Hypättiin Reiskan kanssa Minnan ja Rokan matkaan ja mentiin Halikkoon Ehyt-areenalle Anette Lindellin aksapäivään! Areena itsessään oli sinänsä miellyttävä paikka aksailun kannalta, tosin Reiska oli tosi kuumissaan siellä (siellä tosissaan oli kuumempi kuin meillä kotona!) ja ensimmäisessä osiossaan oli jotenkin nuutunut, mutta piristyi sitten toiseen osioon kun käytin sitä ulkona ja se sai olla autossa odotusajan.

 Ensimmäisellä rundilla otettiin rataa ja mehän siis selvitettiin kaks ekaa estettä ennenko meille tuli ongelma! Tätä ongelmaa, nimitystä tälle jutulle en nyt tiiä, pähkättiin ja kokeiltiin useamman kerran ja lopulta keksittiin miten Reiskan kanssa sellainen hyppyjuttu pitäisi suorittaa ja hyvinhän se meni kun osasin sen oikein ohjata! Sitten edettiin rataa eteenpäin ja meni ihan kohtalaisesti. Keppien kanssa on se kiva tilanne nyt, että Reiska on viittä vaille valmis niiden kanssa, eli pujottelee tosi kivasti, tosin ei vielä sillä vauhdilla mitä muutamat ne meni tuolla, mutta ihan justiinsa sillä lamppu syttyy ja se hokaa ne! =) Anette Reiskan kanssa näyttikin miten niitä keppejä voi harjotella auttamalla molemmilla käsillä ja miten sitten häivytetään sitä toista kättä. Vitsi että oli kivan näköstä kun tommonen ammattilainen näyttää miten sen koiran kanssa mennään, Reiska meni tosi kiltisti ja ilosesti vieraan ohjaajan kanssa ja oli tosi pätevän näkönen ja vitsi se pujotteli vauhdilla. Epäilen, ettei mun kanssa meno näytä ollenkaan samalle ;-)
 
A-esteen kontakteista puhuttiin ja niihin saatiinkin hieno harjoitusmetodi, jonka eräskin pentupentunen näytti meille. Harmi kun nyt ei päästä paljon aata harjoittelemaan kun ajattelin juurikin laittaa sen möksällä olevan mallin talviteloille. Tosin onneksi pääsemme nyt säännöllisesti talvella treenaamaan aksaa Loimaalla kun liityimme uuden seuran jäseneksi! =) Kyseisen seuran hallilla saa myös käydä itsenäisesti harjoittelemassa ja aksaamassa niin paljon kuin jaksaa ja ehtii. Kivaa! =) Jospa se puomi tässä talven aikana ehdittäisiin oppia!
 
Aksapäivään…Toisella rundilla Reiskan kanssa mentiin uutta rataa, joka meni muistaakseni ihan kivasti, ei ollut suuria kompia siellä. Merkkausta pitäisi opettaa Reiskalle, että siis kestäisi sen, että merkkaan reittiä ja se ei lähde paikaltaan liikkeelle jos ei ole lupa. Muutamia muitakin ohjausteknisiä juttuja tulisi harjoitella ja lisäksi semmoinen eteenmenon tyyppinen juttu, josta on sanottu ennenkin, mutten ole vieläkään saanut asialle tehtyä mitään. Eli siis että Reiska käskystä hyppisi esteiden yli niin kauas kunnes toisin sanotaan tai muuten.. Kun tällä hetkellä se vaatii minut mukaan juoksemaan ja näin ollen kisoissa edelleen menettäisimme aikaa esim. loppusuoralla kun koira ei osaisi irrota hyppimään itse viimeisiä esteitä vaan joutuisin juoksemaan sen kanssa ne.
 
Onneksi meillä ei ole mihinkään kiire aksan saralla ja kiirehdimme hitaasti eteenpäin, katsotaan niitä kisoja sitten joskus - jos katsotaan. Aksa on kyllä niin mukava laji sekä minun että Reinon mielestä! =) Aksapäivään liittyen jännä juttu oli se, että Reino ei jostain syystä osannut hakea putkea, minkä se yleensä tekee hyvin, mutta nyt ei meinannut aina osata ollenkaan mennä putkeen, liekö sitten ohjaajassa taas vikaa vai mikä mahtoi olla ongelmana…
 
Kiitos Minnalle ja Roksulle seurasta, pian päästään taas toivottavasti uudelleen! =)