Reiska saa nyt tällä hetkellä sitten tupla-annoksen Betadinea: pyllyn päällä oleva mädäntyneen punkin jättämä kolo putsataan pari kertaa päivässä ja samoin nyt uutuutena korva. Korva näyttää melkoisen hyvälle jo, toivomme sen siis parantuvan Betadinen avustuksella. Pojilla on keskenään taas kaikki ihan jees, nyt vaan ollaan tarkkoja ruokailun suhteen. Ennen kipot olivat noin 50 cm päässä toisistaan, nyt ne on eri huoneissa ja hyvin näyttäis sujuvan.

Eilen heti töiden jälkeen otin isännän ja Tuksun mukaan ja mentiin Kartanonpuistoon tokoilemaan pitkästä aikaa Minnan ja poikien kanssa! Tuksun kanssa päätavoitteena oli saada huomio minuun eikä kaikkeen mahdolliseen ympäristössä. Minnan poikien vinkulelut tosin veivät usein voiton minusta ja neiti ei millään meinannut kyetä tekemään muuta kuin tuijottamaan leluja. Noh, meillä oli onneksi oma lelu mukana, joka tosin ei suvainnut vinkua enää. Tämän avulla sain Tunksin huomiota kivasti itseeni. Lelun kanssa otettiin sivulletuloja ja ne meni hyvin, Tuks alkaa vähitellen oppimaan paremmin tän sivulletulotouhun.

Kun Tuks pääsi vauhtiin, niin se keskitti huomionsa varsin hienosti minuun (ja tähän meni ylipäänsä paljon vähemmän aikaa kuin mitä alunperin ajattelin). Otettiin seuraamista ja etenkin pysähtymisiä eli Tuksun piti ymmärtää istua kun minä pysähdyin. Se on parissa päivässä kyllä edennyt tässä asiassa todella hienosti. Tuks halusi myös tarjoilla maahanmenoja ja istumisia noin muuten vaan, niin otettiin sitten pari todella pitkää paikallamakuuta. Ensimmäinen niin, että Tuks makasi, minä kävin metrin päässä ja palkkasin todella usein. Sujui mainiosti, hyvä Spunks! :) Sitten siirryttiin Ranen ja Saken lähistölle makailemaan ja alkuhärdellin jälkeen siinäkin sujui hyvin, ei Tunks edes muistanut jotain tyyppejä olevan lähistöllä kun keskittyi niin hyvin makoilemiseen ja namien saamiseen. Pari kertaa otettiin vielä seisomistakin jos vaikka joskus eksyttäisiin näytelmiin. Kuumeisesti olen koittanut Tuksulle kivoja näytelmiä katsoa, mutta saapi nähdä lähdetäänkö jonnekkin, Reiska ainakin on menossa muutamaan :)

Loppuun vielä Tuks sai pomppia vähän Uunon päällä ja kiusata Uunoa muutenkin. Näytti olevan vähän hitaasti lämpiävä mies, mutta kun lämpesi, niin taisi kaksikolla olla tosi kivaa yhdessä :) Kiitos Minnalle ja pojille seurasta, oli tosi kiva nähdä ja treenata yhdessä pitkästä aikaa! :)