Lähipäivinä on tullut ihmeteltyä elämän ja ihmisten ihmeellisyyksiä. Rotukoiraharrastaminen ja etenkin kasvattaminen tuntuu olevan yhtä salailua, mm. koirien terveydestä. Ihmiset ovat niin kovin itsekkäitä etteivät aina muista kertoa koiransa sairauksista ennen jalostuskäyttöä, jälkeenpäin kertominenhan on turhaa, koska vahinko on jo tapahtunut. Havahduin tähän asiaan toden teolla nyt kun beussien jalostuksen tavoiteohjelmaa ollaan päivittämässä. Kasvattajat huutelevat luonteen perään ja vaativat erilaisia luonnetta mittaavia testejä Pevisaan otettaviksi, mutta kumpi on oikeasti tärkeämpi, luonne vai terveys? Mitä teet hyväluonteisella koiralla jos se on koko ajan kipeä etkä voi muuta kuin lääkitä sitä siinä toivossa ettei se kärsi? Terveys pitäisi saada kuntoon ennenkuin muita asioita lähdetään jalostamaan. Ranskan kasvatustouhua seuranneena voin vain ihmetellä sitä, että kuinka paljon siellä syntyy sellaisia beussipentueita, joiden sukutaulusta ei löydy Gershwiniä, Ce:tä, Senequeta tai muutamaa muuta urosta. Suomeen tuodaan Ranskasta ja Keski-Euroopasta paljon koiria. Kenen jälkeläisiä ne ovat? Ettei vaan niiden tiettyjen urosten. Kanta kapenee huolestuttavasti. Toki en tarkoita nyt sitä, että mitä tahansa kurapaskaluonnettakaan jalostetaan, vaikka olisi kuinka terve. Lähiaikoina olen havahtunut myös siihen, että beusseilla on enemmän sairauksia ja enemmän ongelmia terveyden kanssa kuin mitä olen ajatellut. En enää voisi mainostaa rotua superterveeksi niinkuin tein vielä joku aika sitten. Kaikki johtuu siitä, että asioista ei puhuta ja näin ollen ei myöskään tiedetä mitä terveysongelmia koirilla on ja kuinka monilla. Viime vuonna toteutettuun terveyskyselyyn saatiin kiitettävästi vastauksia, mutta populaation kokoon suhteutettuna vastauksia tuli vähän ja etenkin sairaiden koirien omistajat eivät vaivautuneet vastaamaan. Tiedän useita jostakin terveysongelmasta kärsiviä beusseja, joiden omistajat eivät vastanneet kyselyyn, mutta paljonko näitä todellisuudessa on?! Miten paljon esimerkiksi epilepsiaa esiintyy, entä sydän- ja silmäsairauksia? Miksi sairaita koiria tai näiden sisaruksia käytetään jalostukseen? Kysymyksiä on taas pyörinyt päässä kiitettävästi. Onneksi on vielä niitäkin, joille kertominen on tärkeää ja jotka oikeasti välittävät. Tieto lisää tuskaa, sen olen tällä viikolla tuntenut varsin hyvin, mutta olen silti onnellinen siitä, että tiedän. Onneksi meidän pojilla ei ole eikä tule jälkeläisiä, eipähän tule vastuuta kannettavaksi jalostusvalinnoista.

Liikaa ei pidä lähteä ajattelemaan, varsinkaan kun en ole koskaan ajatellut yhtäkään pentuetta kasvattaa, koiran ostajana vaan tulee tehdä tarkempia valintoja tulevan pennun kasvattajaa valitessa. Mistä tiedän, että kasvattaja kertoo minulle kaiken? Osaanko kysyä kaiken? Onneksi beussit eivät sentään vielä ole alkaneet "harrastamaan" ihmeparantumisia, kuten "bullipiireissä" voi käydä.

Loppujen lopuksi tässä elämässä ei oikein voi tietää mistään mitään ja osittain se on hyväkin ettemme tiedä kaikkea. Tärkeintä on keskittyä elämään täysillä koiriensa kanssa ja nauttia yhdessäolosta ja siitä rajattomasta rakkaudesta, jota koirat suovat omistajilleen ja läheisilleen

Sitten kun on eletty täysillä ja nautittu yhdessäolosta, niin nukutaan hetki ja jatketaan seuraavaan päivään.

Kytän tosin pitää vähän vahtia matkalaukkua, ettei vaan lähdetä ilman sitä ;-)

Reino kokeilee Tuksulle Latviasta ostettua petiä ja hyvin unet siinä maistuukin, jopa niin hyvin ettei muita päästetä pedille!