Torstai oli koirien vapaapäivä. Perjantaina iltasella kävin Reiskan kanssa metsässä kokeilemassa motivaatiotreenijuttuja. Esittelin Reiskalle ensin purkin, että "tässä on purkki, kiva purkki, sun uus juttus PURKKI". Reiska oli ihan tohkeissaan purkista ja tökki sitä nenällään kun näytin, että siellä sisällä on hyviä lihapullanpaloja. Sen saa innostettua ihan "kuula hukassa"-tilaan kun tietyllä äänensävyllä puhuu sille  Sitten pistin Reiskan konttiin ja kävelin metsään viemään purkin. Tästä jäljestä tuli jotain 20 metriä pitkä, en uskaltanut ottaa pidempää kun en tiennyt, että tajusiko sen purkkia. Noh, vermeet päälle ja jäljen alussa sanoin, että etsi purkki. Reinoeläin sinkosi täysillä metsään ja alle kymmenessä sekunnissa se oli purkilla tökkimässä nenällä kanteen. Minä raahauduin perässä avaamaan purkkia. Sinänsä hyvä aloitus kun purkki oli siis piilossa metsässä, ei näkösällä.

Toinen koitos. Tällä kertaa jätin Reiskan auton viereen paikallaistumiseen. Purkin vein ehkä johonkin 30 metrin päähän ja taas piiloon. Juuri kun olin itse jäljen päässä alkoi kuulua kova ääni. Ääni tuli puimurista, jota eräskin vähäjärki ajoi täysillä siellä metsätiellä. Melkein sydän hyppäsi kurkkuun kun tajusin, että Reiska on paikoitettuna tien vieressä enkä millään kerkiä sen luo ja mitä sitten jos se säikähtää ja lähtee puimurin alle!?!? Puimuri onneksi huomasi autoni ja sen, ettei sillä vauhdilla pysty ohittamaan autoani, joten hidasti vauhtia, meni tosi läheltä autoani, säikäytti Reiskan, joka onneksi siirtyi vaan kolmen metrin päähän istumaan (kuinka kiltti ja tottelevainen pieni mies mulla onkaan!?) ja tilanne oli ohi. Mun sydän kyllä hakkas ties kuinka pitkään sen jälkeen.

Kun olo tasoittui, otettiin tuo seuraava jälki. Käskin taas etsiä purkin ja törkeellä vauhdilla suurella innolla sinkos purkille. Miten se voi löytää sen niin nopeesti?! Kolmas kerta vielä samoin kuin kakkoskerta, jälki taas vähän pidempi ja hyvin meni. Sitten ajattelin, että kun menee näin hyvin, niin jos kokeillaan keppiä jäljellä. Otin jo aiemmin sopivaksi katsomani kepin ja esittelin sen Reiskalle samoin kuin purkin. Tein jäljen ja vein kepin sinne, jäljen pituus oli ehkä 20 metriä. Käskin etsiä kepin. Hirmuinen sinkous jäljelle, ensimmäistä kertaa kunnon nuuskuttelua ja sieltähän se keppi nousi!  Toki ei palautunut mulle (Reiska läks ite biletteleen keppinsä kanssa) mutta se nousi sieltä!!!! KUIN YLPEE MÄ OON?! Sit en uskaltanukkaan ottaa enempää treeniä vaan lopetin superonnistuneeseen suoritukseen.

Nyt oli treeneissä kyllä motivaatio Reiskalla todellakin kohdallaan. Vauhtia ja intoa oli tosi paljon, tarkkuuttahan on ollu ennestäänkin. Näiden treenien tarkoitus oli vaan se motivaatio, millään muulla ei ollu väliä, mut meni todella paljon yli odotusten koko homma kuitenkin! Täytyy kokeilla josko tänään kerkeis tekemään samanlaiset minitreenit ennen huomisia kunnon treenejä. Nyt on Reiskan mamma kyllä innostunu kovasti tästä puuhasta ja huomista odotetaan kun kuuta nousevaa, harmi vaan kun on niin kuuma ilma!

Ja hyttysistä - niitä on!

