Eilen pakkasin Reiskan auton konttiin ja Tuksun kuljetusboksiin, jotta se auton syönti loppui nyt nimittäin! Mentiin Pukon kentälle Forssaan tavoitteellisen tokon ryhmään. Mukavasti olikin porukkaa paikalla ja mukavat treenit saatiin aikaan.

Päivän teemana oli jäävät liikkeet. Reiska oli mun koirista ensin ja sen kanssa kävelin zetaa kun ensin Minna ja sitten Johanna huuteli istu, maahan ja seiso- käskyjä. Etenkin maahan-käsky sai Reiskan melkein joka kerta lakoamaan maahan, istumista ei kertaakaan tehnyt, seisomisen yritti muutaman kerran tehdä muiden käskystä, mutta sain otettua sen takaisin mukaani. Näitä häiriötreenejä tarvitaan todella paljon lisää, jotta Reiska oppii kuuntelemaan mitä minä sille sanon, ei mitä muut sille sanovat! Eikä sitä kyllä välttämättä tarvitsisikaan muita niin hyvin totella...vaikka onhan se kivaa kun miekkonen on niin tottelevainen :)

Sitten otettiin kertaalleen seisomaan jääminen ja maahan meneminen liikkeestä ja molemmat oli ihan jees, niihin en nyt jaksane panostaa. Istumista otettiin jokunen kerta ja tarvitsee minulta katsekontaktin ja vauhdin hidastuksen, jotta istuu. Ei siis mitään suuria apuja, mutta vähäsen. Kyllä se siitä, hyvä mieli jäi :)

Tuksu harjoitteli omalla vuorollaan maahanmenoa ja seisomista niin, että minä peruutin edellä ja Tuks tuli perässä, nokat vastakkain oltiin. Maahanmenot todella hyviä, ihan pro suorituksia, tosin koitti aina välillä hieman luistaa eikä mennyt kunnolla maahan. Seisominen oli jotenkin todella hankalaa ja vaikeaa, Tuks sekottaa muutenkin noita liikkeitä kovasti. Ohjeita saimme: huomioi käsiavut (kämmen koiraa kohden - avustava merkki, palkka toisesta kädestä) ja sitten lisäksi nyt kunnon tehokuuri näitä seisomisia neidille, jotta oppii homman eikä yhtään maahanmenoja! Tuks oli myös jonkun aikaa vapaana kentällä, viipotti menemään täysillä, mutta tuli taas aina kun huusin, mikä oli todella positiivista edelleen. Kyllä se tästä vähitellen! :)

Lopuksi ja aluksi otettiin paikallamakuu. Alkuun normipaikallaolo, jossa Reiska makasi ihan perusmakuun. Olin näkösällä hortoilemassa. Lopun makuussa koirat makasivat rivissä ja yksi koira teki muiden nenien edestä luoksetulon. Reiska oli kohtalaisen ok, ei ollut mihinkään lähdössä mutta selkeästi siitä huomasi, että se oli ihmeissään hommasta. Tuttujen koirien juostessa ohi se oli ihan superskarppina. Pelkäsin tosin, että Reiskalle niin rakkaan Minnan huutaessa omia koiriaan Reiska lähtee menemään, mutta se pysyi ja jopa vielä kahdesti! Mahtavuutta! :)  Lopuksi koitin vielä paikallaistumista. Ei meinaa millään ymmärtää asiaa, mutta suvaitsi sitten jonkun aikaa istua kun olin aika lähellä vahtimassa. Helposti kyllä lähtee valahtamaan alas. Huoh. Onneksi ei olla vielä EVL:ssä, joten ei jakseta tuohon istumiseen nyt niin satsata ;-) Kiitos treenikamuille hyvästä seurasta ja neuvoista! :)