi avoimen luokan hyppyä, jonka Reiska kyllä hogasi, mutta meni tosi sivuun eikä voinut millään uskoa, että pitää istua siellä esteen toisella puolella kun aina kerran on seisty. Takaisintulohypyt olivat siis hieman vaikeita. Isäntä kokeili myös ja meni tosi hyvin eikä Reiska hakeutunut tosi sivuun kuten minun kanssani. Onneksi oli Minna mukana, joka keksi jutun mahdollisen jujun ja tiedetään miten nyt edetään! =) Otettiin myös luoksetulon stoppeja ja puunkiertoja. Lisäksi tunnaria, jota Reiska ei oikein tajunnut. Repe etsi vain piilotettua kapulaa ja päähän ei voinut mahtua se, ettei nyt mikään ole piilossa, vaan kapulat on esillä ja niistä pitää poimia yksi. Tosin jos otti väärän suuhun, niin tiputti sen heti eli tajuaa siltä osin asian, muttei jotenkin osannut ottaa omaa oikeaa näkyvissä olevaa kapulaansa ja tuoda minulle. Roksulla oli sama ongelma ja Minna oli siihen ratkaisuksi keksinyt laudan, joka meillekin tulee heti kun kerkeän sen tekemään, jotta päästään tätä harjoittelemaan, vaikkei tällä ole vielä kiirettä, mutta hyvä olisi Reinon vähitellen tämä oppia... ;-) Lopuksi paikallamakuu, joka superhieno ja Reino oli niin skarppia miestä ettei tosikaan! Olin tyytyväinen, hieno reissu, kiitos Minnalle ideasta ja toteutuksesta ja seurasta! =)

Perjantaina meidän remontti valmistui ja päästiin yläkertaa ja kodinhoitohuonetta siivoilemaan! Lauantai meni rotuyhdistyksen asioita hoidellessa ja illalla saatiin nauttia Peten ja Eevan loistavan rentouttavasta seurasta. Eilinen menikin sitten yläkertaa kalustaessa ja nyt on yksi koppi valmiina vieraita varten! Tänään toivottavasti saadaan lisää aikaiseksi talvirenkaiden vaihdon lisäksi!

Tällä viikolla olisi nyt tosissaan tarkoitus tokoilla, koska Reiska on varalla kahteen tokokokeeseen ja se ei ihan ole vielä valmis avoimeen luokkaan, mutta avoimeen sen olen silti ilmoittanut. Mennään siis kokeilemaan (jos päästään) miltä siellä avoimessa olo tuntuu ja mitä pitää vielä osata ts. miten paljon ja mitäkin pitää vielä harjoitella!