Sunnuntaina aamutuimaan lähdettiin Tuksun kanssa aksaamaan Saloon Ehyt-areenalle Aneten valvovan silmän alle. Alunperin mulla oli tarkoitus mennä aksaamaan Reiskan kanssa, mutta otin kuitenkin Tuksun mukaan kun Reino on sairaslomalla. Sitä on vain hieman vaikea muistaa hetkittäin! Tämän viikon mies saa saikutella, jos vaikka perjantaina poistettaisiin tikit ja ensi viikolla tai jo viikonloppuna puuhasteltaisiin jotain kivaa...

Iloinen yllätys oli se, että paikalla ei ollut muita kuin minä & Tuksu ja Jaana & Bowwe! Ihan luksusta kun sai tutussa ja turvallisessa seurassa harjoitella, ei tarvinnut yhtään miettiä mitään yleisöjä tai muuta! :) Ajatuksena oli ottaa kontakteja, joita ei kuitenkaan ehditty ottaa. Otettiin erilaisia kääntämisiä ja vääntämisiä: sylkkäriä ja poispäinkäännöstä ja sen sellaista. Tuks oli itse asiassa aika pro näissä kun namikippo oli palkkana.Tosin alkuun sillä meni homma ihan rallatukseksi, mutta kun se sai aikansa rallateltua, niin sitten homma alkoi sujua. Itse yllätyin suuresti siitä, että kyllä se koira muuten itse asiassa lukee minun ohjaustani kun ohjaan kunnolla! WOW! Olen ollut niin vakuuttunut siitä ettei neiti katso ollenkaan mihin minä sitä ohjaan, mutta kyllähän se katsoo! :) Anetelle pidin kauhean pärinän siitä kun neiti ei ole ohjattavissa, mutta Aneten vinkeillä se oli varsin hyvin ohjattavissa. *hups*

Putkeen menossa oli Tuksulla jotain ongelmia. Yhteen väliin se oli jo melko putkihullun oloinen, mutta nyt se ei halunnut mennä oikein toiseen putkeen. Toiseen meni ihan hyvin. Tiedä sitten mikä siinä putkessa oli vialla. Riman tiputteli myös muutaman kerran, mutta hyppytekniikkaa katsoessa huomaa ettei se vielä ole kunnossa. Töitä Tuksun kanssa pitää tehdä paljon, mutta siitä voip tulla vielä varsin hyvä! :)

Kiitos Jaanalle ja Bowwelle ihanan iloisesta seurasta ja kiitokset Anetelle ihanan kannustavasta opetuksesta! Me taidetaan jatkossakin tulla Tuksun kanssa hakemaan ohjausoppia kun alkaa taas epätoivoa pukkaamaan!