Perjantaina matkattiin isännän, Tuksun ja Reiskan kanssa Petelle ja Eevalle. Kyttis meni hoitoon mun vanhemmille. Illalla nautittiin laatuajasta ja käytiin "ytimessä" syömässä. Aamulla sitten nokka kohti Tuomarinkartanoa ja beussien päänäyttelyä, joka pidettiin palveluskoiratapahtuman yhteydessä. Koiria näyttelyyn oli ilmoitettu 86! Ihana kun beussiväki oli aktivoitunut raahautumaan paikalle koirinensa. Paljon oli tuttuja paikalla ja aika menikin ripeästi tuttujen kanssa turistessa ja hommissa ollen. Uroskehät kerettiin katsoa ja sitten melkein pitikin siirtyä jo jalostustarkastuksen puoleen, jossa olin auttamassa mittauspisteessä. Jalostustarkastus aloitettiin tuomarien toiveesta tällä kertaa jo lauantaina mittaus- ja luonneosioilla, koska koiria oli ilmoitettu yhteensä 74 kappaletta. Reiska osallistui vaan jalostustarkastukseen ja Tunks oli meidän maskottina mukana :)

Reiskan velimies Arvo osallistui näyttelyyn pärjäten ihan mukavasti.

Reiskan toinen velimies eli Nykänen osallistui myös näyttelyyn sekä jalostustarkastukseen pärjäten jalostustarkastuksessa varsin mukavasti ollen avoimen luokan EXC+ saaneiden urosten ykkönen!

Nyyssönen mittauksessa

Lauantain ROP ja VSP eli Bayjet Cezann ja Racron Amie de Coeur

Lauantaina illalla kävimme vielä tuomari-illallisella, josta olikin jo oma juttunsa kirjoitettuna.

Lyhyiden yöunien jälkeen aamulla taas nokka kohti Tuomarinkartanoa ja jalostustarkastusta.

Jalostustarkastuksen tuomareina olivat Mr Chapel (mittaus), Mr Kerfriden (luonne) ja Mme Nolle (ulkomuoto ja rakenne). Reiska mitattiin jo lauantaina illalla. Korkeutta oli miekkosella 70,5 senttiä, joka taisi olla saman verran kuin viime kerrallakin, ei ole siis miekkonen kasvanut parissa vuodessa. Vähän tuosta jäi jännittämään se, että tultaisiinko meidät hylkäämään ulkomuoto-osiossa... Siellä on ylikorkeat on tapana hylätä. Luonteessa kävimme myös lauantaina illalla. Reiska oli ilmeisesti niin väsynyt jo siinä vaiheessa päivää, että laukaukset ahdistivat sitä kovasti ja se olisi halunnut mennä pois paikalta, ei täysillä rynnimällä, mutta kuitenkin. Sunnuntaina Reinomies ei sitten puolestaan reagoinut laukauksiin mitenkään. Hieman jäi sitten hämäämään tuo lauantain käytös, mutta uskoisin kyseessä olleen väsymyksen. Tuomarin uhatessa meitä Reiska puolusti minua mielestäni hyvin, mutta peruutti jonnin matkaa, joten tästä ei kovin hyvää arvosanaa. Video tulossa meidän juutuubbiin kun keretään :) Sosiaalisuutta mitattiin ennen laukauksia sirua tarkistettaessa ja siinä Reiska oli mielestäni ihan ok, uhasta puolestaan ei siinä mielessä palautunut vaan pöhisi edelleen tuomarille kun mentiin tuomarin lähelle. Mielestäni ei tarvitsekkaan olla kaveria semmoisen kanssa, joka meitä uhkailee. Tosielämässä kuitenkin jos joku uhkaisi meitä, niin varmasti uhkaaja olisi tosissaan eikä sen kanssa pitäisi alkaa kaveeraamaan missään nimessä! Luonteesta Reiska sai TB eli erittäin hyvä. 

Sunnuntaina istuin hommissa koko päivän ja Rane sitten ihmetteli paikkaa Tuksun kanssa. Tuksu ei ollut millänsäkään laukauksista vaikka olivat käyneet ihan luonnekehän vieressäkin niitä kuuntelemassa, ihan superia!!! :) Jossain välissä kerkesin Reiskan kanssa ulkomuodon arviointiin ja siellä miekkonen esiintyi oikein hyvin ja olin varsin tyytyväinen esiintymiseen ja siitä tuloksena meille sitten tulikin EXC ja kokonaisarvosanaksi EXCELLENT! :) Erinomaisen hieno mies :)

Odotellaan meidän vuoroa.

Ulkomuodossa hirttämässä Reiskaa. Kuinka kauheasti sitä olenkaan kuristanut!?

Iloisesti juostaan, tästä osiosta Reino tykkää :)

Tässä juostaan niin kuin ranskalaisten mielestä pitäisi eli katse eteen päin.

Reinomies sijoittui sitten kilpailuluokassaan kolmanneksi, todella hienoa, olin valtavan ylpeä miekkosestani! :)

 

Esitin myös Reiskan siskon Caran ulkomuotoarvostelussa sekä kilpailuluokassa ja Cara sijoittuikin kilpailuluokassaan neljänneksi. Ei hullummin siskolikalta! :)

Cara

Jalostustarkastuksen ROP ja samalla ROP VET Punasukan Rommi

VSP Alfa Sagittarius Joelle

Kasvattajaluokassa esiintyi Iris & Nykänen, minä & Cara sekä isäntä & Reino. Maailmankirjat ovat vallan sekaisin kun isäntä vapaaehtoisesti raahautui kehään ja esittikin Reinon varsin mallikkaasti. Saas nähdä onko uusi aluevaltaus tulossa ja koska näemmekään kaksikon näyttelyssä!?

Kasvattajaryhmämme oli kakkonen ja samalla paras suomalainen kasvattajaryhmä voittajien ollessa venäläinen Alfa Sagittarius - kennel.

Iloinen kasvattaja kasvattinsa kera

Sunnuntaina illalla olimme todella väsyneitä, väsynein taisi olla Reinomies, joka purki ja ilmaisi väsymystään kiukuttelemalla kaikille. Onneksi herra on palautunut normaaliksi nukuttuaan kunnon yöunet kotona. Vieraassa paikassa nukkuminen ei oikein tainnut onnistua Reiskalta. Kiitos Petelle ja Eevalle, että saatiin vallata teidän kämppä viikonlopuksi ja tullaan kyllä uudelleenkin jos meidät huolitaan vielä ;-) Kiva oli myös jutella paikalla vanhojen ja uusien beussituttujen kanssa ja hauska oli kuulla miten moni seuraakaan meidän blogia. Ei tuo kävijälaskuri sitten varmaan itseksiinsä pyöri kuten välillä olen olettanut ;-)

Paljon olisi kuvia ja juttuja kerrottavana viikonlopusta, mutta katsotaan joku toinen päivä kenties lisää...