Eilen jäin ajattelemaan miten hienoa on omistaa normaalioloissa rauhallinen ja rento koira, joka ei pingota mistään. Semmoinen, jonka kanssa on mukava harrastaa, koska se on innokas ja iloinen ja tekee mielellään yhdessä mun kanssa hommia ja jopa tarjoilee temppuja silloin kun ei välttämättä tarttis tehdä mitään, osaa kuitenkin rauhoittua silloin kun tosissaan ei tehdä mitään.. Ajeltiin siis Reiskan kanssa taas kaksin Loimaalle rallytokoon. Terapeuttisen rentouttava reissu kun vertaa maanantain katastrofiin.

Ensin alkuun Reiska hengaili agilitypöydällä Annin tehdessä rallyrataa. Otettiin siinä kaukoja, jotta liikkuminen eteen- tai taaksepäin vähenee kun tippuu jos liikkuu. Yllättävästi miekkonen kyllä mahtui liikkumaan ja yllättävän pieneen kippuraan se sai itsensä kieputeltua. ;-) Hahmotti kuitenkin pyödän tosi hyvin eikä tipahdellut sieltä alas. Sitten otettiin voittajaluokan hyppyä ilman kapulaa. Hyvin miekkonen osaa paluuhypyn, tosin en olettanutkaan, että tästä olisi ongelmaa tullut. Kaukoja otettiin 15 metrin etäisyydellä ja hyvinhän tuo nousi, JEE! Paikalla oli myös joku koulutusohjaajaoppilas, joka kovasti tuntui tykkäävän Reinosta, Reino vaan ei oikein osannut suhtautua tähän tyyppiin johtuen erinäisistä fyysisistä jutuista. Lopuksi totesikin, että Reino on ihan superpätevä mies :)

Oltiin ensimmäisenä rallyradalla vuorossa ja oikeasti paneuduin tekemiseen. Tehtiin koemainen suoritus ja *aplodeja kiitos* päästiin ilman yhtä ainuttakaan virhettä läpi, minä osasin! :D Reinohan on osannut jo pitkän aikaa ;-) Tokoiltiin taas välissä ja seuraaminen oli varsin kamalaa, Reiska edisti ja jätätti, otti sivusuunnassa etäisyyttä ja mitä kaikkea vielä. Innokas se kyllä oli, mutta ei auta jos paikka on hukassa ja mopo keulii! Toisella rundilla oli hieman erilainen rata ja minulla itselläni keskittyminen herpaantui, koska edellinen oli mennyt niin hyvin. Osasin ottaa koiran eteen, siitä oikean kautta sivulle istumaan ja niin, ettei se istu sivulle tullessaan, edistyin siis! :) Eteen tulemisessa oli yhdellä kyltillä Reiskalla joku suuren suuri ongelma, se ei vaan kyennyt tulemaan kuten halusin. Otettiin uudelleen ja näin ollen kisoissa tästä olisi tullut vain 3 virhepistettä, koska korjauksella meni hyvin. 360 asteen pyörimisessä Reiska teki jonkun ylimääräisen ympyrän, uusittiin ja meni sen jälkeen hyvin. Joku kolmaskin liike oli, jossa Reiska kämmäsi, mutten muista mikä se oli, mutta tällä kertaa siis virheet meni ihan Reiskan piikkiin, tosin olisin ehkä itse skarpimmalla toiminnalla saanut nämä virheet karsittua. Kisoissa pitää olla tarkkana!!

Kisoista puheenollen kisakirjassa sanottiin, ettei kisoissa saa olla kuristavaa eikä puolikuristavaa pantaa koiralla ja Reiskallahan ei muita olekaan, imagoniittipannan lisäksi. Imagoniittipannan kanssa taatusti lennettäisiin kisoista pihalle, joten iltapäivästä iski PANIIKKI, että mistä Reiskalle panta. Tuksulla olisi ollut montakin sopivaa pantaa, mutta eipä ne Reiskalle mahtuneet vaikka kuinka yritin. Thänk gaad meiltä löytyi Kytän imagopanta, jota Kyttä ei ole vuosiin saanut pitää sen vuoksi, että sen imago nousee uusiin sfääreihin sen pannan kanssa, mutta Reiskan kanssa piti sitä koittaa. Pistettiin se kaulaan Loimaan reissun ajaksi. Lähinnä itseä jännitti että miten nopeasti miekkonen kiskaisee minut kumoon kun saa pannasta tukea jos lähtee kiskomaan. En sitten muistanut kuitenkaan sitä, että Reinohan on hieno mies eikä kisko mammaa :) Tosi hienosti meni pannan kanssa ja sen on paras kelvata kisajärjestäjillekin kun en jaksa etsiä mitään muutakaan. Jännä että vaikka pantoja on meilläkin joka lähtöön, niin miksei sitten ikinä sitä tarpeeseen sopivaa?

Kisat ovat siis lauantaina ja niitä kauhulla jännitetään ja odotetaan. Onneksi ollaan aika aamusta vuorossa eikä tarvitse koko päivää panikoida ja onneksi kisapaikalla on seuraa kun Anna ja Ifa ovat suoritusvuorossa juuri ennen meitä! Kevyesti siis rallytokon kisaura Reiskan kanssa aloitetaan SM-kisoista :D Alokasluokassa on "vain" 60 koiraa, olisi niin hienoa jos sijoittuisimme puolenvälin paremmalle puolelle ja saisimme sen minkälie ykköstuloksen. Pitäkäähän peukkuja! :)