Eilen aamutuimaan startattiin hyvissä ajoin Ranen, Aatun, Tuksun ja Reiskan voimin kohti Klaukkalaa ja tokon SM-kisoja. Vähän jännitti etukäteen, että tuleeko hommasta mitään niin kuumalla kelillä. Tuomarit tiedettiin etukäteen tiukoiksi, mutta toiveissa oli kuitenkin tulos, haaveissa ykköstulos. Oltiin ajoissa paikalla, ilmoitin joukkueenjohtajan roolissani joukkueen, kasattiin telttaa ja ihmeteltiin yleisesti paikkaa. Yllättävän nopeasti olikin jo avoin luokka alkamassa ja Reiska siis starttasi urakkaansa seitsemäntenä koirana. Ensimmäisenä oli paikallamakuu, joka meni ihan hyvin, vähän Reiska pyöritteli päätänsä ja nousi istumaan vasta toisella käskyllä. Samassa kehässä oli myös kaukot, joissa Reiska nousi istumaan vasta toisella käskyllä, muuten asennon vaihdot oli tosi hyvät. Ekan nousun istumaan nousemattomuus johtui siitä, että miekkonen haisteli maata juuri kun Rane käskyn antoi eikä näin ollen tajunnut käskyä. Onneksi nousi toisella. Ensimmäisessä kehässä tuomarina Aino Juhantalo.

Toisessa kehässä oli seuraaminen ja Rane joutui suoraan juoksemaan Reiskan kanssa sinne eikä kerinnyt missään vaiheessa muutenkaan yhtään viritellä koiraa, mikä oli mielestäni huono juttu, koska oli vielä niin kuumakin. Seuraaminen oli jotain aivan kamalaa, hortoili siellä ja täällä ja jätti perusasentoja tekemättä ainakin yhden ja muutkin teki vähän huonosti. Tässä kehässä oli myös luoksetulo, joka meni ihan Reiskamaisesti eli pysähtyi, mutta otti muutaman extra-askeleen ennen pysähtymistä käskyn jälkeen. Tässä kehässä tuomarina Timo Pussinen.

Kolmannessa kehässä oli vuorossa liikkeestä maahanmeno, jossa Reiska ei jostain syystä mennyt maahan, mutta onneksi Rane vilkaisi taakseen ja huomasi asian ja toisella käskyllä sai miekkosen maahan. Tämä on Reiskan vahvimpia liikkeitä, joten aika jännä, että se petti tällä kertaa. Nouto oli mielestäni mallisuoritus, en tajua mistä pistemenetykset tulivat. Pitää ehtiessä tutkia videolta. Liikkeestä seisominen meni reiskamaisen hyvin, otti muutaman askeleen käskyn jälkeen. Hyppy meni hyvin, istui hieman sivuun ja siitä ilmeisesti pistemenetykset. Tässä kehässä tuomarina Hannele Pörsti, jolla oli arvokisamaisen tiukka linja normilinjaansa verrattuna.

Pisteet:

Paikalla makaaminen          8,5

Seuraaminen taluttimetta        6

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä        5

Luoksetulo                7,5

Seisominen seuraamisen yhteydessä                 7

Noutaminen                  7

Kauko-ohjaus                  7,5

Estehyppy              7

Kokonaisvaikutus      7,8

Tuloksena kakkostulos ja pisteitä yhteensä 142,3. Sijoitus oli 52/102 tai jotain sinnepäin.

Olin hyvin tyytyväinen, pojille tuli oikea työvoitto ja molemmat tekivät kaikkensa. Reiska vaan ei jaksanut tehdä paremmin siinä kuumuudessa ja tuomarit olivat hyyyyyvin tiukkoja. Hyvin positiivinen kokemus silti kaiken kaikkiaan ja ensi vuoden kisoihin menoja suunnitellaan jo nyt! :)

Palkintojen jako ja kisakirjojen jako sitten venyikin todella pitkään ja kotona oltiin vasta klo 22.00. Minä ja Aapeli ollaan aika palaneita ja kädet on molemmilla tosi kipeät, aurinko poltti silti vaikka koittikin olla varjossa. :(

Mukava oli jutella Annan kanssa ja nähdä taasen, lisäksi paikalla oli paljon beusseja ja mukava oli heihin ja omistajiinsa tutustua ja vaihtaa kuulumisia. :)

Tässäpä tiivistettynä ensimmäiset arvokisamme ja nyt on hyvä jatkaa taas lomailua (kun ei pääse kunnolla edes liikkumaan palaneiden ruumiinosien vuoksi)... ;-) Picasaan on lisätty jokunen kuva lähipäiviltä.

Parhaat kaverukset :)

Tehotiimi

Mielettömän hyvin meidän kaikki koirat tulevat toimeen pikkumiehen kanssa. Reiskakin tottelee ja kuuntelee Aapelia hienosti :) Vähän kun treenaisi Aatua, niin parivaljakon voisi lähettää vaikka nuorten tokon SM-kisoihin, Reiska kun jutut osaa ja tottelisi taatusti...Tosin noin nuorille ei taida olla omaa sarjaa... ;-)