Löysin bullipalstalta niin mainion tekstin, että se oli pakko kopioida tänne  Harmi kun ei ole paimenkoiraihmisiä kategorioitu, tosin huomasin itse sopivani melkein jokaiseen kategoriaan. Huolestuttavaa?

Tokoihmiset
 * Koira on joku bortsu tai belggari. Joillain tosi oudoilla tyypeillä saattaa olla briardi tai collie.
 * Ulkona on aina päällä joko lenkkarit tai vaelluskengät, suorapunttiset tuulipuvun housut sekä treeniliivi. Päässä on lippis, ja naisilla tukka on ponnarilla ja tulee sieltä lippiksen takana olevasta reiästä.
 * Mukana on aina reppu, jossa on patukka, pallo, noutokapuloita (sekä puisia että metallisia, eri kokoa kaikki) sekä tötsät ruutua ja merkkiä varten. Koiran kanssa ei voi lähteä ulos ilman kyseistä varustusta.
 * Kouluttaessaan koiraansa toko-ihmiset kävelevät aina reippaasti eteenpäin vatsa sisällä ja rinta ulkona. Edistyneemmät katsovat tiukasti eteenpäin, jotteivät vahingossakaan katsoisi koiraansa, aloittelevat vilkuilevat hermostuneesti koiraansa mutta kuvittelevat katsovansa niin ikään kauas horisonttiin.
 * Voivat puhua loputtomasti koirien kouluttamisesta, ja päätyä mitä syvällisempiin keskusteluihin aiheesta naksutin- vai viettikoulutus vai sekä että.
 * Suhtautuvat ymmärtäväisen säälivästi ihmisiin, joiden koirat eivät osaa erikoisvoittajaluokan liikkeitä.
 
Terrieri-ihmiset
 * ottavat kannettavan jakkaran mukaan metsään, kun ei ne terrierit sieltä kuitenkaan käskystä tule, tulevat sitten kun kaikki mahdolliset pienriista-alueet on tutkittu
 * terrierit ovat kotioloissa missä haluavat, ei ne omistajat niitä kuitenkaan uskalla komentaa
 * lenkille ei tarvitse remmiä mukaan, koira roikkuu kuitenkin koko lenkin omistajan lahkeessa - jollei sitten löydä mielenkiintoisempaa lahjetta...
 * terrieri-ihmisillä on eteisessä valmis hylly korvatulppia varten - tästä voi jakaa jokaiselle kyläilijälle parin - koirat räkyttävät kuitenkin taukoamatta, eikä niille kuitenkaan edes sanota mitään
 * Vieraita koiria -rodusta riippumatta- ojennetaan samalla spartalaisella tyylillä kuin omia kovakalloja
 * Viikon kohokohta on se, kun oma ärrieri tuo kotiin saaliina tapetun myyrän tai pari. Edes myyrän raatojen siivoaminen aamuyöllä olohuoneen matolta ei aiheuta kuvotusta vaan ylpeyden tunteen, onhan se vain merkki siitä, että koira toteuttaa alkuperäisiä vaistojaan.
 * Loukkaantuu verisesti kun joku väittää terrierejä räksyttäviksi kotiterroristeiksi.
 Yrittää jatkuvasti todistaa kuinka "meidän koira ei ainakaan hauku yhtään sen enempää kuin naapurin tavallinen sesse"
 * Omistajansa mielestä terrieri ei ole tyhmä tai tottelematon. Se vain miettii tarkkaan kannattaako kaikkia omistajan (älyttömiä) päähänpistoja noudattaa.
 * Terrieri-ihmisen suunnitelmat viikonlopuksi: perjantai-iltamyöhään pimeässä metsässä tuntien rämpimistä ja verisen sienen perässä vetoa. Takaisin tullaan myös omat vaatteet veressä ja näky on kuin murhan jälkeen. Lauantaina yritetään saada koira löytämään ja seuraamaan sitä samaista veristä jälkeä. Lopuksi hihkutaan, kun koira löytää hirven koiven/pakastetun pupun ja hautaa sen. Jääkaapista löytyy aina pullo tai pari verta ja sehän on vain ihan normaalia.
 * Terrieri-ihmisten koirilla on aina joko murrosikä, uhmaikä, juoksuaika tulossa, menossa, päällä tai ainakin naapurin koiralla on juoksu. Tällä perustellaan koiran riekkumista hihnassa ja sitä ettei sillä ole korvia Oikeastihan terrieri ei ole yhtään sen vaikeampi kouluttaa kuin mikään muukaan koira.
 * Samalla terrieri-ihmiset ovat kuitenkin ylpeitä että heillä on terrieri, joka pysyy jotenkuten aisoissa, koska se on niin vaikea kouluttaa.
 * Jos joku saa terrierillään hyväksytyn tokotuloksen alokasluokasta, sitä pidetään vähintään SM-tasoisena asiana.
 * Karkeakarvaisten terriereiden omistajat jaksavat aina ylpeillä koiran helpolla ja siistillä karvalla, mutta kiroavat samalla sitä,
 että heidän asuntonsa on aina täynnä hiekkaa.
 * Heidän koirillaan on kaikki mahdolliset vaistot tallella, ne osaavat jäljestää ja saalistaa ja etsiä ja mennä luoliin ja mitä vielä. Johan sen
 todistaa se, miten sievästi koirat seisovat näyttelykehässä!
 * Terriereillä ei ole jalostuksen aiheuttamia luonne- tai terveysongelmia. Kaikilla muilla koirilla on.
 * Terrieri-ihmisten mielestä on ihan luonnollista, että pennun korvat pitää liimata. He myös hermostuvat, jos joku kehtaa kyseenalaistaa moisen asian.
 * ei kannata ostaa kalliita ulkoiluvarusteita, kuitenki menee rikki
 * ei kannata ostaa vaaleita ulkoiluvarusteita, kuitenki likaantuu
 * kamala tyranni joka karjuu pienelle söpölle koiralle
 * aivoton täti joka tykkää että on vain söpöä kun koira rähisee vastaantulijoille
 * kamala tyranni joka ei anna söpön koiransa moikata vastaantulijaa vaikka koira sitä ihan selvästi tahtoo
 * tykkäävät esitellä koiransa tempputaitoja
 
