Nyt on neidin rokotukset kunnossa maailman valloitusta varten ;-)

Eilen siis käväistiin eläinlääkärissä. Olipa reissu, ei voi muuta sanoa. Menomatkalla Tuksu kerkesi kakkimaan autohäkkiinsä. Eläinlääkäriin päästyämme luuli olevansa duracell-pupu ja sen mukaisesti ikiliikkui siellä pysähtymättä hetkeksikään paikoilleen. Ei saatu edes punnittua kunnolla neitiä, mutta jotain kuutisen kiloa saatiin painoarvioksi. On kyllä kovasti saanut lisää painoa, muttei kyllä lihavalta näytä :)

Eläinlääkäri pikatutkasi neidin ja antoi rokotukset, joita neiti ei tainnut huomata rimpuilultaan sylissä. Olisi mielellään ensin moikkaillut eläinlääkäriä ja kun ei saanut haluamallaan tyylillä moikkailla yhtään ketään, se hermostui ja olisi mielellään purrut eläinlääkäriä(kin). Lääkäri totesikin, että johan on terävät hampaat! Lisäksi ihmetteli, että miksi emme ole opettaneet neitiä näyttämään nätisti hampaitaan (taistelimme hampaiden katsomisessa hetken jos toisenkin). Ollaan kyllä yritetty, mutta neidin mielestä hänen hampaansa ovat hänen hampaitaan eikä niitä tarvitse muiden ihmetellä.

Kotimatkalla neiti sitten kerkesi projektoimaan vaikka mitä, jotenkin kaiken maailman tavarat se onnistui saamaan häkkiinsä ja hampaisiinsa ja lopputulos oli melkoinen sotku. Ei muuta mutta kun se meno- ja paluumatka on alle kilometrin pituinen...

Kotona neiti olikin sitten tooooosi väsynyt ja nukkui lähes koko illan. Tuks on kyllä melkoinen "oppikirjapentu" tietyssä mielessä: kun se on leikkinyt, nukkunut tai syönyt se tulee viedä pihalle ja rokotusten jälkeen se on väsynyt. Näinhän kaikissa pentuopuksissa kerrotaan. Reiskahan ei koskaan ollut rokotusten jälkeen väsynyt saati sitten olisi tehnyt mitään tarpeitaan pihalle herättyään, syötyään tai leikittyään. Ei meidän Reino, ei.

Iltasella Tuksun kanssa puuhaillessamme huomasimme, että neiti on kiukkuinen kun ampiainen. Kauheita raivareita ja muutenkin tosi huonolla tuulella pääsääntöisesti. Se mukava ja kiltti pikkukoira, mikä meillä etenkin sunnuntaina asui taisi muuttaa jonnekkin ja palauttaa riiviön kotiin. ;-) Tuksulla saattoi myös olla joku tilapäinen mielenhäiriö sunnuntaina.

Kaikesta kuitenkin huomaa sen, että Tuksun kanssa pitäisi käydä ihmisten ilmoilla, koska se väsyttää sitä kauhiasti ja tekee muutenkin sille hyvää. Toki neiti olisi kaikkien ihmisten matkaan lähdössä kun on niin ihmisrakas :)