Eilen tuli postissa Pohjois-Pohjanmaan Kennelpiiriltä kirje, jossa todettiin, että valitus Haukiputaan näyttelyn arvostelun johdosta on siirretty Kennelliiton käsiteltäväksi. Jotenkin aika turhautunut tuon valitusmenettelyn suhteen olen enkä jaksa uskoa, että sieltä tulisi meidän kannalta hyvä tulos. Toivotaan tietty niin, mutta miksi ulkomuototuomarit "hylkäisivät" kollegansa ja katsoisivat hänen arvostelussaan olevan jotain vikaa. Tosin mielenkiintoista sinänsä, että aika moni suomalainen tuomari ei ole nähnyt Reiskan kannuksissa mitään vikaa, toivottavasti kurkkaavat Koiranettiä ennen päätöksensä tekoa, siis jos nämä Reiskaa arvostelleet tuomarit ovat jotain asiassa sanomassa tai asiasta päättämässä...

Eilen Rane kävi kevyellä lenkillä Reiskan kanssa ja oli tokoillut samalla. Tokoilun jälkeen miekkonen oli ontunut niin pahasti, että isäntä oli miettinyt, että pitääkö alkaa kantamaan miekkosta kotiin. Omin jaloin kumpikin sitten kuitenkin selvisi kotiin. Ei tee siis kävely eikä ainakaan tokoilu hyvää miekkoselle. Sydäntä särkee katsella miekkosta, joka olisi niin täynnä virtaa, tekemisenintoa ja liikunnanhalua ja sitten ontuu ja itse on pakko koittaa vaan komentaa koiraa pysymään paikallaan. Ei sitä kyllä ilmeisesti ollenkaan satu, koska niin mielellään hyppisi, pomppisi ja liikkuisi! Ruokahalu on mieletön, söisi vaikka kuinka ja paljon. Juo myös edelleen mielettömästi. Viime yönä oli mennyt ainakin kolme litraa vettä. Jos asiaa ei olisi jo tutkittu, niin sanoisin että eturauhanen, koska lähes samat oireet kuin Kytällä silloin kun eturauhanen oli ärtynyt. Omat ajatukset pyörivät tosi tiuhaan kaiken päivää (ja vähän yötäkin) Reiskan tilanteen ympärillä. Tuntuu pahalle. Pahinta on epätietoisuus siitä mikä vaivaa.

Huojentavaa sinänsä oli kun eilen tein sähköisesti vakuutusyhtiöön korvaushakemuksen Reiskan maanantaisista eläinlääkärikuluista ja päätös asiaan tuli jo iltapäivällä ja korvaavat (olipa muuten näppärää palvelua, kerrankin pointsit vakuutusyhtiölle, jota muuten olen niin paljon haukkunut). Jos ontumista ei saada muuten loppumaan ja koiraa parempaan kuntoon, niin pitänee pyytää omalta eläinlääkäriltä määräys käydä kuvauttamassa Reiska ja näin ollen toivon, että vakuutusyhtiö maksaisi.

Reiska oli viikonlopuksi ilmoitettu Nokian ryhmänäyttelyyn ja tällä hetkellä emme sinne ole menossa. Tarkastamme ontumistilanteen toki vielä lauantaina, koska ainahan tuo ei onnu kuten eläinlääkärin vastaanotolla maanantaina ei ontunut. Emme kertakaikkiaan Reiskan kanssa tee kyllä yhtikäs mitään ennen kuin ontuminen loppuu. Tulevaisuutta ei uskalla miettiä yhtään ja välillä iskee epätoivo siitä, että onko meillä yhteistä tulevaisuutta? Tilanne tuntuu menevän pahemmaksi kuitenkin ja itsellä alakulo kasvaa.