Tämä oli erityisen mukava viikko ja siitä pitää oikein kirjoitus blogiin rustata. Jokavuotinen kesälomareissumme Pohjois-Pohjanmaalle siis tehtiin taasen. Olimme vuokranneet maatilamajoitusfirmasta mummonmökin Oulaisista ja siitä olikin hyvä sukkuloida Ranen suvun luona Vihannin puolella. Mummonmökki oli muutenkin oikein meille ja meidän tarpeisiimme sopiva, toki wc oli taatusti homeessa hajusta päätellen vaikkakin oli juuri remontoitu, mutta tuollainen pikkuseikka ei meitä häirinnyt.

Ranen perheen luona Lampinsaaressa aika meni mukavasti, ohimennen käytiin myös Ylivieskassa Kärkkäisillä ostoksilla, Kalajoella palloilemassa muuten vaan kun ei päästy Lohilammelle kalastamaan jokavuotista kesälomareissukalaa. Olimme päivän myöhässä, maanantaina olimme portilla ja paikka oli mennyt sunnuntaina kiinni. HARMITTI sanoisinkos lievästi. Lisäksi käytiin hieman Oulun yläpuolella kyläilemässä ja kyläilystä taatusti kuulette aikanaan lisää!

Jatkan taas jokavuotista Lamppari-tohinointiani. Paikka on sinänsä erikoinen ja sen erikoisuutta minun mielessäni on lisännyt lomareissulla ostamani kirja Lampinsaaren historiasta ja nykyajasta. Kylän synty on mielenkiintoinen tapahtumasarja alkaen siitä kun muutama mies löytää keskeltä suota muutaman kiven, jotka lähetetään tutkimuslaitokselle tutkittavaksi ja sotien jälkeen Outokumpu Oy päättää perustaa kaivoksen keskelle ei mitään. Perustustyöt ovat olleet valtaisat kun suoalue on pitänyt muuttaa kaivos- ja asuinalueeksi, tiet (mukaanlukien rautatie) on pitänyt tehdä, väkeä on pitänyt saada työtä tekemään jne. Nykyään kaivos ei ole enää toiminnassa, kaivostornikin räjäytetty ja kylällä ihmiset vanhevat ja vähenevät, koulu sentään on vielä toiminnassa.

Alla kuva Lampinsaaresta. Erikoista siis kylässä on se, että se on aivan keskellä metsää. Lampinsaaressa ei nykyään myöskään oikein ole palveluita, mutta asukkaat tuntuvat kuitenkin viihtyvän siellä ja mikäs siellä on ollessa silloin kuin ei ole itikoita. Joka kerta tähän mennessä kesäreissullamme niitä itikoita on sitten ollut niin paljon, ettei kukaan (edes koirat) ole viitsinyt nenäänsä ulos laittaa. Tänä vuonna oltiin kuitenkin pari kuukautta tavallista myöhempään liikkeellä ja itikoita - niitä ei ollut. Mikä luksus! Pystyi kävelemään ja tutustumaan paikkoihin ja koirat saivat öllötellä kettingeissään pihalla melkeinpä koko viikon.

"Herkkää" mielenrauhaani järkytti käärmeen näkeminen. En ole koskaan luonnossa nähnyt elävää kyykäärmettä. Noh, tulipahan sekin sitten koettua. Olimme siis pyöräilemässä kaivosalueella Ranen ja Ranen siskon kanssa ja tutkimassa vähän paikkoja (tutustumassa lähinnä kaivoksen yhteen suuaukkoon, josta kuvia myöhemmin kun joku jaksaa tyhjentää kameran). Menomatkalla Ranen sisko sanoi jotain käärmeestä ja heti jo huomasinkin sen keskellä tietä. Onneksi ehdin väistää ja käärme väisti myös minua, tosin oli aikamoisissa hyökkäysasetelmissa. YÖK!! Matkalla näkyi myös paljon kuolleita käärmeitä ja pelkkiä nahkoja. Ahdisti kyllä nousta fillarin päältä ja kävellä käärmeitä sihisevässä maassa. En kyllä kuullut sihinää, mutta kuitenkin  Onneksi loppuretken aikana ei näkynyt mitään epäilyttävää! Toki Pyykadulle oli metsän puolelta luikerrellut käärmes, jonka joku ystävällinen naapuri oli ystävällisesti tappanut ennenkuin minä kuulin asiasta.

Lomareissu pohjoisessa meni aivan liian nopeasti ja päättyi oikeastaan Härkäjuhlille, jotka vietettiin Vihannissa Mäntylammella. Tarjolla oli hyvää seuraa, oikein maukasta härkää, Yölintu esiintymässä jne. Olin etukäteen aivan varma, että kun pohojalaiset ottavat viunaa, niin sitten ollaan kännissä ja haastetaan riitaa ja vähän etukäteen epäilytti, mutta eivätpä olleet asiat taaskaan ollenkaan niin kuin olin ajatellut! Ihmiset eivät olleet tolkuttomassa kännissä ja tulivat juttelemaan meille ihan ventovieraillekin ihmisille ja itselle ainakin tuli oikein mukava ja välitön käsitys juhlista. Tahtoo uudelleen siis! Tosin en tiedä miten Ranen täti sai minusta mustikan näköisen....? Liikaa alkoholia tässä tapauksessa?