Tuksulla oli perjantaina vuorossa jälleen pentukurssi ja näytelmäkurssi. Pentukurssin viimeinen kerta :( Harjoiteltiin luopumista. Kierrettiin kahden lautasen välillä kahdeksikkoa ja lautasilla oli jotain lihahyytelöä. Tuksu tosin ei tajunnut että lautasia on kaksi, mutta eihän sitä voi pieneltä olettaa vielä, että se osaisi laskea 1+1. Yllättävän hyvin meni tuo, vaikka oletin, etten saa neitiä pois lautasilta ollenkaan. Lisäksi otettiin vähän nätisti kävelyä ja sen sellaista. Neiti oli jälleen varsin pätevä :)

Näytelmäkurssilla seistiin pöydällä, seistiin lattialla, näytettiin hampaita ja kopeloitiin. Hyvin sujui. Hampaiden katsomista vielä lisää ja varmuutta siihen, niin hyvä tulee :) Juoksutusta aika paljon ja niin, että muitakin koiria "kehässä" samaan aikaan, hyvää häiriötä, jota Tuks ei edes huomannu nakinhimoissaan :) Loistavasti meni, olen tosi tyytyväinen.

Eilen oli hieno ilma ja vapaapäivä koko meidän perheellä. Tuks ja Reiska pääsivät möksällä käymään. Pappa sillä aikaa harjoitteli kotosalla estehyppyä. Kotiin tullessamme pappa oli hypännyt pöydälle ja siitä portin yli ja iloisesti heilutteli häntäänsä ovella. Ei pappaa pikku portit (saatikka ovet) pidättele kun sille päälle sattuu...

Tuksun personal trainer Reiska ja päivän jumppaliikkeet:

Huutokisa?

Ups?

Miten niiden leegojen nyt siellä suussa tulisi sitten olla..?

Upsan osa 2. Älkää kysykö miten Tuks tuolla on :)