Eilen Lotte tuli taas meille hieromaan miekkosia. Reiskan vuoro ensin ja liikuttelin sitä ensin pihalla ja liikkui sekä mun että Loten mielestä kauniisti, mitä nyt hieman hypähdellen ja joka kerta kun mentiin Loten ohi, piti käydä sitä pusuttelemassa. Meidän Reinosta on kyllä tullut vähän yltiösosiaalinenkin tietyissä tilanteissa, Loten Reiskan on kertaalleen nähnyt mutta oli niin rakastunut heti ensi silmäyksellä.

Lotte hieroi Reiskaa kaksi tuntia. Mitä luksusta!  Reiskakin tykkäsi ja ihan välillä jopa nukkui räkä poskella ja silmät väärinpäin ;-) Ette voi kyllä uskoa miten hyvä fiilis itelle tuli kun koira nautti noin paljon! Reiskasta löytyi sitten kyllä myös jumi jos toinenkin. Uutuutena takapäästä löytyi jumeja ja takajaloissa oli jotain pientä häikkää sääriluussa. Lotte arveli miekkosen vedelleen rallia kylmällä ilmalla, joka ei vissiin tee sääriluulle hyvää. Ralliahan miekkonen vetää joka välissä nykyään, mutta pitää siis vähän katsoa sen rallausten perään. Saatiin myös venyttelyvinkkejä sen takapäähän. Seuraavalla kerralla miekkonen saa kokeilla myös kauratyynyä.

Liikuteltiin myös Kyttää, joka ei tajunnut ollenkaan, että minkä ihmeen takia me juostaan edes takaisin pihalla  Lotte huomasi Kytän toisen takajalan "melovan" liikkeessä. Tämän olen itsekin huomannut vuosia sitten, mutten ole kiinnittänyt asiaan huomiota. Eipä kyllä Lottekaan osannut sanoa, että mikä siinä on kyseessä, koska takajaloissa ei tuntunut mitään vikaa, mutta liikerata ei ole ihan oikea. Kyttä sai myös lämpimän kauratyynyn päälleen hieronnan ajaksi ja sitäkös miekkonen ensin ihmetteli. Kyttiksen ilme oli näkemisen arvoinen, se ei yhtään ymmärtänyt, että mitä ihmettä me ihmiset oikein taas puuhataan. Ei kyllä mitenkään vastustanut kauratyynyn käyttöä ja lopuksi olisi halunnut vaan olla sen alla. Kytän tilanne kuulosti todella ihanalta, sillä ei nimittäin ollut mitään jumeja tai mitään muutakaan ihmeellistä missään! Voin kertoa, että tästä tuli mielettömän hyvä fiilis itselle!  Olin vähän yllättynyt asiasta, koska pappa on tehnyt aika rajujakin treenejä reppulaisen kanssa kantaen yhteensä 3 kilon painoja siellä. Repputreeni ei ole siis pahasti, joten lissää vaan! Pitää kyllä ostaa itsellekin iso kauratyyny, jonka alle voi papparaisen välillä laittaa, se kun tykkäsi touhusta loppujen lopuksi alkuihmetyksen jälkeen.

Kiitämme taas Lottea ja odottelemme seuraavaa kertaa! Lotte muuten hieroo kolmea beussia ja sanoi, että näillä kaikilla on tapana etujaloilla potkia etenkin kun tekee kipeää. Kaikki kolme makaavat kyllä kiltisti kun kerran on käsketty makuulla olla, mutta sitten potkivat kun ei tunnu hyvälle. Kaikki kolme kuulemma kyllä muutenkin huitelee tassuillaan miten sattuu ja Loten mielestä tämä oli jo rotuominaisuus! 

Tänään olisi vuorossa Reiskan tokoa, josta sitten ei varmaan vuodatusta sen enempää tule. Ajattelin harjoitella kaukoja ja hyppynoutoa jos muistan ottaa kapulan mukaan hallille. Jos mälvää kovasti kapulaa, niin sitten otetaan varmaan myös pitoharjoituksia. Luoksetulon stopit otetaan molemmat ja ehkä vielä paikallamakuu, se kun ei kotona ainakaan ole sujunut mitenkään päin ja asiasta on keskusteltu useaan otteeseen.

Huomenaamulla sitten startataan loistoseurassa kohti Latviaa ja Liettuaa! Näyttelyreissu siis tiedossa Latviassa, mutta hotellimme on Liettuan puolella. Pitekeehen peukkuja pystyssä!