Bullterrierin omistajat
 
* Heidän mielestään munapäinen tihrusilmä on se oikea miltä koiran tulee näyttää ja kaikki
 "tavalliset" rodut näytteävät jontekin kummallisilta kuikeloilta ja mulkosilmiltä.
 * Koiran normaali makuuasento on nk "hyljeasento"
 * On normaalia, että koira vetää hepulit juosten korvat luimussa, selkä köyryssä, pää alhaalla, häntä koipien välissä, tuhatta ja sataa päin
 kaikkea mikä sattuu eteen kuulematta komennuksia ja tämä on omistajien mielestä todella hauskaa
 * On normaalia, että koira menee joulukuusen & roikkuvien huonekasvien & kuivumassa olevien pyykkien yms alla "hitaalle" eli hiipii transsissa nauttien kutituksesta
 * Perkele on yleisin komennussana
 * Koirahan pitää pyylätä sohvalle, kun se ei raukka jaksa jalkojaan nostaa sinne (vaikka juuri äsken leikintuoksinnassa siihen vaivattomasti hyppäsikin)
 * kaikki mahdollinen krääsää, missä on bulli, on PAKKO ostaa, vaikkei sillä mitään tekisikään
 * Bulli on bulli, se ei ole KOIRA
 * Bullismi on uskonto ja elämäntapa, kerran bulli - aina bulli
 * Kyllähän jotain vikaa täytyy päässä olla jos tämännäköinen koira on ihmisen mielestä kaunis!
 * vetävät herneen nenuun, jos joku kehtaa haukkua heidän mussukoitaan tappajiksi tai jatkeeksi
 * pitävät kuitenkin yllä koiransa katu-uskottavuutta koristelemalla sen niittipannoin tms.
 * ovat itse tatuoituja ja lävistettyjä
 * puhuvat yhtä karskia kieltä kuin koiransa
 * pitävät muita koiria turhan räkyttäjinä. Muut eivät ole oikeita koiria.
  
