...oltiin ELÄINLÄÄKÄRISSÄ! Kyttä meinaili, ettei olla pariin viikkoon käyty, niin johan olis taas aika käydä.

Edellisiltana olin menossa nukkumaan kun matkalla sänkyyn pysähdyin rapsuttelemaan Kyttiksen mahaa ja siinä sitten pisti silmään, että ompas sillä turvonnu tissi. Tarkemman tutkailun jälkeen se mikään tissi ollu vaan joku kauhee punertava patti! Niitä löyty vielä useempi lisääkin! KÄÄK! Patit oli kaikki leikkaushaavojen välittömässä läheisyydessä.

Eilen soittoa lääkäriin ja meidän normieläinlääkäri on sairaslomalla huhtikuun loppuun! Nyt olis kaikkien paras olla terveitä sinne asti...Sit soitin kunnan päivystävälle ja päästiin sit oisko ollu Ypäjän kunnaneläinlääkärille. Nuo lähikuntien kaikki kunnaneläinlääkärit ottavat vastaan samassa tilassa, joten ihan sama kuka, kunhan asiantuntemusta löytyy. Välillä kaipaa muuten jotain tiettyjä juttuja pääkaupunkiseudulta, mm. eläinlääkärien paljoutta (sitä hintaa en kyllä kaipaa, maalla on paljon halvempaa), arkkitehtien paljoutta (nimim. paikkakunnan ainoan arkkitehdin hidastelu hidastaa meidän rakennusprojektia), kauppojen paljoutta (digikameraan pitäis saada uusia putkia kun amazonista ovat loppu) ja sen sellaista. Asumista siellä ei kyllä jotenkin kaipaa ollenkaan ja hyvä niin.

Eläinlääkäri ensin kuunteli Kytän sydämen ja itseä alkoi heti naurattamaan, että tarviiko sitä kuunnella kun kuuluu tänne asti  Sitten vasta päästiin keskustelemaan ja ihmettelemään patteja. Eläinlääkäri puristi punaisimmasta patista ja sieltä tuli jotain mönjää ja sitten verta. Koiraan ei sattunu ilmeisesti ollenkaan kun niin tyytyväisenä siinä makoili. Eläinlääkärin arvio oli, että ovat märkäpaiseita. Kuulostaakin niin inhalta. Antibioottikuuri pitkästä aikaa saatiin. Oisko toinen vai kolmas tänä vuonna. Jos papparainen vihdoin päättäis ryhtyä terveeksi tämän jälkeen...? Ensimmäinen antibioottisetti saatiin piikkinä niskaan. Sehän sitten olikin operaatio kun koira ei ollenkaan tykännyt ajatuksesta, muttei sillä vaihtoehtojakaan ollut. Onneksi Rane oli mukana pitelemässä koiraa. Kun piikki oli saatu laitettua, niin Kyttä vissiin oletti, että tajun lähtöhän se on edessä ja otti oikein leveän haara-asennon missä seisoi. Vähänkö hömelö! Siinä se sitten pönötteli pitkän aikaa ja nosti toisen etutassunkin ilmaan. Kunnes sitten hoksasi jossain vaiheessa itekkin, ettei tässä nyt kyllä taju lähtenykkään ja henkiin jäätiin... 

Aamulla olikin sitten taas mielenkiintoinen projekti syöttää hervottoman isoa tablettia itsepäiselle koiralle. Noh, tabletti ensin väkisin suuhun, jonka perään nakki kahteen osaan paloteltuna. Koira ei voi olla syömättä sitä ihanaista nakkia ja tabletti menee alas samalla vähän kuin vahingossa. Tätä pitäis jaksaa vääntää 10 päivää ja vielä 2 kertaa päivässä...Voi mun hermoraukkoja...Reiskan kanssahan tämä onnistuiskin ihan ilman mitään, mutta pappis on astetta viekkaampi olento..Siltä kun pitää aina tuon edellä kuvaillun operaation jälkeen tarkistaa posketkin ettei ole jemmannut pillereitä poskiin ja mene sylkäisemään niitä mihinkään jemmaan kun silmä välttää...

Pappakoira punnittiin myös eläinlääkärillä ja oli se parissa viikossa lihonut 3,5 kiloa. Huomaamattamme syötetään siitä varmaan kauheen tankkeri jos sama meno jatkuu eli siis jos pappis syö yhtä hyvin kun on tämän viikon syönyt...