Piiitkästä aikaa Reinon kanssa lähdettiin kaksin reissuun ja vielä kivaan reissuun kun mentiin aksaamaan! :) Reino oli ihan täpinöissään kun oli nakkeja, pallopää ja vain hän mamman kanssa. Ihan luksusta vissiin meidän molempien mielestä!

Otettiin lyhyehköä rataa, jossa oli taas kaikenlaisia takaaleikkauksia ja muita vimpautuksia, joiden nimiä en tiedä saati osaa tehdä! Reiska oli taas niin pätevä, että jouduinkin tilittelemään Anulle taas omaa huonouttani, harmittaa niin pirusti olla niin huono ohjaaja, koira ansaitsisi paremman. Onneksi Reinolla on sentäs Minna aina välillä ohjaksissa! Anu onneksi lohdutteli, että kyllä se siitä. Tosin itsellä on sellainen tunne, etten viimeisen kahden vuoden aikana ole edistynyt yhtään. Hienoa kerrassaan, ruoskin itseäni huonona koiranomistajana ja -ohjaajana lisää...

Otettiin siis kuitenkin rataa, jossa ensin kaksi hyppyä, sitten joku vimpautus, takaaleikkaus, putki, vimpautus, kaksi hyppyä, joissa piti irrota eteen. Irtoamisen ja esteiden luvun Reiska suoritti esimerkillisesti, tosin irtoili välillä väärille esteille ja suoritti muutenkin vääriä esteitä ja joka kerta kun se sen teki, tajusin heti aina samalla mitä tein väärin. Anu vielä toisti asian. Ehkä opin, ehkä en, ehkä ensi kerralla nähdään se. Minustahan tuo kaikki oli kiinni. Rintamasuunta koko ajan väärään suuntaan tai sitten huidon käsillä vääriin suuntiin. HUOH!

Otettiin vielä keppejä, jotka meni ihan sikahyvin, vaikka ollaan helatorstaista saakka oltu aksatauolla. Hyppy-putki - irtoaminen meni myös ihan sikahyvin. Reino muutenkin vähän varasteli kun oli niin innoissaan. Lopuksi otin vielä rengasta muutaman kerran ja ensin Reiska hyppeli sinnepäin, ei siis renkaan läpi kuitenkaan muuten kuin pari kertaa satunnaisesti melkein vahingossa, mutta sitten kun sanoin sille tomerasti (no miten tomerasti tällä äänellä nyt voikaan sanoa) parit perkeleet, niin johan se hyppäsi renkaan hienosti. Kurinpalautuksen tarpeessa Reinokin vissiin tai sitten matkinut Kyttää ja vedättelee minua.

Toisin kuin tämä kirjoitus antaa ehkä ymmärtää, niin meillä oli kuitenkin ihan sikakivaa aksassa ja silmät loistaen sieltä lähdettiin, tosin molemmat olimme enemmän tai vähemmän puhki, koska minulla on todella paha flunssa ja Reino nyt muuten vaan on niin huonossa kunnossa eikä kestä kuumuutta.

Anulta myös varasin paikan Tuksulle tokokurssille, saas nähdä millainen hazardi siitä sitten tulee!