 
Kasvattajat ja näyttelykoirien / turkkirotujen omistajat
 * Ei me nyt lähdetä puistoon kun just föönattiin
 * Ei me nyt kun pestiin ja ulkona on pakkasta ja tää on vielä märkä
 * Ei me voida tulla sinne teidän perässä kun siellä on takiaisia
 * Ei me voida kun tällä on just öljyhoito turkissa ja takkuuntuu niin helposti
 * Ei me oikeastaan voitais kun eilen pestiin
 * Ei me oikeastaan voitais kun tänään pestiin
 * Ei me oikeastaan voitais kun kohta pestään
 * En mä voi jättää tätä hoitoon kun ei kukaan osaa hoitaa tätä turkkia
 * En mä voi ottaa tätä mukaan kun on niin huonot mahdollisuudet hoitaa itse turkkia
 * Ei me nyt kyllä vaan millään voida. Ja puku takuttaa, se ei auta yhtään mitään.
 * nostavat kasvattamansa rodun täysin muiden yläpuolelle. Eivät pidä rotuaan edes koirana vaan jumalana
 * muista samantyyppisistä roduista ei ole mihinkään
 * tuomarit ovat p*skoja, mikäli eivät näe kasvattien kauneutta
 * eläinlääkärit ovat p*skoja kun väittävät jotain kasvattia sairaaksi
 * vain kasvattaja tietää miten koiraa tulee hoitaa/ruokkia/kouluttaa, muut ihmiset eivät tiedä mitään
 * toisen kasvattajan koirissa on aina vikaa. Toiselta kasvattajalta pennun ottanut on vihollinen
 * eivät kestä yhtään poikkipuolista sanaa
 * Eivät vie koiraa sadepäivänä lenkille, ettei sen turkki mene pilalle. He ovat joko opettaneet koiran pissimään kylppärin lattiakaivoon tai sitten antavat sen pissiä sisälle. Jotkut harvat vievät koiran ulos, mutta reilusti vaatetettuna ja tossut sekä lakki päässä niin ettei koira pääse liikkumaan itse.
 * Heillä on useita koiria, yleensä kaikki samaa rotua (omistaja ei välttämättä muista aina koiriensa nimiä oikein)
 * Koirille ei opeteta muita asioita, koska silloin se ei seiso yhtä hyvin näyttelyssä. Esimerkiksi istumisen opettaminen romuttaa näyttelyuran välittömästi.
 * Koirien hoitoa varten on oma huone ja sen seinät on vuorattu näyttelyruusukkeilla
 
Perheihmiset:
 * ovat katsoneet poliisikoira Rexiä liikaa ja luulevat ottavansa samanlaisen koiran
 * eivät ymmärrä miksi pitäisi harrastaa mitään, koirahan on perheenjäsen ja sitä rakastetaan, kyllä sen pitää riittää
 * ovat täysin pihalla kun tulee puhetta rodun jalostuksesta, käyttötarkoituksista ja sairauksista. Sehän on koira ja se riittää!
 * heidän koiransa ovat joko remmirähjiä tai harvinaisen helppoja yksilöitä.
 * Mikäli heillä on helppo yksilö, he suosittelevat sakemannia kaikille muillekin
 * vaikeat yksilöt vaihtavat kotia äkillisen allergian takia 1-2-vuotiaina
 * perheet, jotka ottavat energisen ja hassunhauskan vahtiviettisen "susikoiran". Koiran kanssa leikitään niin, että se roikkuu hihassa tai kädessä, juoksee lapset kiinni ja kaataa heidät maahan, haukkua räksyttää jos kilometrin säteellä soi ovikello eikä varmasti tottele yhtään käskyä keneltään (voi että miten onkin hassunhauska susikoira!).
 * Koiran nimi on jotain tyhjäpäistä, kuten Tessu tai Burger