Eilen oli kiireinen päivä kun ensin nypein mansikkamaani, sitten käytin intoReinon kävelyllä ja sen jälkeen Tunks olikin sen näköinen, että tässä kaivataan jotain äksöniä! Tunks myös osaa ilmaista itseään varsin hienosti. Jos jotain ei tapahdu niin ripeästi kuin se haluaisi (esim. ulos pääsy, ruokakipon eteen saaminen), niin syvä murina kuuluu. Huolestuisin jos en osaisi lukea koiraa hyvin ja olettaisin että se on vihainen :)

Ensin ajattelin, että menen Tunksin kanssa lenkille, mutta koska reidet tästä mansikkasavotasta olivat kipeytyneet päätin tehdä Tunksille pitkästä aikaa jälkeä. Ei oltukaan tehty pariin kuukauteen moista. Makkarat paloiksi ja menoksi siis! Ensin oli ajatukseni tehdä jälki pellolle, koska oletin, että se olisi jo puitu, muttei se ollutkaan enkä sitten sinne voinutkaan mennä tekemään kun siinä kasvoi aika pitkä heinä. Mieleeni tuli Raine Holmin sanonta pennun opetuksesta, että leikatulle nurmikolle ja sitähän onneksi riitti ja siihenhän se jälki tehtiin kun Tuksuhan on edelleen pentunen. :) Laiskuudestani johtuen jälki oli jotain 30 metriä pitkä. Laitoin ensimmäiset 15 metriä joka askeleelle makkaraa ja sitten otin väliin muutaman askeleen, jotka oli ilman makkaraa ja sitten taas aika pitkälti makkaraa ja muutama askel ilman. Ajattelin, että tehdään tosi helppo jälki, jottei tule epäonnistuminen. Loppupalkaksi laitoin jotain lihahyytelöä purkkiin. Purkin pistin noin 30 senttiä sivuun jäljestä, tarkoitus oli katsoa jäljestääkö Tunks purkin nenällään vai silmillään.

Makkaraa jäi yli ja se oli vanhentunut jo aikapäiviä sitten, joten päätin vielä tehdä makkararuudun tyyppisen ratkaisun Raine Holmin opit taas mielessäni. Viskasin siis kaikki loput makkarat nurmikolle. :) Tunks autosta (en jaksanut odotella mitään vanhenemisia tällä kertaa), valjaat päälle ja sitten rauhoitin otuksen istumaan maahan. Tunks tiesi selkeästi heti valjaiden tullessa päälle, että nyt on jotain jälkijuttuja tulossa, ihana kun on niin fiksu että osaa yhdistää tämän ja joku opetukseni on kerrankin mennyt perille hyvin. Kun Tunks oli rauhoittunut, niin käskin sen etsiä ja siitähän sitten alkoikin semmoinen tuhina ettei tosikaan! Makkaraa löytyi ja aina kun Tunks ajautui sen "makkara-alueen" ulkopuolelle, se selkeästi itsekin sen heti huomasi ja sinkosi täysillä takaisin. Hupaisan näköistä. Ensin päätin, etten itse auta yhtään koiraa, vaan olen passiivinen koko ajan, mutta kun näin kolme viimeistä makkaranpalasta jäljellä (niitä paloja oli yhteensä jotain 30 kpl, joten hyvin se ne löysi ja pisteli napaansa), niin Raine Holm taas mielessäni menin auttamaan ja tein miten Raine käski jeesiä koiraa. Hyvin toimi! :)

Hitsi että olin tyytyväinen ja sitten otettiinkin jo heti jälki. Tunksilla oli ekaa kertaa elämässään vauhti päällä. Tarkkuus ei kuitenkaan kärsinyt, se ei vaan ehtinyt syödä kaikkia nameja kun se ennen on ollut tarkka, mutta myös melko hidas kun on mussuttanut joka namin joka askeleelta. Nyt söi ehkä joka kolmannen, mutta nenä kävi jokaisessa askeleen painalluksessa. Armottomasti tämä paljasti tosin myös sen, miten huonon jäljen olin tehnyt... ;-) Ehkä ohjaaja kaipaisi pientä tsempitystä. Tuksia ei haitannut ollenkaan namittomat kohdat ja harmittelinkin jäljen helppoutta, neiti olisi selkeästi kaivannut haasteita enemmän, mutta nyt toisaalta tiedetään minkämoista jälkeä seuraavaksi ollaan tekemässä. Nameja tulee vähentää reilusti, koska neiti tietää homman idean ja jäljellä saisi olla pituuttakin todella paljon enemmän, koska neiti olisi jäljestänyt selkeästi mielellään paljon pidemmänkin jäljen. Jäljen loppuessa neiti ei nähnyt purkkia, vaan vähän pyörähteli paikallaan kunnes nenänsä kanssa törmäsi purkkiin ja alkoi heti vaatia sen avaamista. Tämä oli hyvä juttu, että tosiaan ei silmillään alkanut hakemaan sitä purkkia. Jäljellä oli myös yksi 90 asteen kulma, joka meni ongelmitta, ihan kuin mitään kulmaa ei olisi ollutkaan ja lisäksi oli vähän mutkittelua lopussa, muttei sekään Tunksia haitannut. Haasteita siis kehiin vaan lisää! Keksinkin juuri mihin seuraavaksi mennään tekemään jälkeä, paljon leikattua nurmikkoa, jeejee! :)

Olin todella tyytyväinen neidin työskentelyyn (jälleen kerran!), motivaatioon ja siihen, ettei neiti ottanut häiriötä ohi kulkevasta koirasta (normaalistihan se rakastaa kaikki ihmisiä ja koiria ja haluaa niitä moikkaamaan, muttei ilmeisesti silloin kun on hommissa). Jäljelle lähdettäessä neitiä hieman ehkä häiritsi västäräkki, jota piti tuijotella pahalla silmällä ennen jäljestyksen aloitusta. Neiti varmaan oletti että västis vie namit! Jäljen jälkeen piti saada pieni bullihepuli kun oli niin kivaa neidinkin mielestä, saatikka sitten ohjaajan! Lopuksi käytiin Tunksin kanssa vielä pienellä kävelyllä. Kävelyn varrelle osui aitaus, jossa oli useampikin hevonen. Tunks ensin säikähti isoja olentoja (se ilmeisesti luulee, että isot jutut kuten tanskandogit ja autot tulee sen päälle), sitten mangustiasennossa tarkasteli niitä ja päätin, että mennäänpäs lähemmäs katsomaan. Neiti oli ensin vähän epäileväisenä karvat pystyssä ja sitten kun hevoset lähtivät tulemaan meitä kohti neiti tuli eteeni seisomaan täpäkkänä ja alkoi murista hevosille. Kun murina ei auttanut, niin neiti alkoi haukkumaan todella matalalla äänellä (olisi voinut olettaa että on isompikin koira kyseessä). Hevoset kääntyivät toiseen suuntaan ja menivät pois luotamme. Tämän jälkeen neiti oli hieman rehvakkaana! Se ilmeisesti kuvitteli hevosten pelästyneen häntä ja oli niin reteenä, että voi huhhuh ;-) Ehkäpä tulevaisuudessa mahdollisesti jossain jännän paikan tullen voin olettaa, että Tunksista voi olla apua kun niin hienosti tuli minun eteeni puolustamaan minua hevosilta...