Vuoden 2010 aikana on hirmuisesti tapahtunut kaikenlaisia asioita, joista osaa ei varmaan näin äkkiseltään edes muista heti. Yksi suuri juttu koko perheelle oli taloremontti ja se, että saatiin oma "linna" meille :) Ihanaa on myös se, että koti on meidän näköinen ja me viihdytään siellä superhyvin! Muuttoja tuli kyllä vuoden aikana tehtyä useita ja tuli asuttua mitä ihmeellisimmissä oloissa, onneksi poikia ei haitannut vaikka omistajia välillä haittasi.

Alkuvuoden painajainen oli myös Kyttiksen sairastelu, joka sitten johti kastraation kautta paranemiseen ja kuinka hienoa olikaan saada entistä ehompi pappa aikaan! :) 

Ulkomaan näyttelyreissuja tuli tehtyä muutama ja hieno oli huomata miten ihanaa matkaseuraa beussi onkaan ja miten helppo sen kanssa on mennä minne vaan! Näitä reissuja jatketaan erinäisillä kokoonpanoilla tulevana vuonna. Pointtina on edelleen enemmänkin se, että mukava matkustaa hyvässä seurassa ja nähdä uusia paikkoja kuin se menestyminen näyttelyissä. Ei me harrasteta hampaat irvessä missään lajissa eikä oteta stressiä vaikkei menestytä, me ollaan kuitenkin vasta aloittelijoita joka lajissa ja harjoitellaan itsekin :)

Vuoden kohokohtia Reiskan kohdalla olivat tietyllä tapaa näyttelyistä saadut kaksi sertiä ja niitäkin hienompana juttuja tokon alokasluokan ykköstulos. Joukkuepiirinmestaruushopea oli myös kiva lisä mukavalle tokovuodelle.  

Loppuvuonna tuli sitten Tuksu, jotta Kytälläkin on edes jotain hommia kun koittaa pitää sitä ja Reiskaa ojennuksessa. Melkoista poliisitoimintaa pappa onkin välillä harrastanut. ;-) Tuksusta ei vielä osaa sanoa mitään sen kummemmin. Hauskan oloinen otus, joka on kiukkuinen kuin mikäkin, mutta katsotaan jos saadaan kiukkuun menevä energia käytettyä johonkin muuhun hyödyllisempään. Luonnetta neidillä on sanoinkuvaamattoman paljon ja isäni siitä luolakoiraakin jo itselleen havitteli. En tosin ollenkaan ollut myötämielinen sille ajatukselle, mutta jos mejäkoiran neidistä saisin niin onnellinen oisin ;-)

Moneen uuteen ja ihanaan ihmiseen olen vuoden aikana muuton ja koiraharrastuksen kautta törmännyt ja se on ollut tosi hienoa ja antoisaa! Työpaikan vaihduttua alkuvuodesta on ollut myös uudet naamat työelämässä tutustuttavina enkä vieläkään töistä tunne kun murto-osan ihmisistä. Yhtenä miinuspuolena nykyisessä elämässä on pitkä työmatka, johon kuluu päivästä pari tuntia ja näin ollen ilta-aika kotona ja koirien seurassa jää valitettavasti turhan lyhyeksi. :( Elämä on kuitenkin valintoja ja näin olen valinnut enkä kyllä ole katunut.

Reiska tavoitteet viime vuodelle bongasin vuoden takaisesta artikkelista ja tavoitteen jälkeen mainitsin nyt toteutumisen:
 
* näyttelyissä käyntiä (ei kyllä pitänyt mihinkään mennä, mutta neljään ollaan jo ilmoittauduttu) ja sosiaalistumista ihmisiin siellä, ilman sen suurempia tulosodotuksia tai -oletuksia. Reiska ei ole ihan vielä valmis avoimeen luokkaan, mutta toivotaan, ettei niitä H suorituksia tulisi ihan niin paljon tänä vuonna kuin viime vuonna
 
-> kahteen otteeseen oltiin ulkomailla ilman menestystä, Suomesta kaksi sertiä ja kaksi kertaa rotunsa paras. Jokunen H tuli myös ;-)
 
* tokokisoista alokasluokassa ykköstulos ja siirto avoimeen. Tässä on pitkä ja kivinen tie edessä, joten voip olla ettei toteudu.
 
-> alokkaasta isännän kanssa ykköstulos ja siirto avoimeen, emännän kanssa avoimessa harjoittelemassa kertaalleen
 
* BH-koe harjottelua ja suunnitelmia siitä, että jos menis ihan kokeeseenkin kämmäileen koiran kanssa. Jos BH läpäistäisiin, niin Reinomiehen kanssa voisi vähän PK-jälkeä katella ja mietiskellä tai sitten erikoisjälkeä...Suapi nähä...
 
-> BH:ta varten harjoiteltu, ei käyty kuitenkaan kokeessa. PK-jälkeä harrastettu innokkaasti loppusyksystä
 
* agilityn harrastamista lissöö ja tavoitteeksi vähän lupailin ottaa beussimestikset 2010...Voivat tulla kyllä hieman liian pikaiseen, Reiskalla on kuitenkin vielä opettelematta A ja keinu ja mulla se ohjaaminen...
 
