Ensin varoitus: kakkajuttuja tiedossa! :)

Töistä tullessa haistoin kotona heti leijuvan kakan hajun. Siispä etsimään hajun lähdettä. Pojat olivat ihan viattoman näköisiä ja viattomia ne sitten olivatkin kun neiti T oli syyllinen. Neiti oli häkissään ollut työpäivän ajan ja sitten oli kakkaa pukannut: isoja pökäleitä. Huono olokin oli iskenyt ja oksennusta oli tullut häkin täydeltä sanoisinko. Ensimmäinen kerta vissiin kun neidin maha on sekaisin. Ei muuta kun kiedotaan kakkainen ja ahdistunut (no vähemmästäkin pitäisi ahdistaa jos kakan keskellä koko päivän hengaa) neiti kylpypyyhkeeseen ja kiikutetaan pihalle pissalle. Tämän jälkeen suoraan suihkuun ja sen jälkeen kodinhoitohuoneeseen odottamaan häkin siivousta. Häkin siivouksessa meni melkein tunti! Neiti oli kakkaisena hyppinyt häkin reunoja vasten ja sain puhdistella jokaisen "pinnan". Tulipa nyt ainakin puhdasta ja saatiin hajukin pois, onneksi, niin pääsi isäntäkin sisälle :)

Sitten olikin jo vähän kiire Somerolle Aneten aksakurssille! Piti ottamani Tunks mukaan, mutta kun se ei ollut parhaassa voinnissaan niin otettiin Reinomies mukaan, joka oli enemmän kuin iloinen tästä onnenpotkustaan. :) Paikalla myös Minna kera Rokan ja Jaana Bowwen kanssa!

Aluksi otettiin vähän rataa ja se meni ihan kohtalaisen hyvin: hyppy, hyppy, putki, kepit, a ja sitten renkaan ohi putkelle, jossa sitten mun pasmat sekos. Hyppyhässäkkä, jota jokunen aika tahkottiin kunnes ohjaaja oppi ohjaamaan koiraansa taas paremmin ja sitten hässäkkäkin saatiin suoritettua. Rokan vuoro välissä ja sitten taas Reiskan vuoro. Otettiin tuota rengasta oikein urakalla niin että Anette oli toisella puolella ja minä toisella puolella ja hyppyytettiin Reiskaa siinä välissä koko ajan. Meni tosi hyvin eikä kestänyt kauaa kun Reiska hokasi hyppyleikin idean. Kokeiltiin niin, että a - rengas - putki. Meni koko ajan renkaan ohi. Anette käski kokeilla toisinpäin eli putki - rengas - a. Meni ihan mainiosti. Sitten kokeiltiin niin, että ohjasin toiselta puolelta rengasta Reiskaa aan jälkeen ja se meni renkaan läpi. Anette kertoi ongelman nimenkin eli se oli semmoinen, että Reiska ei osaa toimia kunnolla mun oikealla puolella ja aina kun mä ohjaan Reiskaa siten että se on mun oikealla puolella, niin se ei mene rengasta vaan hyppää ohi. TOTTA! Keppien kanssa sama ongelma. En ollut ite tätä hoksannut kyllä ollenkaan. Miten niin ollaan muka vähän tokoiltu...? ;-) Lopuksi otettiin vielä sitä hyppyhässäkkää mitä alussakin ja meni jo paremmin.

Kotiläksyksi saatiin oikealla puolella olemista ja nimenomaan koiran olemista mun oikealla puolella.

Muuta ei voi loppuun todeta kun että olipa mukava aksa kun oli loistoseuraa ja sääkin salli! :) Ensi viikkoa jo innolla odottaen!

Roketti kepeillä :)

Bowwe lennokkaana putkella :)

Keskittyneenä renkaalla.