Kotiin tultuani Ranea vähän hotsitti mennä Status Goes Festejä kuuntelemaan ja lähdettiinkin sitten iltakävelylle koirien kanssa kuuntelemaan Kaija Koota. Hitsi ne oli innoissaan kun kerrankin pääsivät jonnekkin! Kyttää ei jaksanu ihmismassat hetkauttaa eikä musiikki eikä yhtään mikään. Siellä se pyöri ja kieri nurmikolla aiheuttaen yleistä huvittuneisuutta ihmisissä. Reiskaa ensin ahdisti hieman kauhea väenpaljous ja kovasti se pälyili ympärilleen, mutta sitten kun itse Ranen kanssa relattiin, niin koirakin relasi ja "laski mäkeä" ja temputteli menemään aikansa kuluksi. Kovasti saimme kyllä katseita kulkiessamme kaupungilla poikien kanssa ja hengaillessamme nurmikolla festarialueen vieressä. Korviin kantautui ihailevia lauseita koirista, mieleen jäävin oli se kun eräs nainen totesi ystävälleen, että ompa tuolla hienolla koiralla ylpeä askellus. Oletin, että puhui Kytästä

Olipa mukava ilta, ei voi muuta sanoa!

Lauantaina kello soi taas kukonlaulun aikaan ja kävelin läheiselle pallokentälle. Siellä mentiin Marjan kanssa yhdessä puskaan.  Niitä hyttysiä oli muuten edelleen ja vähän hemmetisti!! Puskasta meidät löysi Minna, joka harrasti jäljestystä ja josta jäljestämisen jälkeen tulikin PIKKUMYY, karkuri Muumilaaksosta. Pikkumyyn kanssa pyörittiin ensin omilla kulmilla ja sen jälkeen mentiin Tampereelle pyörimään ja mm. pelaamaan lasersotaa (joka oli superkivaa ja jota on pakko päästä uudelleen pelaamaan!) ja syömään ja viettämään siis polttareita! Todella mukavat polttarit olikin saatu aikaan! Jouduin valitettavasti kotiutumaan vaan melko aikaisin kun aamulla kello soi TAAS kukonlaulun aikaan kun oli koiranäyttely Tammelassa!

Reiskan lisäksi paikalla oli kaksi muuta beussia. Tuomarina tiukka, mutta mukavan oloinen ruotsalaistäti Eva Liljekvist - Borg, joka kohteli ja luki koiria hienosti. Vähän jännitti Reiskan esiintyminen Oriveden katastrofin jälkeen, mutta pieni mies esiintyi hienosti eikä sitä ollenkaan ahdistanut tuomaritätikään. Seisoi ja juoksi niin hyvin kuin osaa. Tiedä sitten oliko Reiska kuullut minun sanovan, että viimeinen näyttely jos hyvin menee? Ei siis ollut Reiskasta kiinni, että tuomaritäti ei vain tykännyt ja antoi H. Ihan asiallinen arvostelu sinänsä kuitenkin oli.

Arvostelusta ei saa selvää, tässä tämä nyt kuitenkin:

Big male with masculine head. Could have straighter muzzleline. Acceptable skull in ears.Could be stronger in the back.  Short, steaping creup (?). Could have better clawbone. Good angulation. Little soft in partrns(?). Moves well from sick (?), navom(?) in van(?) & front. Could have better colour.

Jos joku keksii mitä nuo sanat ennen kysymysmerkkejä voisivat ovat, niin kiva ois! Mä en niistä saa selvää! Tuomari ei pitänyt junnunartusta sen enempää kuin Reiskastakaan, mutta junnu-uros oli mieleinen silmään ja junnu olikin sitten ROP.

Ajateltiin, että katsotaan malamuuttikehä (jos vaikka siellä tarvitaan apua) ja sitten lähdetään kotiin. Ei ollut helppoa tuo kotiinlähtö kun parin metrin välein tuli joku tuttu vastaan, jonka kanssa piti jäädä juoruilemaan. Mukava kun kerrankin näyttelypaikalla on paljon tuttuja ja ympäristöhän näyttelylle oli tosi hieno! Kiva myös nähdä teitä kaikkia tuttuja!

Näyttelystä vihdoinkin päästyämme starttasimme kera Saran kohti Saloa, jossa oli Laura-neidin yksivuotissyntymäpäivät! Niitä juhlistettiin sitten iltapäivä mukavassa seurassa!

Siinäpä tuo viikonloppu sitten menikin ohi ihan huomaamatta!