Eilen jo lupailin kertoilla meidän reissusta. Perjantaina siis lähdettiin isännän, velimiehensä ja Reiskan ja Tuksun kanssa kohti pohojosta. Pohjois-Pohjanmaa siis taas kohteena. Kyttämies ei mahtunut kyytiin ja pääsikin taas hoitoon, missä oli viihtynyt vallan mainiosti. Rattoisaa matkantekoa kerrasssaan, Tuks ilmoitti olevansa olemassa noin tunnin välein pitkällä ja kimeällä haukkukohtauksella. Välillä sitä otti päähän se, ettei ollut samassa yksiössä Reiskan kanssa ja siitä piti antaa palautetta. Sitten kun se otti iisisti niin se haisi ihan minkkitarhalle. Takasintullessa Petellä oli hirveät oltavat takapenkillä kun neiti lievästi sanoen hieman haisi. Huhhuh! Perille kuitenkin päästiin joskus 11 maissa illalla tuttuun majoituspaikkaan.

Lauantaina käytiin nimiäisissä ja saanko esitellä kummityttöni Awan:

Pikkuneidin ylpeät isoveljet:

Ranen kummipoika uden auton luona reteellä fiiliksellä:

Enomies ipanoiden kera:

Lauantaina illalla mentiin saunomaan anopin luo ja nopeastihan tuo ilta siinä sitten menikin.

Sunnuntaina sukuloitiin ja iltasella kun oli 28 asteen "helle", niin päästimme koiruudet vähän toteuttamaan itseään:

Vaanija

Miekkosta taas mikään vaivannu, täysillä porhalteli menemään

Eka kimppapotretti saatiin otettua kun Tunks on kohta vuoden vanha. Sen verran neidillä on mennyt aikaa siihen, että se pystyy olemaan hetken paikallaan toisen koiran vieressä (ja tätä ennen siis tunti juoksua Reiskan perässä pellolla).

Maanantaina aamutuimaan päätin myös juoksuttaa tyyppejä vähän pellolla ja mikäpä siellä oli aamuauringossa kirmaillessa:

Majakka ja perävaunu. Tuksua on helppo pitää Reiskan kanssa irti. Reiska kun sattuu olemaan niin tottelevainen, että tulee luokse kun käsketään ja Spunks " the perävaunu" tulee perässä :) Ei se yleensä tule vaikka kuinka huutaisi, mutta Reiskan perässä kipittää onnellisena minun luokseni. Tarjosi se tosin pari kertaa reissun aikana luoksetuloa ihan iteksiin ja siitähän neiti sai ruhtinaallisen palkan.

Pakollinen pönötys

Pakollinen vauhtikuva :)

Kurvailua

Takaa-ajamista

Ei meillä taaskaan hullummat maisemat olleet ;-)

Reiskaa lukuunottamatta muut eivät suuremmin rentoutuneet rankan reissun aikana, mutta ompahan tässä taas viikko aikaa ottaa rennosti ennen viikonlopun rientoja :) Eilen meillä kävi kovasti "omenavarkaita" kun en itse ompuista niinkään varmaan mitään tee ja vaikka ei ihan paras mahdollinen omenavuosi olekaan niin meillä on kyllä ylitarjontaa silti. Itse kävin mökillä Tuksun kanssa ja kerättiin iso pussillinen luumuja, jotka on mielettömän hyviä! Pakko kyllä ensi keväänä istuttaa itsellekin luumupuun alku, jotta noita ihanuuksia saa omastakin pihasta. Tosin eipä se nyt suuri homma ole möksällä käydä, mutta kumminkin. Picasassa on reissusta albumi, jossa jokunen kuva, joita en tähän laittanut.