Eilen menin iltasella Tuksun kanssa aksaamaan kun oli Anun treenit Loimaalla. Eipä meitä sitten paikalla ollutkaan kuin kaksi koirakkoa, joten saatiin paljon (yksityis)opetusta. Tuksun kanssa keskityttiin hallintajuttuihin. Pitäisi ottaa neiti hallintaan silloin kuin ei olla radalla, sillon kun ollaan radalla ja ties missä kaikkialla muualla. ;-) Tämän tosin jo tiesinkin. Päätettiin päästää Tuksu vapaaksi, jotta voidaan suorittaa rataa ja neitihän kerkesi hyppäämään muurin yli kun se jo viiletti omaa ralliansa. Ei mennyt pois rata-alueelta eikä ollut kiinnostunut menemään muita koiria katsomaan, vaan veti omaa paskaralliaan. Anu hypähti kerran neidin juoksuradalle ja karjaisi, että SEIS niin että myös maa tärähti hypyn voimasta. Havahdutti neidinkin :) Tämä toimi hieman myöhemminkin minun kokeilemanani. Tuksu pitää saada siitä rallimoodista pois herättämällä se jotenkin ja tuo nyt on yksi tapa yrittää selvittää asiaa eteenpäin. Päästiin puomille, joka meni tosi hienosti useampaan otteeseen ja neiti omatoimisesti myös halusi paljon kekkuloida puomin päällä silloinkin kun ei olisi tarvinnut siellä olla. Ensimmäiseen putkeen sujahti hienosti ja saimme pari hyppyäkin suoritettua hienosti ennen seuraavaa ralliraitaa. Rallin jälkeen jatkettiin taas ja tehtiin parit hienot ohjauskuviotkin. Toiseen putkeen ei halunnut ollenkaan hakeutua vaan se piti melkeinpä tuupata sinne ja seuraavaa estettä ei voinut millään hypätä yli vaan kaarsi minun oikealle puolelleni kun piti olla vasemmalla. Anukin kokeili tätä eikä saanut neitiä pysymään vasemmalla. Joku ihme magneetti veti Tuksun koko ajan väärään paikkaan. Loppuun lelupalkka, jonka poissaamiseen meni hetki jos toinenkin.

Vinkeiksi tuo havahduttaminen pois siitä rallimoodista, kehuminen siten, että pidetään pannasta kiinni ja silitellään ja tasaisella ja rauhallisella äänellä kehutaan, ei missään nimessä innosteta enempää kun neiti on ennestään ylikierroksilla. Kosketusalustan opettaminen ja käyttö voisi olla hyväksi puomilla. Nopeudesta ei neidin aksaura jää kiinni, sen totesimme jälleen ;-)

Loppupeleissä jäi itselle ihan hyvä fiilis treeneistä, koska Tuksu oli tavallista paremmin kuulolla ja se ainakin reagoi minun sanomisiini vaikkei ihan aina totellutkaan, mutta uskoisin tämän olevan jo edistystä. Sellainen myös hieman auttoi ralliin, että palkkasin neidin ensin namilla ja sitten jos neiti meinasi lähteä omille teilleen, niin minäpä lähdinkin ensin karkuun nami kädessä. Ahne possu tuli kyllä perässä. Oikein pitkästä aikaa odotan, että koska pääsisin taas Tuksun kanssa treenaamaan!

Tänään Loimaalla olisi agiepikset, mutten usko jaksavani mennä sinne, koska jos menisin niin menisin Reiskan kanssa enkä usko, että pystyn Reiskan kanssa enää aksaamaan tuolla kun uusi mattopohja on niin liukas isolle koiralle, että taatusti kaatuu ja teloo itsensä tms. Tuksulle pohja oli ihan ok, koska neiti saa jotenkin pitoa paremmin, mutta Reiskalle tuo olisi ihan vihoviimeinen juttu. Harjoitellaan miekkosen kanssa siis jatkossa tekniikkajuttuja vaan tuolla ja odotellaan kesää ja ulkokauden alkamista. Tänään olisi myös tavoitteellisen tokon ryhmän treenit, muttei sinnekään olla menossa, koska henkilökohtainen pakkasrajani on Reiskan harmiksi ylittynyt.