Eilen oltiin Reinon kanssa Dogitiimin uudella aksakurssilla, jota ei välttämättä käyty kuin tää yks kerta kun sitten emännällä ja isännällä alkaa ens torstaina oma kurssi

Kaksi aikamoista hyppyhässäkkää Anu olikin sitten ottanut ja kehitellyt meidän pään menoksi! Radat olivat kopiot toisistaan ja lähistöllä oli myös putki houkuttelemassa koiria sinne! Harjoiteltiin kahdenlaisia käännöksiä, joihin kuului pyllistelyä ja muuta kummallista! Omistaja oli siis heti alusta alkaen varsin pihalla siitä, että mitä piti tehdä ja milloin ja HÄH?! Kun omistaja on ihan pihalla, niin mitä sitä sitten voi odottaa koiralta...ei ainakaan kovin paljon mitään. Tuli tiputus taas maan pinnalle maanantaisen hyvän fiiliksen jälkeen.

Ihmettelin kun Reiska ei hoksannut ekaa käännösjuttua ollenkaan, mutta eihän se voikkaan osata kun ei sille oo opetettu semmosta juttua, joten esteen yli hyppäämisen ja minun luokseni kiertämisen sijaan se hyppäsi ensin esteen yli ja tuli luokseni sieltä mistä näppärimmin pääsi eli hyppäsi esteen yli takaisin. Tätä harjoittelimme myöhemmin ja kolmen toiston jälkeen koira hoksasi mitä haen. Hitsi se on nopea oppimaan! Viksu miäs! Pituuseste meni hyvin, ei ongelmia ja sen voi Reiskan mielestä hypätä vähän mistä sattuu suunnasta... Loppuosa radasta meni ihan kivasti vaikken sitä toista käännösjuttua onnistunutkaan tekemään. Palkkausta pitäisi kuulemma aikaistaa kun palkkaan koiran vasta kun se on kerennyt hakemaan katsekontaktia minuun ja se nyt ei aksassa niin hyvä juttu ole... Tätä rataa hiottiin muutamaan otteeseen ja kohtalaisesti se sitten meni.

Sivukommenttina on pakko mainita, että Reiska on ihme sika agissa: ei kykene oikein millään istumaan kun poistun parin esteen päähän ja sitten kuitenkin useimmiten salakavalasti varastaa lähdön ennenkuin minä olen valmis ja sitten taas menee häseltämiseksi!

Toisella rundilla peilikuvana sama rata kun ekalla rundilla. Tuota ekaa käännöstä ei sitten enää osannut mamma eikä oikein Reiskakaan tajunnut, että mitä se pitäisi tehdä. Pituus ok ja siitä putkeen vaikka olin huutavinani, että ei sinne. Loppuosa radasta kauheaa häsellystä, tuo vasen puoli on minulle itselleni ilmeisen heikompi kuin oikea kun meni niin huonosti! Muutenkin ruoskin jälleen itseäni surkeasta toiminnasta, Anu toki lohdutti, että kyllä se siitä...Toivottavasti edes joskus! Ahdistaa vaan kun on talvi tulossa eikä pääse enää Anun kurssille ja voi huoh!

Edelleen toki olen sitä mieltä, että koira on hyvä kun tietää mitä ollaan tekemässä ja kun mamma oppisi ohjaamaan. Anukin mainitsi, että kun minä mietin mitä olen tekemässä tai mitä minun pitäisi tehdä tai kun ihastelen koiran suoritusta niin ohjaus unohtuu ja koira kerkiää tekemään ties kuinka monta epämääräistä lenkkiä tai kieppiä ja menetämme kovasti aikaa. Tyhmä minä!

Lopuksi otettiin Reiskan kanssa omatoimisesti pikkupuomia ja oli ihan hyviä suorituksia, vauhtia inaus liikaa vieläkin, vaikkakin meno vähän rauhoittui kun kaikin voimin pidin pannasta kiinni.