-> agilitystä innostuttu kovasti ja säännöllisen epäsäännöllisesti treenattu milloin missäkin, ei vielä kisavalmiutta
 
* koiratanssin kokeilua ja mahdollisesti harrastamista lisää jatkossa
 
-> pääsääntöisesti jätetty väliin, tosin kotosalla ja tokotreenien yhteydessä hömpötelty miten sattuu J
 
* paimennusta olisi tarkoitus myös mennä kokeilemaan, josko se taipumus edelleen olisi tallella
 
-> epäsäännöllisen säännöllisesti paimenneltu
 
* mejäilyä koko kesä! Tavoitteena on päästä osallistumaan kaikkiin beussiyhdistyksen järjestämiin kokeisiin ja saada ainakin yksi tulos, mielellään tietenkin ykköstulos! Emännän pitäisi mennä mejän suunnistus ja jälkientekokurssille preppaamaan taitojaan ja tietojaan.
 
-> Reiskan kunto loppui kuumana kesänä eikä osallistuttu kaikkiin kokeisiin eikä treenattukaan kovin paljon. Jälkientekokurssilla käyty, tulosta ei kuitenkaan kokeesta saatu.
 
Kytällä ei puolestaan paljon tavoitteita ollut, mutta näin olen maininnut:
 
Sen lisäksi tarkoitus olisi tehdä kaikkea koiramaisen (ja pappismaisen) mukavaa, ottaa purujuttuja vaikka ihan vaan iteksiin (kun pappis niistä niin tykkää!), mejäillä (kokeisiinkin voisi mennä jos pappis kestäisi sen yhden laukauksen), tokoilla ja mitä sitä nyt keksiikin...Pappis pitäisi myös saada haltuun tuon irtiolon ja singahtelun ja kaikkien omien erikoisten juttujensa kanssa!
 
-> Pappiksen kanssa tehty kaikkea pappismaisen mukavata, mejäilty on jonnin verran ja pappis siitä tykkää, kisoihin ei kuitenkaan sillä saralla päästy. Pappa ei edelleenkään ole hallussa, mutta olemme jo ilmeisesti luopuneet toivostakin sen suhteen ;-) Alkuvuoden sairastelun ja kastroinnin jälkeen pappa on ollut mielettömässä vedossa ikäänsä nähden!
 
Maininnan arvoista on, että molemmat pojat kävivät syksyllä MH-luonnekuvauksessa, joka toi jonkin verran yllätyksiä, positiivisia sellaisia.
 
Loppuvuodesta tuli kauan mietitty ja suunniteltu uusi perheenjäsen Tuksu, joka onkin jo aiheuttanut montaa harmaata hiusta
 
 
VUOSI 2011
 
Reiska:
 
- näyttelyttämistä vähennetään ja käydään ihan vaan muutamassa näyttelyssä Suomessa sekä muutamassa ulkomailla, ainakin Viron turnee ja Pohjoismaiden turnee on suunnitteilla. Jalostustarkastukseen osallistuminen mahdollisesti toukokuussa, rodun erikoisnäyttely myös harkinnassa.
 
- tokossa kunnianhimoisena tavoitteena TK2 sekä voittajaluokan liikkeiden opettelu kuntoon
 
- BH- kokeen suorittaminen tai ainakin läpäisyn yrittäminen
 
- eri PK-lajien harrastelua sekä mejän harrastelua, ei kisaamista missään näissä ellei kunto kohene
 
- agilitytreeniä lisää sekä omistajalle ja koiralle ja tavoitteena saada kaikkien esteiden suoritusvarmuus hyväksi ja ohjaaja oppimaan ohjausta
 
- paimentelua epäsäännöllisen säännöllisesti jos vaikka kuitenkin yritettäis kehittyä sillä saralla
 
Kyttä:
 
- eläkkeelle jäämistä ja oloneuvoksena oloa ilman mitään tavoitteita tai suurempia suunnitelmia
 
- nuorempien kurissa ja järjestyksessä pitämistä
 
Tuksu:
 
- pentunäyttelyitä, mahdollisesti ihan oikeitakin näyttelyitä junnuluokassa, Viron turnee. Pääsääntöisesti kaikki paitsi pentunäyttelyt kiinni siitä, minkämoinen neidistä kehittyy
 
- arki- tai perustottelevaisuuden harjoittelua, pentukurssilla hengailua, ehkä tokon alokasluokan liikkeiden harjoittelua
 
- rauhoittuminen ja raivareiden lopettelu!
 
- mejäilyä jos neiti suinkin vain kiinnostuu millään muotoa asiasta, syksyllä kokeeseen jos hyvin menee J
 
 
Kunnianhimoista? Kieltämättä etten sanoisi. Tällä vapaa-ajan määrällä, mutta katsotaan, katsotaan… Tavoitteitahan pitää olla.
 

OIKEIN HYVÄÄ JA MENESTYKSEKÄSTÄ TULEVAA VUOTTA KAIKILLE LUKIJOILLE!

Pistäkäähän katse kohti tulevaisuutta ja uutta vuotta kuten meilläkin vähitellen tehdään jännityksellä odottaen mitä vuosi tuo tullessaan :)